keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Purkkariongella taas

Parin edellisviikon tapaan piipahdin tänään purkkariongella töiden jälkeen. Kaloja ei tullut aivan yhtä paljon kuin viime viikolla ja keskikokokin oli hieman pienempi. Toki puronieriöitä nousi tänäänkin hyvä määrä, otit olivat vain jotenkin varovaisempia kuin viime visiitillä. Seuraavaksi tekisi mieli suunnata  vihdoin taas koskelle taimenkalaan.

Alla jälleen muutama kuva tämän päivän puronieriöistä.




maanantai 27. toukokuuta 2013

Kuusikkolampi 27.5.2013


Kuusikkolammen istutustalkoista oli jäänyt itselleni yksi vapaalupa käyttämättä. Tänään töissä  viikonlopun kisa korpesi vielä sen verran paljon, että päätin lähteä töiden jälkeen lammelle heittämään. Työkaveri tuli seuraksi ihan vain katselemaan lampikalastusta.

Ajattelin, että kalat ottaisivat vielä hyvin liitseihin, olin kuitenkin väärässä. Tunnin heittäminen fast intterillä ja liitsisetillä antoi vain yhden hennon vedon, joten jotain muuta oli keksittävä. Kaloja kävi ihan mukavasti pinnassa, mutta pintureita ei tietenkään mukana ollut. Niinpä vaihdoin kellusiimaan, ohensin perukkeen 0,18mm vahvuiseksi ja pistin nymfit siiman päähän. Tekniikan vaihdos toikin heti tapahtumia. Ensin vastapalloon nymfiin tarrannut kala poikkasi perukkeen, hetken päästä tiputin kalan ihan muuten vaan kesken väsytyksen. Sain vielä pari vetoa, ennen kuin touhu hiljeni.

Jonkun aikaa kului kun kalat aktivoituivat uudestaan ja nymfiä puri melkein peräkkäisillä heitoilla kolme kirjolohta, joista kaksi tuli ylös asti.


Lammella voisi olla nyt aika laadukasta pinturikalastusta. Kalat nimittäin näyttivät syövän pinnasta jo ihan oikeaa ravintoa, eivätkä nämä kirjolohet välittäneet perus liitseistä tuon taivaallista. Onneksi olin sentään laittanut ainoaan mukana olleeseen rasiaan muutamat nymfit, jotka pelastivat tämän iltakeikan.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Viimeisen jakson kirous


Kisakausi jatkui eilen Kuusikkolammella tutulla kaavalla: Hyvä alku, huono loppu. Ohessa kooste kisasta.

1. Jakso
Ongin A-ryhmässä, joten tiedossa oli, että ensimmäisellä puolen tunnin poolilla pitäisi vetää paljon lohta. Aloitin kalastuksen tulipaikan edestä kutospoolilta. Homma alkoikin mukavasti ja käytin ensimmäiseen varttiin viisi kalaa mittakaukalossa. Ekan poolin jälkimmäisellä vartilla en saanut enää vetoakaan, kuten en myöskään seuraavalla poolilla. Jakson viimeisellä poolilla onnistuin kuitenkin saamaan aivan maksimiheitoilla vielä kolme kirjolohta lisää, joten jakso päättyi mallikkaasti. Taas kerran hyvä aloitusjakso.
Tulos: 8 kalaa, jaksosijoitus 2.

2. Jakso
Toiselle jaksolle mentäessä kalantulo hiljeni totutusti. Itsellenikin tämä oli melko vaikea jakso. Sain ensimmäiseltä poolilta yhden kirjolohen, muuten ei tainnut olla mitään muuta tapahtumia kuin yksi veto. Tärkeä blänkin välttö silti ja pelissä pysyttiin vielä hyvin mukana.
Tulos: 1 kala, jaksosijoitus 5.

