maanantai 23. helmikuuta 2009

Ahvenpilkillä



Hiihtoloma alkoi ja eilen illalla saavuin Vääksyyn. Tarkoitus oli lähteä lomalla uittelemaan uusia perhoja, sen verran tuntuisi kuitenkin pakkaskelejä riittävän, että saa nähdä tuleeko mentyä. Toki perhovälineetkin otin mukaan. Perinteisten talvikelien aikaan ahventen pilkkiminen on kuitenkin perhokalastusta luontevampi vaihtoehto, niinpä avasin tänään iltapäivällä kalastusvuoden 2009 ahvenia pilkkimällä Vesijärvellä.

Tavoite oli löytää kuoreparvien perässä uivat isot ahvenet, mutta suurin osa ylös tulleista kaloista oli melkoista silppua. Ongin tosin ketjupilkillä, tasurilla olisi ollut paremmat mahdollisuudet pannukarkeisiin ahveniin. Reilun tunnin pilkkimisen tuloksena onnistuin kuitenkin löytämään myös yhden oikein komean ahvenen, sekä ahvenensinttien sivutuotteina myös särkiä, lahnan ja kiisken.



Ihan mukavaa ajanvietettä pilkkiminenkin on silloin tällöin, vaikken mikään intohimoinen pilkkimies olekaan. Täytynee kuitenkin loman aikana käydä vielä pari kertaa etsimässä sitä isompien ahventen parvea, jos pääsisi sitten paistelemaan jauhossa kuorrutettuja ahvenfileitä pannulla runsaan rasvan kera.. Jos kelit vaihtuvat suojan puolelle, niin perhokalastuskausikin tulee avattua, muuten avaus saattaa siirtyä Äyskoskelle maaliskuun puoliväliin..

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Pintureita ja paparazzeja

Helmikuun sidontateemaksi otin pintaperhot, pintureita onkin pyörähdellyt penkistä tasaiseen, mutta verkkaiseen tahtiin.. Itse käytän pintureista yleensä vain muutamia perusmalleja, joita olen nytkin tehnyt. Pinkkejä murkkuja, peurankarvaemergenttejä, parachute adamseja ja cdc-pintureita sidoin jo alkukuusta. Eilen illalla Otto tuli käväisemään, pitihän siinä perhoja sitoa sitten kymmenen klinkin verran. Äsken väänsin vielä caddiksia, pinturirasian täydennys alkaakin olla jo mallillaan. Vanhoja pintureitakin löytyy sentään vielä rasiasta melkoinen kasa.



Olen kalastanut pinturilla lähinnä vain silloin, kun tuikkeja näkyy. Tosin muutamia hyviä kaloja olen saanut sokkonakin heitetyllä pintaperholla, mutta pintureita tulisi noin yleisesti ottaen heittää kyllä enemmän. Onhan pintaperhokalastus kuitenkin se jännittävin ja mukavin perhokalastusmuoto.

Alkukuusta Pekka soitteli ja irvaili linssilude-Sipposesta, velipoika otti kuvia 2009 Villin Pohjolan elämysoppaaseen, ja oli siellä näköjään meikäläinenkin laitettu patsastelemaan pariin kuvaan. Paparazzi oli iskenyt Sysmän tainiolla kesällä 2007 ja lähetellyt kuvia julkiseen levitykseen :)

Helmikuun puoliväli on ohitettu, enkä ole vielä avannut kalastusvuotta 2009. Viikon päästä alkaa hiihtoloma, eiköhän sitä tule silloin kalassa käytyä. Jos ei perhoa heittämässä, niin ainakin pilkillä. Maaliskuun puolenvälin paikkeille on mietinnän alla Äsyn ja Muuramenjoen reissut, polte alkaa olla jo kova..