Taimenen pupakalastus pohjoisessa

Taimenen pupakalastus Lapissa on omasta mielestäni ehdottomasti parasta, mitä perhokalastus voi harrastajalleen tarjota. Näyttäytyvien ja ruokailevien kalojen onkiminen pienillä hyönteisjäljitelmillä tarjoaa näkyviä otteja pintaperhokalastuksen tapaan sekä vähintään yhtä rajuja vastapallotällejä kuin streamerkalastuksessa konsanaan. Tähän kun yhdistää vielä hämyisen pohjoisen kesäyön ja usein haasteelliset kalat, niin perhokalastajan sielunmaisema on valmis.

Käyn tässä postauksessa läpi noin kymmenen vuoden aikana kertyneitä kokemuksiani pohjoisen pilkkukylkien pupakalastuksesta. Korostan nimenomaan sanoja pohjoinen ja taimen. Olen nimittäin huomannut, että vaikkapa Keski-Suomessa toimivat pupahätsinkien aikaan usein aivan erilaiset tekniikat kuin pohjoiskalotilla. Pohjoisen kaloista taimen on taasen selkeästi haasteellisempi ongittava pupahätsien aikaan kuin esimerkiksi samoissa vesistöissä viihtyvät harjukset ja siiat, ollen siten myös mielenkiintoisempi kohdekala.

Pohjoisen pupataimen lähtee takaisin omaan elementtiinsä

Aika ja paikat

Omat kokemukseni pohjoisen taimenen pupakalastukseen keskittyvät pitkälti Finnmarkiin, erityisesti Kautokeinoelvan ja sen sivujokien pilkkukylkiin. Enemmän muita pohjoisen pupavesiä kalastaneiden kavereiden kanssa jutellessani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että samat teesit toimivat pitkälti muillakin Pohjoiskalotin taimenpitoisilla virtavesillä.

Kokemuksieni mukaan vesiperhosten pupien kuoriutumiset (päälajina Rhyachopila) lähtevät yleensä pohjoisessa todenteolla käyntiin heinäkuun puolenvälin jälkeen. Ehkä otollisinta aikaa pupakalastukselle on elokuun alkupuoli, kun yöt alkavat jo kunnolla hämärtyä.

Parhaimmat pupakuoriutumiset osuvat useimmiten klo. 22-04 välille (tarkoitan tässä Suomen aikaa, vaikka kalastettaisiinkin Norjassa..). Kuoriutumiset alkavat usein suhteellisen rauhallisesti, mutta heti ensimmäisten pintaräiskäisyiden näkyessä kannattaa olla valmiina, sillä nämä kalat ottavat yleensä varsin ärhäkästi perhoon kiinni. Pupahätsit ovat yleensä parhaimmillaan klo. 00-02 välillä, kolmen jälkeen aamuyöstä kuoriutumiset puolestaan usein hiipuvat.

Rannalle kuoriutumaan uinut pupa

Nämä ajat ovat kuitenkin vain yleistyksiä, jokainen pupahätsi on omanlaisensa ja kuoriutumisten kesto vaihtelee karkeasti ottaen alle tunnista yli neljään tuntiiin. Myöskin joen/kosken eri osissa kuoriutumisajat saattavat vaihdella. Jossain peilissä kuoriutuminen saattaa olla jo ohi, kun toisessa virranreunassa se pääsee vasta kunnolla alkuun. Pupayöt eivät myöskään ole veljeksiä, sillä huippukuoriutumista seuraava yö saattaa olla aivan hiljainen, vaikka silmämääräisesti olosuhteet olisivatkin samanlaiset. Yleisesti ottaen parhaat kuoritumiset tapahtuvat pilvisinä ja lämpiminä loppukesän öinä.

Useammin kuin kerran olen myös törmännyt tilanteeseen, jossa tuttu pupapeili on ollut aivan kuollut eikä kuoriutumisia ole näköpiirissä. Jo muutaman sadan metrin siirtymisen jälkeen toisessa potentiaalisessa pupapaikassa on kuitenkin ollut samaan aikaan täysi rähinä päällä. Pupakalastajalta vaaditaan siis myös nopeaa reagointia. Jos tuttu ja turvallinen paikka tuntuu vielä puolen yön jälkeen täysin hiljaiselta, niin silloin kannattaa lähteä liikkeelle ja käydä läpi muut potentiaaliset kuoriutumispaikat.