3. Jakso
Surullisen kuuluisa viimeinen jakso. Aloituspoolilta heti hyvin tapahtumia. Ensin kala otti perhon samalla hetkellä, kun se tippui veteen. Sain vedettyä siimat tiukalle ja kala pysyi jonkin aikaa kiinnikin ennen kuin irtosi. Käytännössä mahdoton tilanne tartuttaa kalaa kunnolla. Hetken päästä sain taas muutaman potkun kontaktin kalaan, joka kuitenkin irtosi heti. Poolin kalastusajan lopussa tapahtui vielä kahdesti tilanne, jossa kala seurasi perhoja ja oli juuri ottamassa ne suuhunsa, kun vedin siimat uuteen heittoon. Seuraavalla poolilla ei ollut tapahtumia. Jakson viimeisellä poolilla ongin ensin vartin tyhjää, kunnes vaihdoin settejä. Otin uuden setin käteen ja vedin kelalta siimoja samalla kun perho killuivat rantavedessä. Samalla vavassa tuntui potkut, kala oli ottanut rannassa killuvat perhot. Säikähdin tilannetta niin, että riuhtaisin liian kovan vastaiskun ja samalla piuhat menivät poikki. Tämän jälkeen sain vielä yhden rivakan tällin joka jäi tietysti naulaamatta. Paljon enemmän tapahtumia kuin edellisellä jaksolla, silti blänkit.
Tulos: 0 kalaa, jaksopisteet 9

Tämän vuoden kisojen oma viimeisten jaksojen suorittaminen on ollut jotain aivan uskomattoman jäätävää. Avausjaksot ovat menneet oikeastaan joka kisassa putkeen, kun taas viidessä kisassa on noussut viimeisiltä jaksoilta yhteensä tasan yksi kala. Ja sekin silloin, kun pakollinen blänkki oli tullut jo edellisellä jaksolla.

Tänäänkin finaalipaikka olisi ollut otettavissa viimeisellä jaksolla kuten kolme kertaa aiemminkin, mutta eipä kelvannut. Nyt oli kyllä jo huonoa tuuriakin mukana, ettei tuosta tapahtumamäärästä tullut ensimmäistäkään kalaa ylös asti. Parina viime vuonna finaalipaikka on tullut helpon oloisesti heti kahdesta ensimmäisestä kisasta, nyt tämä touhu näyttää todellakin toisia kasvojaan.

Viimeisen jakson blänkin myötä oma sijoitus tippui taas sellaisille sijoille (8./18.), joilla ei ole mitään merkitystä. Pari kisaa olisi vielä kesäkuussa jäljellä, pieni tauko tähän väliin tekee kyllä hyvää.

Kilpailun lopputulokset

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Purkkariongella

Sunnuntain reissusta rohkaistuneena lähdin tänään jälleen puronieriäongelle töiden jälkeen. Löysinkin hyvät apajat, josta nousi todella paljon puronieriöitä ja keskikokokin oli edellistä visiittiä parempi. Otin myös aika ison kasan purkkareita mukaan pannulla paistettavaksi.

Vaikka puronieriä onkin melkoinen riesa alkuperäisille lohikalakannoille, niin kyseessä on varmasti yksi kauneimmista kaloista mitä maa päällään kantaa. Seuraavassa tämänpäiväisten purkkareiden väriloistoa kuvien muodossa.








sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Sunnuntain purokierros

Viimeisen kuukauden ajan kaikki reissut ovat olleet järvikalastusta seiskan vavalla, joko kisoja tai kisoihin treenausta. Tänään tunsin kyllästymistä koko touhuun ja mielessä kävi, että nyt on pakko kehittää jotain muuta. Kaivoin kaapista kolmosluokan vavan ja lähdin koluamaan puroja. Ensimmäisenä kohteena eräs harjuspitoinen pikkujoki.


Ongin täällä noin tunnin, tai toki suurin osa ajasta kului puron varrella kävellen ja kaloja etsien. Sain ongittua sokkona yhden n. 30cm harjuksen, mutten nähnyt ahvenien lisäksi edes muiden kalojen pakovanoja, joten päätin siirtyä muualle.

