Yölupa Muuramenjoella


Loppukevät on kulunut omalta osaltani luvattoman vähillä kalastustunneilla, toukokuukin meni kalastuksellisesti itseltäni lähes täysin ohi. Tosin sairastetulla keuhkoputkentulehduksellakin on oma osana asiassa.. Nyt on kuitenkin tarkoitus päästä joelle useammin, eilen illalla lähdimme Oton ja Juhon kanssa kalastamaan ns. yöluvan Muuramenjoelle.

Tämä kalastussessio oli samalla treenausta viikonlopun SM-karsintoja varten, olin aiemmin kalastanut Muuramenjokea lähinnä kylmän veden aikaan, joten nyt oli tarkoitus käydä koskipätkiäkin tarkemmin läpi. Lähdin Juhon opastamana aluksi etenemään parkkipaikalta ylöspäin, josta saimme molemmat larvastettua yhdet kirjolohet. Oman kirjoloheni väsytys oli melko mielenkiintoinen, kun kovasta koskesta otti ensin innokkaasti hyppivä kille ja sen jälkeen sivuperukkeeseen taimen, joka kuitenkin karkasi ennen haavia.


Kovan kosken alueelta nousi kaikille alamittaisia taimenia, palokunnan mutka ja suvanto olivat puolestaan yllättävän hiljaisia, olivat varmasti melko puhki heitettyjä. Juho kuitenkin tiputti suvannosta yhden killen ja itse koukutin yhden harjuksen. Juho lähti kotiin puolenyön aikaan, Oton kanssa jäimme vielä heittämään. Otto löysikin paikan, mihin oli pakkaantunut todella paljon ottihaluista kalaa. Kun saavuin paikalle, oli hoocee oli koukuttanut larvoilla muutaman harjuksen ja taimenen, jonka jälkeen hän sai vielä heti yhden nätin harjuksen ja 53cm kirjolohen. Menin tämän jälkeen itse heittämään paikkaa, hetken päästä tartutinkin mukavan tuntuisen kalan, joka kuitenkin lopulta irtosi. Olikohan sitten kirjolohi vai taimen?


Kalastelimme vielä jonkin aikaa ja koukutimme molemmat samasta paikasta jälleen parit nätit harjukset ennen kotiinlähtöä. Kirjolohista oli reissulla ehkä odotettua vähemmän tapahtumia, mutta harjukset ja taimenet paikkasivat hyvin. Oli mukavaa kalastella oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna koskipaikoista, viime kerta kun ongin puroa isommalla joella oli huhtikuun puolella Merikarvialla.

Ensi viikonlopun kisassa tulee killeä nousemaan varmasti eri tahtiin. Nyt on paikat käyty jotakuinkin läpi, katsotaan kuinka äijän käy!

Kommentit

Suosittuja blogijuttuja