Parhaimpia pupakuoritumispaikkoja ovat useimmiten koskien laajat peilit, virranniskat, sekä kovan virran reunat. Pupia syövien taimenien koukuttaminen on yleensä helpointa kovan virran reunoista, kun taas sileissä peilikohdissa pintovat kalat ovat usein jopa rasittavan vaikeita höynäytettäviä. Veden ollessa korkealla taimenet syövät pupia usein aivan rannan tuntumassa. Esimerkiksi Kautokeinoelvan Gievdneguoikalla on paikkoja, joista voi pupahätsin aikana höynäyttää kookkaitakin taimenia jopa metrin päästä rantaviivasta. Turhaa kahlaamista kannattaa siis pupaöinä välttää varsinkin kun vesi on normaalia korkeammalla.

Korkealla vedellä taimenet saattavat ahmia pupia aivan rantapenkan vieressä

Karkeana yleistyksenä voisi myös mainita, että mitä enemmän pintalätinää paikassa on, sitä vaikeampia kyseiset kalat ovat koukuttaa. Jos pupia kuoriutuu todella paljon ja vesi lätisee joka puolella taimenien mellastaessa pupakeiton perässä, ei tilanne välttämättä ole perhokalastajan kannalta lainkaan niin helppo, kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Harvakseltaan pupia syövät kalat ovat taasen yleensä helpompia saada siiman päähän. Tämä johtunee siitä, että kun pupia kuoriutuu todella runsaasti, on kaloilla on saatavilla niin paljon ravintoa, että perhon uittolinja ja uittotapa täytyy olla täysin kohdallaan, jotta jäljitelmä kelpaa.

Tekniikat

Keski-Suomen koskilla pupakalastus tapahtuu usein lyhyillä ja tarkoilla heitoilla vapaasti virran mukana kalastaen, perhoina esim. Caddis ylhäällä ja chenillepupa alhaalla. Omien kokemusteni mukaan pohjoisen pupakalastuksessa toimivat kuitenkin täysin erilaiset säännöt, perhojen täytyy viistää pinnassa välillä rajustikin, jotta taimen hyväksyy jäljitelmän.

Veden pinnalla rantaa kohti kuoriutumaan sinkoilevia pupia seuratessaan voi saada vihiä myös toimivasta uittotekniikasta. Pupat sinkoilevat usein nopein lyhyin liikkein ns. siksakkia rantaa kohden. Itse uitan pintakalvossa meneviä pupia useimmiten nopein, lyhyin ja terävin nykäyksin, yleensä vielä pienellä vavankärjen vatkauksella avustettuna. Heitot suoritan useimmiten poikkivirtaan. Monet uittoa seuranneet ovatkin naurahtaneet tyyliin "sun uittokäsi vatkaa kuin teinipojalla". Kyseisellä uittotyylillä tulevat tällit ovat näyttäviä ja kovia. Usein kalat iskevät myös ohi nopeasti kiitävästä pupasta, mutta yleensä peli ei ole vielä menetetty siinä vaiheessa, vaan kalan saa kyllä ottamaan uudelleenkin.

Karkeasti voisi sanoa, että kovemmassa virrassa pupia syövät kalat ottavat hanakammin tällaiseen nopeaan terävään uittoon, sileässä peilissä pintova kala saattaa taas ottaa paremmin, kun antaa siiman viistää pelkän virranpaineen avulla. Sileässä virrassa pintovat kookkaammat kalat ovat usein vaikeita höynäytettäviä. Vaikeiden ja arkojen kalojen kanssa peruketta kannattaa pidentää, itse käytän usein tällaisissa tilanteissa 5-6 metriä pitkiä perukkeita. Myös uittotyylien ja perhojen vaihto sekä suoranainen sitkeys ovat avainasemassa, kun spotattu kookas pupilla ruokaileva kala ei meinaa ottaa tarjottuun syöttiin. Useampi parempi pupataimen on lopulta narahtanut siiman päähän jopa toista tuntia jatkuneen sitkeän yrittämisen jälkeen.