Pähkäilyn tuloksena muistin pienen puronieriäpitoisen puron, tai no paikkaa ei voi oikein edes puroksi kutsua. Kyseessä kun on sananmukaisesti yliharpattava oja. Pienen sompailun jälkeen löysin paikalle. On muuten sen näköinen liru, että tänne tuskin kovin moni eksyy kalalle ulkonäön perusteella..


Puronieriöitä ojasta löytyy kuitenkin hyvin. Lirkin ojaa yhdellä nymfillä parin tunnin ajan ja sain reilu kaksikymmentä puronieriää. Kalojen koko vaihteli alle kymmensenttisestä hieman päälle 25cm mittaisiin. Matalista kohdista tarttui tyypillisesti pieniä purkkareita, kun taas syvemmissä poteroissa asusti yleensä päälle 20cm "petoja".

Puronieriä mallia pieni
Kaunisvärinen purkkari
Täytyy sanoa, että oli mukavaa lirkkiä pitkästä aikaa pienvesiä. Puronieriä on aggressiivisena tulokaslajina myös sellainen lohikala, jota voi halutessaan ottaa hyvällä omallatunnolla pannulle. Jostain syystä en ole täältä silti aiemmin raaskinut  tappaa näitä kauniita pieniä kaloja, mutta nyt otin tukun purkkareita mukaan. Olivat muuten herkullisia voin kera paistettuna.

Lestijärven Valkeisen SM-karsinta 18.5.2013


Eilen kisattiin jälleen, tällä kertaa Lestijärven Valkeisella. Kilpailussa oli mukana 40 osallistujaa, joten rankingpisteitä oli jaossa runsaasti. Melko isokokoiseen Valkeisjärveen oli istutettu viikolla 1000 kiloa kirjolohta, mutta kilpailusta tuli tällä kertaa silti selvästi odotettua vähäkalaisempi. Omalta osaltani kisa noudatti taas tältä keväältä liiankin tuttua kaava.

1. Jakso
Ensimmäisellä jaksolla venekaverina oli Pölkin Esa. Jäimme aluksi monen muun veneen tapaan lähtörantaan, mutta kun siellä ei noussut ensimmäiseen varttiin kellekään kalaa, niin vaihdoimme paikkaa.  Hikisen soutu-urakan päätteeksi kalastelimme puolen tunnin ajan toista päätyä, josta sain yhden kirjolohen ylös ja karkuutin toisen. Tämä tahti ei kuitenkaan mielestämme riittänyt, vaan vaihdoimme jälleen paikkaa kauemmaksi muista veneistä. Paikanvaihdoin jälkeen Esa saikin heti kalan ylös ja karkuutti pian toisen. Kohta minäkin sain jakson toisen kalan ylös.

Viimeisen tunnin ajan molemmilla piteli hiljaisempaa. Karkuutin yhden kalan, kunnes aivan jakson lopussa tartutimme molemmat samaan aikaan kalat aivan rannasta. Oma kirjoloheni tuli ylös, Esan kala harmillisesti irtosi. Olivat muuten kovia kaloja vääntämään. Jakson lopputuloksena itselläni kolme kalaa ja venekaverilla yksi. Luulin jääväni kolmella kalalla aivan jalkoihin, mutta kalantulo oli ollut sen verran heikkoa, että sain hyvän jaksosijoituksen. Onnistunut avausjakso jälleen.
Tulos: 3 kalaa, jaksosijoitus 3.

2. Jakso
Toisella jaksolla hyppäsimme samaan veneeseen Hurun Harrin kanssa. Aloitimme kalastuksen paikasta, jossa en ollut ensimmäisen jakson aikana käynyt lainkaan. Vajaan puolen tunnin kalastuksen jälkeen Harri sai melkein peräkkäin kaksi kalaa. Harrin väsyttäessä toista kalaansa tartutin itsekin kirjolohen joka tuli haaviin asti. Tämän jälkeen kalakontakteja ei enää tullutkaan samaan tahtiin. Teimme muutaman paikanvaihdoksenkin, mutta itse sain loppujaksosta enää yhden tällin joka jäi naulaamatta. Harri sai aivan viime minuuteilla vielä yhden kirjolohen ylös, joten hänen jaksosaldona kolme kalaa.
Tulos: 1 kala, jaksosijoitus 10.

