keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ensimmäiset syyskarsinnat

Syyskarsintojen lampiralli alkoi osaltani viime viikonloppuna Kakkurinjärven ja Yläisen Torisevan SM-karsinnoilla. Alunperin jälki-ilmoittauduin Kakkurinjärvelle, kun en saanut paikkaa Torisevalle. Viime viikolla sain kuitenkin myös Torisevan kisaan peruutuspaikan, joten tiedossa oli taas kaksi päivää kisailua lyhyillä yöunilla.

Kakkurinjärvi 20.9.2014



Kakkurinjärven syyskarsinta oli itselleni uusi tuttavuus. Kisasta oli kuulunut parin viime vuoden osalta varsin synkkiä juttuja, mutta uskaltauduin kuitenkin mukaan. Nostin lapun A-ryhmään ja taisteluparikseni tuli Heleniuksen Mika.

1. Jakso

Aloitin kisan järven peräpohjukan keskeltä poolista 6. Sain kirjolohen heti ensimmäisellä heitolla ja pari heittoa myöhemmin tiputin toisen. Kymmenen minuutin jälkeen vaihdoin paikkaa, tästä sain vain yhden tällin. Löysin kalat kun poolia oli jäljellä reilu kymmenen minuuttia. Tiputin ensin yhden kirjolohen ja viimeisellä kymmenminuuttisella käytin tärppisopan lisäksi vielä kolme kirjolohta kaukalossa.

Toiselta poolilta sain aluksi yhden kalan ja puolituntisen lopuksi tiputin toisen. Jakson viimeiseltä poolilta ei ollut tullut vielä kaloja. Sain kuitenkin tartutettua siitä kaksi kirjolohta, jotka molemmat irtosivat väsytyksessä muutaman saatesanan kera. Tiputin jaksolta aivan liian monta kalaa. Tämä myös kostautui, sillä kolme kalastajaa saivat jaksolla viisi kalaa ja omat kalani olivat näistä pienimmät. Seuraavilla oli sitten enintään kolme kalaa kortissa.

Tulos: 5 kirjolohta, jaksosijoitus 3.

2. Jakso

Toisella jaksolla ongimme selkeästi vaikeammat poolit, sillä suurin osa kaloista oli tuulen myötä järven toisessa päädyssä, josta aloitimme ykkösjakson. Ensimmäisestä poolista en saanutkaan vedon vetoa. Toisesta poolista sain muutaman hyvän tärpin, jotka eivät kuitenkaan tarttuneet. Poolin viime minuuteilla kirjolohi sitten viimein tarttui kunnolla ja tuli haaviin asti. Onnekseni kala oli vielä iso (52cm). Jakson viimeiseltä poolilta ei taasen tullut paria ahventa kummempia tapahtumia.

Tulos: 1 kirjolohi, jaksosijoitus 6.

3. Jakso

Arvonnassa taisi käydä tällä kertaa pienoinen tuuri, sillä pääsin aloittamaan vikan jakson seiskapoolista, joka oli selkeästi kisan paras pooli. Poolista tuli todella paljon tapahtumia, mutta kalan saaminen haaviin tuntui uskomattoman vaikealta. Ensin sain viidellä heitolla tällit, jotka eivät jostain syystä tarttuneet. Viimein kun sain kalan tarttumaan, niin se nuohosi pohjia pitkin niin, että molemmissa sivuperukkeissa oli kilo sammalta. Ei tullut luonnollisesti ylös. Heti tämän jälkeen tiputin toisen kalan ja epäuskoinen turhautuminen alkoi olla jo päällä. Pari minuuttia ennen poolin kalastusajan loppua yksi kala sitten viimein pysyi haaviin asti kiinni.

Toisessa ryhmässä Kuoppalan Juho veti kaksi kalaa ja näytti tässä vaiheessa olevan vahvoilla voittoon asti. Jakson toiselta poolilta en saanut tapahtumia, mutta vieressä onkinut Tuomisen Rami pussitti kalan. Ramin kirjolohi oli sentin omaani isompi ja meillä oli samat kalamäärät kaikilta jaksoilta, joten tiukoille tulisi vetämään. Jakson vikalta poolilta sain yhden tärpin, joka ei tarttunut. Kisan viimeisellä minuutilla vapa paukahti vielä heitossa poikki liitoksen yläpuolelta.

Tulos: 1 kirjolohi, jaksosijoitus 3.

Loppujen lopuksi sijoituin kuin sijoituinkin kisassa toiseksi ja sijoitus (2./24) toi 1917 ranking-pisteellä hyvät pohjat ensi vuoden finaalipaikkaa varten. Kisassa tuli tällä kertaa yli sata kalaa, mutta ne olivat keskittyneet pitkälti toiseen päätyyn. Sinne päästessään piti vetää lujaa lohta ja poolikierrollakin oli tietty vaikutus tuloksiin. Normaalisti oman kisani kaltaisella kalojen ylössaantiprosentilla ei tuollaisia pinnoja oteta.

Kilpailun kärki:

1. Juho Kuoppala
2. Pietari Sipponen
3. Rami Tuominen

Koko tuloslista

Kakkurin kärkikolmikko: 3. Tuominen Rami, 1. Kuoppala Juho, 2. Sipponen Pietari
Kakkurin kisan jälkeen pääsin yöpymään seuraavan kisapaikan viereen, kun Ristolaisen Ville tarjosi katon pään päälle ja lämmitti vielä illaksi saunan. Sunnuntaina olikin sitten vuorossa kisa puitteiltaan komealla Yläisellä Torisevalla.

Yläinen Toriseva 21.9.2014


Jyrki lainasi minulle aamulla vapaa eilen katkomani tilalle, jotta sain kolme settiä kasattua. Tällä kertaa nostin B-ryhmän lapun ja taistelupariksi tuli Vainion Ville.