Pitkän yrittämisen jälkeen pupan kelpuuttanut komea taimen vie siimaa

Käytettävä perukepaksuus on hieman kaksiteräinen miekka. Toisaalta arat kalat saattavat hyväksyä paremmin ohuella piuhoilla tarjotut perhot, mutta tällit ovat usein todella rajuja ja varsinkin kookkaampien kalojen kanssa peruke napsahtaa helposti suoraan otista poikki. Jotkut pohjoisen pupakalastajat käyttävät 0,16mm perukesiimoja, mutta itse en uskalla niin ohuisiin piuhoihin mennä, jos tarjolla on vähänkään raavaampia taimenia. Viime reissullakin ongin aluksi 0,19mm piuhoilla, kunnes kookas taimen veti ne poikki heti otin jälkeisessä rajussa pakosyöksyssä. Tämän jälkeen vaihdoin 0,23mm paksuiseen latvaan, jonka kanssa uitetut perhot kyllä kelpasivat kaloille, eikä perukkeen katkeamista tarvinnut pelätä.

Perhot

Pupakalastuksessa käyttämieni perhojen ykkösvaatimus on se, että niiden tulisi kulkea rantaa kohti uivien pupien tapaan viistättäessä aivan pintakalvossa tai ainakin pintakalvon tuntumassa.

Vuosien aikana olen kokeillut useita erilaisia perhomalleja. Vanha suosikkini oli chartreuse silkkipupa, jonka runko on alustettu foamilla, päällysrunko kierretty chartreusen värisestä silkistä ohuella kuparikierteellä ja pää dubattu jäniksestä. Rungon alustus foamilla auttaa perhoa kulkemaan lähempänä pintaa ja ohut kuparikierre taasen pitää silkkirungon paremmin kasassa. Perho oli pitkään luottokoneeni pohjoisen pupakalastuksessa, myös veljeni sai tällä mallilla useita kookkaampiakin pupataimenia. Jostain syystä kyseisen perhon käyttö on jäänyt viimeisen muutaman vuoden aikana lähes olemattomiin, varmasti siltikin yhä toimiva peli.

Chartreuse silkkipupa

Nykyään suosikkejani ovat erilaiset foamipupat lähinnä nopean ja helpon sidottavuuden sekä hyvän kelluvuuden ansiosta. Paljon käyttämäni malli on sidottu normi chenillepupan tavoin, ainoana poikkeuksena foamista tehty jatkoperä. Perho on todella nopea sidottava, tosin jatkoperä saa nopeasti kyytiä taimenien terävässä purukalustossa, joten näitä kannattaa sitoa rasiaan riittävä määrä. Toinen viime kesänä hyväksi osoittautunut foamipupamalli oli Kemin miehiltä kopsattu ns. läppäpupa. Surffilautamallisella etuläpällä varustettu käännetystä foamista tehty pupa jättää viistättäesää vanaa vedenpintaan ja on vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta tappopeli.

Vasemmalla läppäpupa kumijaloilla, oikealla jatkoperällinen foamipupa

Muista perhoista mainittakoon perus chenillepupat sekä foamiselällä varustettu superpupa. Itse käytin aiemmin chenillepupia varsin runsaasti, mutta leipäännyin niiden jatkuvaan rasvaukseen kellutusaineella ja niinpä olen siirtynyt enemmänkin foamista sidottuihin öttiäisiin. Superpupaa en ole itse jostain syystä juurikaan käyttänyt, mutta kaverit ovat päässeet tällä perholla hyviin tuloksiin. Viistättäessä perhoon kannattaa lisätä foamiselkä, jotta se ei uppoaisi niin herkästi.

Superpupa foamiselällä

Käyttämieni perhojen kokoluokka vaihtelee välillä #10-16, yleisimmin käytössä oleva peruskoko lienee #12. Paikoin isommat sidokset tuntuvat toimivan hyvin, esim. viime kesänä paras ottipeli oli #10 läppäpupa, kunnes kalat raatelivat kaikki rasiasta löytyneet kymppikoon sidokset riekaleiksi. Toisaalta välillä kranttuja kaloja onkiessa joutuu taas etsiskelemään rasiasta niitä pienempiä pupasidoksia. En kuitenkaan ole juuri ikinä nähnyt tarvetta käyttää pupataimenia ongittaessa  #16 kokoa pienempiä perhoja.