Toisen jakson jälkeen olin kuitenkin vielä pelissä mukana. Pari kalaa vikalta jaksolta ja finaalipisteet olisivat varmasti kasassa.

3. Jakso
Kolmannen jakson kalastelimme Tikkasen Akin kanssa. Aki käytti heti jakson aluksi kirjolohen mittauksessa, loppujakson pitelikin sitten molemmilla vähän hiljaisempaa. Vaihtelimme suht ahkerasti paikkaa, muttemme vain saaneet kaloihin kontaktia. Jakson puolivälissä sain tosin yhden tällin, joka jäi kuitenkin tartuttamatta. Näin jälkiviisaana voi todeta, että jakson paikkavalinnat eivät menneet nappiin.
Tulos: Blänkit, jaksopisteet 20

Tämän kevään kisoissa olen aina blänkännyt viimeisen jakson silloin, kun vikan jakson aikana on ollut vielä mahdollisuudet menestyä. Ainoana poikkeuksena Keuruun kisa, mutta silloin kyseinen hasardi oli sattunut jo viimeistä edeltävällä jaksolla. Vitsailinkin kisojen jälkeen erikoisominaisuuteni olevan tärkeiden jaksojen blänkkääminen. Vikan jakson blänkin myötä sijoitukseksi tuli tällä kertaa 18./40.

Tänäänkään ei olisi tarvinnut varsinaisesti ihmeitä esittää kärkipään sijoille pääsemiseen, sillä kisan kalamäärät olivat kuitenkin sen verran pienet. Ristolaisen Ville voitti kilpailun suhteellisen reilulla erolla, Villen takana olikin selvästi tiukempaa.

Kilpailun TOP 6:

1. Ville Ristolainen
2. Janne Pirkkalainen
3. Tuomas Lappalainen
4. Juho Kuoppala
5. Jarkko Suominen
6. Jussipekka Myllymäki

Tulokset kokonaisuudessaan täällä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kalajutuista blogiksi

Eilisen Suur-Jyväskylän Lehden kalastus ja veneily-osiossa julkaistiin pitkälti tähän blogiin keskittynyt juttu. Blogiasioiden lisäksi tekstissä käsiteltiin mm. FFC JKL:n perustamista, taimenkantojen tilaa, eväleikkauksia sekä väkäsettömien koukkujen käyttöä. Juttu on luettavissa myös näköislehdestä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Keuruun Valkeisen SM-karsinta 12.5.2013


Lyhyiden yöunien ja raskaan Iso-Valkeisen kisan jälkeen sain todella pakottaa itseni hereille aamulla. Edessä olisi jälleen uusi kilpailu Keuruun Valkeisella, jossa kaikki 20 kalastajaa kilpailivat samassa ryhmässä.

1. Jakso
Kisan avausjaksolle venekaveriksi asteli Leo Viljanen. Pillinvihellyksen jälkeen kalantulo oli aivan alkuun vielä maltillista, kunnes niitä alkoi nousta tietyistä paikoista oikein urakalla. Olimme Leon kanssa kalasumpun takana ja puolen tunnin jälkeen molemmilla oli yksi kala kortissa. Kun pääsimme driftaamaan parhaimman paikan ohi, niin onnistuin käyttämään peliajan tehokkaasti hyödyksi ja sain noin vartissa kuusi kirjolohta lisää. Mukana oli myös kaksi tuplatärppiä, tosin molemmissa tapauksissa päätyperhossa kiinni ollut kala onnistui katkomaan siimat ja haaviin tuli vain yksi kala kerrallaan. Kalantulo kuitenkin rauhoittui jakson toisella tunnilla, jonka aikana sain enää yhden kirjolohen. Yhteissaldo siis kahdeksan kirjolohta, venekaverilla kaksi kalaa (kirjolohi ja taimen). Jaksovoiton vei Strandmanin Ville 10 kalalla. Hyvä aloitus jälleen.
Tulos: 8 kalaa, jaksosijoitus 3.

