Käyn tässä postauksessa läpi noin kymmenen vuoden aikana kertyneitä kokemuksiani pohjoisen pilkkukylkien pupakalastuksesta. Korostan nimenomaan sanoja pohjoinen ja taimen. Olen nimittäin huomannut, että vaikkapa Keski-Suomessa toimivat pupahätsinkien aikaan usein aivan erilaiset tekniikat kuin pohjoiskalotilla. Pohjoisen kaloista taimen on taasen selkeästi haasteellisempi ongittava pupahätsien aikaan kuin esimerkiksi samoissa vesistöissä viihtyvät harjukset ja siiat, ollen siten myös mielenkiintoisempi kohdekala.
Pohjoisen pupataimen lähtee takaisin omaan elementtiinsä |
Omat kokemukseni pohjoisen taimenen pupakalastukseen keskittyvät pitkälti Finnmarkiin, erityisesti Kautokeinoelvan ja sen sivujokien pilkkukylkiin. Enemmän muita pohjoisen pupavesiä kalastaneiden kavereiden kanssa jutellessani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että samat teesit toimivat pitkälti muillakin Pohjoiskalotin taimenpitoisilla virtavesillä.
Kokemuksieni mukaan vesiperhosten pupien kuoriutumiset (päälajina Rhyachopila) lähtevät yleensä pohjoisessa todenteolla käyntiin heinäkuun puolenvälin jälkeen. Ehkä otollisinta aikaa pupakalastukselle on elokuun alkupuoli, kun yöt alkavat jo kunnolla hämärtyä.
Parhaimmat pupakuoriutumiset osuvat useimmiten klo. 22-04 välille (tarkoitan tässä Suomen aikaa, vaikka kalastettaisiinkin Norjassa..). Kuoriutumiset alkavat usein suhteellisen rauhallisesti, mutta heti ensimmäisten pintaräiskäisyiden näkyessä kannattaa olla valmiina, sillä nämä kalat ottavat yleensä varsin ärhäkästi perhoon kiinni. Pupahätsit ovat yleensä parhaimmillaan klo. 00-02 välillä, kolmen jälkeen aamuyöstä kuoriutumiset puolestaan usein hiipuvat.
Rannalle kuoriutumaan uinut pupa |
Useammin kuin kerran olen myös törmännyt tilanteeseen, jossa tuttu pupapeili on ollut aivan kuollut eikä kuoriutumisia ole näköpiirissä. Jo muutaman sadan metrin siirtymisen jälkeen toisessa potentiaalisessa pupapaikassa on kuitenkin ollut samaan aikaan täysi rähinä päällä. Pupakalastajalta vaaditaan siis myös nopeaa reagointia. Jos tuttu ja turvallinen paikka tuntuu vielä puolen yön jälkeen täysin hiljaiselta, niin silloin kannattaa lähteä liikkeelle ja käydä läpi muut potentiaaliset kuoriutumispaikat.
Korkealla vedellä taimenet saattavat ahmia pupia aivan rantapenkan vieressä |
Tekniikat
Keski-Suomen koskilla pupakalastus tapahtuu usein lyhyillä ja tarkoilla heitoilla vapaasti virran mukana kalastaen, perhoina esim. Caddis ylhäällä ja chenillepupa alhaalla. Omien kokemusteni mukaan pohjoisen pupakalastuksessa toimivat kuitenkin täysin erilaiset säännöt, perhojen täytyy viistää pinnassa välillä rajustikin, jotta taimen hyväksyy jäljitelmän.
Veden pinnalla rantaa kohti kuoriutumaan sinkoilevia pupia seuratessaan voi saada vihiä myös toimivasta uittotekniikasta. Pupat sinkoilevat usein nopein lyhyin liikkein ns. siksakkia rantaa kohden. Itse uitan pintakalvossa meneviä pupia useimmiten nopein, lyhyin ja terävin nykäyksin, yleensä vielä pienellä vavankärjen vatkauksella avustettuna. Heitot suoritan useimmiten poikkivirtaan. Monet uittoa seuranneet ovatkin naurahtaneet tyyliin "sun uittokäsi vatkaa kuin teinipojalla". Kyseisellä uittotyylillä tulevat tällit ovat näyttäviä ja kovia. Usein kalat iskevät myös ohi nopeasti kiitävästä pupasta, mutta yleensä peli ei ole vielä menetetty siinä vaiheessa, vaan kalan saa kyllä ottamaan uudelleenkin.