Värimaailmasta suosin itse kirkkaanvihreitä, oliiveja ja keltaisia sidoksia. Myös oranssi pelittää ajoittain hyvin. Rhyacopilan alaruumis (se osa joka näkyy kalalle pupan uidessa pinnalla) on yleensä hieman tummempaa yläruumista kirkkaampi ja vaaleampi. Värimaailmaa tärkeämpi asia lienee silti oikeankokoiset sidokset oikealla tavalla tarjoiltuna. Pohjoisen pupakalastajilla kun tuntuu olevan varsin erilaisia mieltymyksiä suosikkiväriensä suhteen. vaikka vihreä lienee lähes kaikkien käyttämä yleisväri.

Lapin pupataimenen vatsalaukun sisältöä

Itse olen ollut koukussa pohjoisen pupakalastukseen kesästä 2002 asti. Tuolloin osuimme veljeni kanssa eräällä poolilla massiiviseen pupahätsiin, jolloin suuri määrä kookkaita taimenia mellasti jatkuvasti pinnassa pupia syöden. Oikeat tekniikat olivat tuolloin hakusessa, emmekä saaneet näitä kaloja ottamaan oikein mihinkään. Kyseinen tilanne jäi kaivelemaan pitkäksi aikaa ja mielessä pyöri, että seuraavalla kerralla takataskusta löytyy sellaiset tekniikat ja syötit, joilla saamme kalat höynäytettyä. Samanlaista määrää kookkaita pupia syöviä taimenia en ole tuon jälkeen yhdessä poolissa nähnyt. Nykyään kokemus on kuitenkin karttunut sen verran, että vastaavissa tilanteissa tietää suunnilleen mitä tehdä. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kyllä ne pupataimenet yhä vieläkin pitävät ajoittain kalastajaa pilkkanaan. Haastavuus lieneekin yksi asia, mikä tekee homman niin mielenkiintoiseksi.

Vaikka pohjoisessa on tarjolla mahdollisuudet kokea hienoja kalastuselämyksiä useiden erilaisten perhokalastustekniikoiden parissa, niin jotain tuntuu reissusta aina puuttuvan jos ei osu taimenjoella kunnon pupahätseille. Niin hienoa pohjoiskalotin vihaisten pilkkukylkien pupakalastus parhaimmillaan on.

Onkimies jarruttaa puolasta kädellään pohjoisen pupataimenen menoa

Pikkukalajoulut 17.11.2012

Perinteiset pikkukalajoulut on taas vietetty tälle vuodelle ja olipahan jälleen hauskat kekkerit!

Eilisiltana kamoja keräillessä meinasi tosin tulla pieni hätä, kun tajusin jättäneeni kaksi perhokelaa siimoineen parkkipaikalle edellispäivän kalastuksen jälkeen. Pienen puhelinrallin jälkeen kelat kuitenkin löytyivät ja paniikinpoikanen talttui. Onneksi varastosta löytyi pari muutakin sopivilla siimoilla varustettua kelaa, joilla kyllä selviäisi yksien pikkukalajoulujen kalasteluista.

Päivä alkoi perinteisesti Muuramenjoen kalastusosuudella. Kirjolohet olivat heti aamusta ihan mukavasti syönnillään. Kirjolohia tuli parhaiten alasuvannosta, mutta myös Palokunnan montusta nousi jokusia kaloja. Kirjolohien lisäksi joesta nousi myös yksi 53cm taimen nuorimman Strandmanin toimesta. Kalastelun lomassa kävimme jälleen kodassa paistamassa lettuja sekä makkaraa.

Kalastus jatkui taas iltapäivällä ja alasuvanto antoi vielä tasaisesti kirjolohia. Kaikki pikkukalajoulutontut saivat kalaa, joten kalastusosuus oli myös saaliin puolesta onnistunut.

Muutama kalastuskuva päivän varrelta:

Odotus

Väsytys

Tuuletus

Epäilyttävä viiksiveikko

Kalastusosuuden jälkeen siirryimme kaupunkiin Kilpisenkadun residenssiin, jossa noin kymmenpäiselle porukalle kokattiin maittava ateria ruokakaloiksi otetuista kirjolohista. Kalojen fieloinnista vastannut nuorin rantojen mies meinasi olla helisemässä, kun fileet eivät tahtoneet mahtua tiskipöydälle.

Saunomisen jälkeen matka jatkui puolenyön aikaan Jyväskylän ravitsemusliikkeisiin. Jälleen kerran loistava yhdistelmä kalastusta, rentoa yhdessäoloa, kirjavan tasoisia juttuja sekä yöelämää!