2. Jakso
Hyvin menneen avausjakson jälkeen lähdimme Vasun Aleksin kanssa tavoittelemaan muutamaa kalaa toiselta jaksolta. Avausjakson hot spot oli hiljentynyt, joten nopean kopaisun jälkeen jätimme sen rauhaan ja lähdimme etsimään kaloja muualta. Kiersimme useamman paikan, mutta emme vain löytäneet kaloja. Loppujen lopuksi palasimme taas ensimmäisen jakson kalastuspaikkaan, josta sitten tartutin kirjolohen kun jaksoa oli parikymmentä minuuttia jäljellä. Ei vain tullut ylös, oli todella kallis tiputus. Näissä isojen ryhmäkokojen kisoissa ei yksinkertaisesti saa blänkätä.  Molemmille blänkit ja kisa sitä myöten selvä kärkisijoitusten osalta. Jaksovoitto Haapasen Jonille neljällä kalalla.
Tulos: Blänkit, jaksopisteet 20

3. Jakso
Kolmannella jaksolla kalastelimme rennon letkeästi Pölkin Esan kanssa läppää heittäen. Siinä sivussa onnistuin myös saamaan yhden hyvänkokoisen kirjolohen. Jakson voitti Pirkkalaisen Janne kolmella kalalla.
Tulos: 1 kala, jaksosijoitus 4.

Kisan jälkeen olisi ollut taas aihetta jossitteluun, sillä kakkosjaksolta karkuutettu kala olisi tuonut kisasta podiumsijoituksen ja varman finaalipaikan. Nyt tulleesta sijoituksesta (7./20) ei ole iloa rankingpisteiden kannalta, kuten ei mistään tämän viikon kolmesta kisasta. Jokaisessa kilpailussa oli kuitenkin myös positiivisia puolia ja onnistuneita suorituksia, vaikka kaikki kisat lopulta kurahtivatkin johonkin huonoon jaksoon tai karkuutukseen. Finaalipaikka ei  näytä tulevan helpolla, mutta on tässä vielä muutama kisa jäljellä.

Kilpailun TOP 3:

1. Jarkko Suominen
2. Vesa Rissanen
3. Markku Ilves

Tulokset kokonaisuudessaan täällä.

Iso-Valkeisen SM-karsinta 11.5.2013


Lauantaina kilpailtiin Iso-Valkeisella, seuraavassa raportti oman kisani kulusta.

1. Jakso
Kilpailin B-ryhmässä ja A-ryhmän ykkösjakson jälkeen pääsimme tositoimiin, venekaverina ensimmäisellä jaksolla Harri Huru. Kun jaksoa oli kulunut reilu 20 minuuttia, en ollut itse saanut tapahtumia ja venekaverilla oli kolme kalaa ylhäällä. Kun vieressä myös Suominen veti tasaisesti kalaa, alkoi epävarmuus jo hiukan hiipiä puseroon. Sain kuitenkin homman jujusta kiinni ja jatkossa vedimme venekaverin kanssa tasaisesti kalaa. Jakson lopussa omassa kortissa oli kahdeksan kirjolohta ja venekaverilla 10. Ihan mukiinmenevä aloitus. Jakson voitti Suominen 11 kalalla.
Tulos: 8 kalaa, jaksosijoitus 4.

2. Jakso
Toisella jaksolla hyppäsin veneeseen Leväsen Jukan kanssa. Karkuutin heti jakson ensiminuuteilla kaksi kalaa, kunnes sain ensimmäisen ylös. Sitten kalantulo alkoi tyssäämään, joten vaihdoimme jakson puolivälissä paikkaa. Paikanvaihdoksen jälkeen tapahtumia alkoi tulemaan tasaiseen tahtiin. Tärpit olivat tosin varovaisia ja karkuutin luvattoman monta kalaa.