Karkeasti voisi sanoa, että kovemmassa virrassa pupia syövät kalat ottavat hanakammin tällaiseen nopeaan terävään uittoon, sileässä peilissä pintova kala saattaa taas ottaa paremmin, kun antaa siiman viistää pelkän virranpaineen avulla. Sileässä virrassa pintovat kookkaammat kalat ovat usein vaikeita höynäytettäviä. Vaikeiden ja arkojen kalojen kanssa peruketta kannattaa pidentää, itse käytän usein tällaisissa tilanteissa 5-6 metriä pitkiä perukkeita. Myös uittotyylien ja perhojen vaihto sekä suoranainen sitkeys ovat avainasemassa, kun spotattu kookas pupilla ruokaileva kala ei meinaa ottaa tarjottuun syöttiin. Useampi parempi pupataimen on lopulta narahtanut siiman päähän jopa toista tuntia jatkuneen sitkeän yrittämisen jälkeen.
Pitkän yrittämisen jälkeen pupan kelpuuttanut komea taimen vie siimaa |
Perhot
Pupakalastuksessa käyttämieni perhojen ykkösvaatimus on se, että niiden tulisi kulkea rantaa kohti uivien pupien tapaan viistättäessä aivan pintakalvossa tai ainakin pintakalvon tuntumassa.
Vuosien aikana olen kokeillut useita erilaisia perhomalleja. Vanha suosikkini oli chartreuse silkkipupa, jonka runko on alustettu foamilla, päällysrunko kierretty chartreusen värisestä silkistä ohuella kuparikierteellä ja pää dubattu jäniksestä. Rungon alustus foamilla auttaa perhoa kulkemaan lähempänä pintaa ja ohut kuparikierre taasen pitää silkkirungon paremmin kasassa. Perho oli pitkään luottokoneeni pohjoisen pupakalastuksessa, myös veljeni sai tällä mallilla useita kookkaampiakin pupataimenia. Jostain syystä kyseisen perhon käyttö on jäänyt viimeisen muutaman vuoden aikana lähes olemattomiin, varmasti siltikin yhä toimiva peli.
![]() |
Chartreuse silkkipupa |
![]() |
Vasemmalla läppäpupa kumijaloilla, oikealla jatkoperällinen foamipupa |
![]() |
Superpupa foamiselällä |
Värimaailmasta suosin itse kirkkaanvihreitä, oliiveja ja keltaisia sidoksia. Myös oranssi pelittää ajoittain hyvin. Rhyacopilan alaruumis (se osa joka näkyy kalalle pupan uidessa pinnalla) on yleensä hieman tummempaa yläruumista kirkkaampi ja vaaleampi. Värimaailmaa tärkeämpi asia lienee silti oikeankokoiset sidokset oikealla tavalla tarjoiltuna. Pohjoisen pupakalastajilla kun tuntuu olevan varsin erilaisia mieltymyksiä suosikkiväriensä suhteen. vaikka vihreä lienee lähes kaikkien käyttämä yleisväri.
Lapin pupataimenen vatsalaukun sisältöä |
Vaikka pohjoisessa on tarjolla mahdollisuudet kokea hienoja kalastuselämyksiä useiden erilaisten perhokalastustekniikoiden parissa, niin jotain tuntuu reissusta aina puuttuvan jos ei osu taimenjoella kunnon pupahätseille. Niin hienoa pohjoiskalotin vihaisten pilkkukylkien pupakalastus parhaimmillaan on.
![]() |
Onkimies jarruttaa puolasta kädellään pohjoisen pupataimenen menoa |