Talvikauden aloitus

Noin 15 vuotta kestäneen perhokalastusharrastukseni aikana en ole muistaakseni ikinä aiemmin käynyt kalassa marraskuun 16. päivänä. Nyt otimme kuitenkin työkaverin kanssa rauhoituksen jälkeisen päivän vapaaksi ja suuntasimme koskelle.

Kosken vesi oli todella ylhäällä mikä osaltaan hankaloitti kalastusta. Erityisesti streamerkalastusta varten olisi pitänyt ottaa synkempiä siimoja mukaan. Ensimmäisen parin tunnin aikana sain yhden hyvän tällin streameriin ja pari pienempää kalaa kävi myös tukistamassa perhoa. Kaveri kohotteli muutaman pikkutaimenen. Kylmän veden kalastus tuntui olevan vaikeaa näin korkealla vedellä. Kosken loppuliu'usta sain kuitenkin kohottelemalla yhden harjuksen ja lisäksi karkuutin pari.

Päivä kääntyi kuitenkin kertaheitolla onnistuneeksi, kun indikaattori sukelsi raamikkaan taimenen purressa vihreää larvaa. Väännön ja puolen tusinan ilmahypyn jälkeen haaviin solahti hieno taimen, jonka vapautukseen oli hyvä lopettaa tämä kalastuspäivä.

Huomenna on puolestaan perinteisten pikkukalajoulujen vuoro, joten kausi jatkuu hauskoissa merkeissä Muuramenjoella.

Järjetöntä jäänsärkemistä

Kolmen viikon kalastustauko toi jälleen takaisin poltteet päästä ongelle. Sovimmekin Jyrkin kanssa lauantaiaamuksi Havulammen keikan lampikauden lopettajaisiksi. Kaikki oli perjantaina jo sovittu, kunnes päätin varmistaa puhelinsoitolla lammen pitäjälle, että lampi olisi varmasti auki. No, umpijäässähän se kuulemma oli! Kuulosti uskomattomalta, kun koko viikon oli kuitenkin Jyväskylän alueella pitänyt reilusti plussaa ja satanut vettä.

Eilen soittelin lammen pitäjälle uudestaan, jäässä oli kuulemma vieläkin, toinen pää hieman auki. Päätimme kuitenkin Jyrkin ja Lappalaisen Tuomaksen kanssa lähteä ongelle. Ei siellä paljoa jäätä voi olla ja kyllä sitä aina sen verran saadaan särjettyä, että kalan makuun päästään..

Paikalle tullessamme huomasimme lammen olevan tosiaankin lähes umpijäässä, toisessa päässä oli pieni sula kaistale, jossa pystyisi jotenkuten kalastamaan. Oikein viisaat miehet olisivat tässä vaiheessa hurauttaneet auton takaisin käyntiin ja suunnistaneet vaikkapa sulana oleville Liekkilammille tai Raudanjärvelle. Mutta mepä ruvettiin särkemään jäätä!

Tunnin jäänsärkemisen tuloksena saimme toiseenkin päähän pienen kaistaleen, missä pystyisi perhoa uittamaan, tosin jäälauttojen seassa. Päätimme kuitenkin maksaa Havulammen luvan, sillä mikäli talven pilkkikalasatsi olisi laitettu, niin kyllä kalaa nousisi perholla pienemmistäkin sulista rei'istä. Siinä menikin sitten kolmekymppiä kankkulan kaivoon..

Heittelimme molempien päiden sulia aukkoja, jotka sikäli olivat ihan hyvillä ottipaikoilla. Kaloja ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Tuomas onnistui tosin yhden kirjolohen saamaan, mikä taisi olla ainut kalatapahtuma koko poppoolle. Paistelimme nuotiolla makkarat ja kovin kauaa emme luonnollisesti jaksaneet enää pyytää tyhjää parissa sulana olevassa reiässä.

No, ehkä tästäkin oppii jotain. Ainakin sen, että jos paikan pitäjä kertoo puhelimessa lammen olevan jäässä, niin silloin se myös on jäässä eikä kalaan kannata lähteä :) Jätetään siis seuraavat kalakeikat ihan suosiolla parin viikon päähän, kun virtavesien rauhoitus päättyy.