Kun vuvuzela töräytti jakson päättyneeksi, oli omassa kortissani viisi kirjolohta ja venekaverilla kaksi. Jaksolla oli yhteensä toistakymmentä kalaa kiinni, mutta karkuutuksia tuli todella paljon. Jaksovoiton nappasi Määtän Timo kuudella kirjolohella. Homma jatkui kuitenkin mallikkaasti, eikä viimeiseltä jaksolta kummoista sijoitusta tarvitsisi finaalipaikan varmistamiseen. Voittokin olisi nappisuorituksella vielä mahdollinen.
Tulos: 5 kalaa, jaksosijoitus 3.

3. Jakso
Viimeisellä jaksolla venekaverina oli Kokkilan Arto. Jakson alkaessa toivoin sen ensimmäisen vapauttavan kalan tulevan nopeasti. Sitä ei kuitenkaan kuulunut, puolen tunnin kalastuksen jälkeen teimme sitten paikanvaihdoksen. Paikanvaihdoksen jälkeen venekaveri alkoi saada kaloja, omat kontaktini jäivät puolestaan tärppiasteelle. Kalastus meni väkinäiseksi ja jakson lopussa sananmukaisesti jo turhauduin omaan saamattomuuteeni. Kisan lopuksi blänkit, venekaverille neljä kalaa.
Tulos: Blänkit, jaksopisteet 16

Tulosten julkistamisen jälkeen käyrä otsassa kasvoi entistä isommaksi, viimeiseltä jaksolta olisi riittänyt hyvin keskinkertainen jaksosijoitus (10.) finaalipaikan varmistavaan neljänteen sijaan. Melkoinen sulaminen ratkaisuhetkillä, mikä otti päähän ja paljon. Vikan jakson blänkin myötä myös sijoitus valahti luonnollisesti reilusti alaspäin, ollen lopulta 14./32.  Kisa oli itsessään totutun hyvä ja runsaskalainen, kaloja taisi tulla yhteensä noin 380.

Kärkikolmikon osalta tuloksissa ei ollut sinällään mitään yllättävää:

TOP 3
1. Jarkko Suominen
2. Jyrki Hiltunen
3. Ville Ristolainen

Tulokset kokonaisuudessaan täällä.

torstai 9. toukokuuta 2013

Julkujärven SM-karsinta 9.5.2013

Kevään SM-karsinnat alkoivat tänään Julkujärven kisalla. Lähdin ajelemaan Jyväskylästä viiden aikaan, poimin Muuramesta Jyrkin matkaan ja olimme seitsemän jälkeen aamulla perillä. Etukäteen luvattu rankkasade ei onneksi toteutunut, sillä ainoastaan ensimmäisellä jaksolla taisi sataa vettä.

Lyhyt kooste omasta kisasta:

1. Jakso
Aloitin kalastuksen poolista 25 josta en saanut vetoakaan. Seuraava puolituntinen kului poolilla 5, josta sain jo hommaa toimimaan ja käytin kolme kirjolohta mitattavana. Jakson viimeisenä kalastettavana oli pooli nro. 10, josta onnistuin saamaan vielä kaksi kalaa lisää. Jakson kokonaissaldona viisi kalaa, ihan hyvä aloitus. Jaksovoitto meni Jyrkille kuudella kalalla, myös parilla muulla oli kortissa kuusi kalaa.

2. Jakso
Aloitus poolilta 16, josta nousi heti toisella heitolla kala ylös, sen jälkeen ei tapahtumia. Poolilta 21 sain myös yhden kalan ja missasin toisen otin tärpistä. Jakson viimeisenä ongin poolin nro. 1, josta ei tullut kisassa kalan kalaa. Ei vetoakaan siitä. Toiselta jaksolta siis kaksi kalaa plakkariin, jaksovoitto vietiin kolmella kalalla.

Tässä vaiheessa pidettiin tunnin ruokatauko. Olin suhteellisen tyytyväinen kisan ensimmäiseen puolikkaaseen, tavoitteena oli välttää viimeisiltä jaksoilta blänkit ja korjata finaalipaikkaan oikeuttavat pisteet. Vaan kuinkas kävikään..

3. Jakso
Ensimmäisenä kalastettavana pooli 7, josta sain yhden muutaman potkun kontaktin kalaan, ei kuitenkaan pysynyt. Poolit 12 ja 17 eivät antaneet vetoakaan ja blänkki oli tosiasia. Olin pettynyt tämän jakson tekemiseeni, sillä näistä pooleista olisi ehdottomasti pitänyt kaivaa joku kala kaukaloon. Tämän blänkin jälkeen tiesin mahdollisuuksieni menneen kärkisijoitusten osalta. Juho voitti jakson neljällä kalalla.

4. Jakso
Poolit 23, 3 ja 8. Ei vetoakaan lukuunottamatta yhtä isoa boobyn niellyttä kiiskeä. Juho voitti jälleen jakson neljällä kalalla.

Omalta osaltani hyvin kaksijakoinen kilpailu, hyvän aloituspuoliskon jälkeen kadotin homman täysin kahdella viimeisellä jaksolla. Vikojen jaksojen blänkkien myötä sijoitus (13./25) valahti reippaasti alaspäin. Viikonloppuna sitten uutta liitsiä perukkeeseen..

Hiltusen Jyrki korjasi kisan voiton melko selvällä erolla. Vikoilla jaksoilla hienon kirin tehnyt Juho toi kolmossijallaan seuralle (FFC JKL) toisen podiumpaikan. Kalamäärältään kisat olivat rantakisoiksi hyvät, 25 kalastajan toimesta saatiin noin 140 kirjolohta.

Kisan kärki:

1. Jyrki Hiltunen
2. Markus Koskinen
3. Juho Strandman

Tulokset kokonaisuudessaan täällä.

Kärkolmikko podiumilla (vasemmalta: Koskinen, Hiltunen, Strandman)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Liekkilammen seurakisat


Parin vuoden tauon jälkeen järkkäsimme taas Koukun ja Paukun kanssa alueen perhoseurojen kilpailijoille mittelön kisakauden alkajaisiksi. Kilpailu toimi ikään kuin lämmittelynä ennen SM-karsintarumban alkua. Rannalta kalastetussa kisassa oli mukana yhteensä 12 henkilöä, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Kilpailun puolivälissä ryhmät sitten vaihtoivat lampia. Keli oli koko päivän ajan kylmä ja sateinen, sormikkaat olisivat olleet poikaa.

1. ja 2. jakso
Itse nostin lapun A-ryhmään, joka aloitti kalastuksen pyöreältä lammelta. Ensimmäisen kahden jakson aikana en saanut vedon vetoa. Räsäsen Mikko nosteli A-ryhmästä kalaa molemmilta jaksoilta. Ville, Touko ja Jussi saivat puolestaan kalat yhdeltä jaksolta. Pitkulaisella lammella onkineessa B-ryhmässä Tuomas ja OP olivat saaneet kalaa molemmilta jaksoiltaan.

3. ja 4. jakso
Lampien vaihdon jälkeen sain kolmannen jakson ensimmäiseltä poolilta yhden vedon, jota en onnistunut tartuttamaan. Seuraavalta poolilta lammen päästä tartutin sitten kolme isoa kirjolohta, joista kaksi tuli haaviin asti. Ylös asti tulleiden kalojen mitat 64 ja 60cm. Hieman tavanomaista suurempia kisakaloja.. 

64cm kirjolohta kaukalossa
Viimeisellä jaksolla sain vielä yhden kontaktin kalaan, mutten ollut likimainkaan hereillä sitä tartuttaessa. Jussi ja Jussipekka onkivat kalat kaukaloon tältä jaksolta. Pyöreän lammen puolella Strandmanin Antti oli ainoa, joka onnistui kalansaannissa kahden viimeisen jakson aikana.

Loppujen lopuksi kukaan ei saanut kilpailussa kolmelta jaksolta kalaa. Kirjolohia kävi mittakaukalossa kaiken kaikkiaan 21kpl suurimman ollessa 64cm pituinen. Rysä vei jälleen voiton ja suurimman rahapotin, aivan kuten edelliselläkin kerralla kun vastaava kisa järjestettiin.

Tulokset:

1. Mikko Räsänen FFC JKL 14 sijapistettä, 3740 kalapistettä
2. Tuomas Lappalainen FFC JKL 15 sp, 4320 kp
3. Antti Strandman Ääneseudun Perhokalastajat 17 sp, 2140 kp (kalallisten sijoitukset: 4,1)
4. Olli-Pekka Paananen Koukku & Paukku 17 sp, 2260 kp (kalallisten sijoitukset: 2,3)
5. Jussi Wacklin FFC JKL 17 sp, 2160 kp(kalallisten sijoitukset: 3,2)
6. Pietari Sipponen FFC JKL 19 sp, 2680 kp
7. Arto Kokkila KSPK 19 sp, 2280 kp
8. Touko Eräjärvi FFC JKL 19 sp, 1280 kp
9. Jussipekka Myllymäki FFC JKL 19 sp, 1080 kp
10. Ville Strandman KSPK 20 sp, 2340 kp
11. Jyrki Hiltunen FFC JKL 24 sp
11. Ari Puurtinen  24 sp


Kolme parasta vasemmalta: 3. Antti Strandman 1. Mikko Räsänen 2. Tuomas Lappalainen
Lämmittelyt on nyt lämmitelty ja ensi viikolla starttaa SM-karsintarumba sekä finaalikelpoisten rankingpisteiden tavoittelu. Ensi viikolla onkin jo kolme kisaa kalenterissa (Julkujärvi, Iso-Valkeinen, Keuruun Valkeinen), joten varsin kiireinen aloitusviikonloppu luvassa.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Iltapisto Liekkilammille


Liekkilampien sulaminen on edennyt nopeasti oman viime lauantain visiittini jälkeen, jolloin lätäköistä löytyi vain pari sulaa reikää. Vapun jälkeen useampi kaveri on käynyt paikalla ongella ja kalojakin ovat saaneet. Myös niitä talvella laitettuja isompia emokaloja. Täytyihän sitä itsekin suunnata paikalle kauden ensimmäisiä lampikaloja yrittämään.

Tulimme Jussipekan kanssa alkuillasta paikalle ja kun virittelimme välineitä, niin pyöreän lammen puolella heittänyt Jussi tallusteli parkkipaikalle iso kirjolohi haavissaan. Otin muutamia kuvia komeasta ehjäeväisestä kirjolohesta ennen oman kalastuksen aloittamista.


Kalastelimme pitkulaista lampea aluksi tien puolelta. Hiljaista piteli, tosin Jussipekka pussitti yhden kalan. Vastarannalla heittäneet Ville ja OP näyttivät molemmat saavan kalat, joten tallustelin itsekin samoille suunnille. 


Pojat olivat olleet paikalla jo jonkin aikaa ja saaneet molemmat muutaman kalan. Itsekin sain pian kauden ensimmäiset lampikirjoloheni kun käytin haavissa kolme kalaa. Lisäksi yhden kanssa suoristui koukku. Varsin mukavan kokoisia näyttävät Liekkilammen kevätkalat olevan, tai siis pilkkikauden istukkaitahan nämä ovat.


Sunnuntaina palataan jälleen Liekkilammille alueen eri seurojen jäsentenvälisen muodossa. Varsinaiset SM-karsinnat alkavat ensi viikolla heti kolmen kisan rykäisyllä.