1. Jakso

Aloitimme kalastuksen poolista numero 10. Kalantulo oli aivan hurjaa A-ryhmän ekalla poolilla. Ville sai ensimmäisellä neljällä heitollaan viisi kalaa haaviin. Poolin puolivälissä kalantulo kuitenkin loppui ja Villen loppulukema poolista oli kahdeksan kirjolohta. Jyrki ja Niemisen Saku vetivät molemmat ensimmäisiltä pooleiltaan 10 kirjolohta.

A-ryhmän röytämisen jälkeen pääsin itse tositoimiin. Poolissa oli edelleen hyvin kaloja. Kolme ensimmäistä tulivat haaviin asti, mutta sitten kirjolohia alkoi taas tippua. Viidettä kalaa väsyttäessäni yläperhoon otti toinen kala kiinni. Tuplat riehuivat siiman päässä ja alaperhossa kiinni ollut kala sai katkottua siimat. Sain tehtyä uudet setit ja sen jälkeen Jyrkiltä lainattu vapa räksähti jälleen poikki. Jouduin ottamaan käyttöön erilaisella siimalla varustetun setin, joka ei toiminut yhtä hyvin. Sain tällä setillä enää yhden kalan ylös ja tiputin toisen.

Jakson jälkimmäiseltä poolilta (pooli 8) sain kaksi tapahtumaa, ensimmäinen jäi tälliksi ja toinen kala tuli haaviin asti. Muuten hyvä jakso, mutta ekan poolin tiputukset ja siimojen sekä vavan katkeamisesta aiheutuneet sekoilut maksoivat jaksovoiton.

Tulos: 7 kirjolohta, jaksosijoitus 2.

2. Jakso

Aloitimme toisen jakson lammen keskeltä vitospoolilta. Poolin kaikki kolme tapahtumaa osuivat viiden minuutin sisälle. Kaksi kirjolohta haaviin ja yksi jäi tälliksi. Seuraavalta poolilta (pooli 2) edelliset kalastajat olivat onnistuneet hyvin. Kalat eivät kuitenkaan olleet nyt yhteistyöhaluisia, sillä emme saaneet taisteluparimme kanssa kumpikaan kovasta yrityksestä huolimatta  vetoakaan.

Tulos: 2 kirjolohta, jaksosijoitus 5.

3. Jakso

Vikalle jaksolle lähtiessäni tiesin jo yhden kalan riittävän mahdollisesti ensi vuoden finaalipaikan varmistavaan sijoitukseen. Ville aloitti kalastuksen lehtimeressä velloneesta ykköspoolista ja saikin siitä yhden kalan. Omalla vuorollani minulla oli jakson alussa poolissa yksi kala muutaman potkun kiinni, muttei pysynyt.

Seuraavaksi siirryimme kolmospooliin, josta ei ollut vähään aikaan tullut kaloja. Ei näyttänyt tulevan nytkään, kunnes noin viisi minuuttia ennen kisan loppua tartutin kirjolohen joka tuli ylös. Tuuletin kalaa, sillä pienestä koosta (40cm) huolimatta arvelin sen ehkä riittävän finaalipaikkan oikeuttavaan sijoitukseen. Toisin kuitenkin kävi, sillä kisan jälkeen lähes jokainen B-ryhmän kalastaja kertoi saaneensa jaksolta yhden kalan ja yksi toisensa jälkeen ilmoitti omaa kalaani suurempia senttilukuja.

Tulos: 1 kirjolohi, jaksosijoitus 7.

Laskeskelin tarvitsevani kisasta viidennen sijan todennäköisesti finaaliin riittävän +3500 rankingpisteen saavuttamiseksi. Vikan jakson senttipelin ja  pienen kalan myötä jäin kuitenkin kilpailussa juuri kuudenneksi, tasapisteissä viidenneksi sijoittuneen kanssa. Kisa oli tiukka, sillä muutamia senttejä isompi kala viimeiseltä jaksolta olisi riittänyt kakkostilaan asti. Mikään hätä tässä ei silti ole. Kilpailuja riittää pitkälle kesään asti ja luotto on kova, että ainakin yhdestä kisasta tulee vielä riittävät pisteet.

Kilpailun kärki:

1. Jyrki Hiltunen
2. Anssi Hakola
3. Juha-Pekka Ollikainen

Koko tuloslista

Kilpailun kärki: 2. Hakola Anssi, 1. Hiltunen Jyrki, 3. Ollikainen Juha-Pekka
Viikonlopun saldona oli reippaasti univelkaa, kaksi katkottua vapaa ja 3417 ranking-pistettä. Syyskarsintojen lampiralli jatkuu osaltani vielä kahtena seuraavana viikonloppuna Julkujärven ja Havulammen kisoilla. Palataan asiaan näiden jälkeen.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Seurajoukkueiden SM-kilpailut 13.-14.9.2014

Joukkuekilpailut kisattiin viikonloppuna Vekaranjärven Ahven- ja Risulammella. Kilpailussa jokainen joukkue kalasti neljä jaksoa Risulammella ja neljä Ahvenlammella. Kilpailuun osallistui yhteensä 15 joukkuetta, FFC JKL oli mukana kisassa kolmen joukkueen voimin.


Joukkueet oli jaettu kahteen ryhmään, jotka onkivat vuorotellen kaksi jaksoa putkeen molemmilla lammilla. Pistelasku meni joukkuekisoille ominaiseen tapaan niin, että kalapisteet kerrottiin joukkueen kyseiseltä jaksolta kalaa saaneiden jäsenten määrällä. Risulammelta kalastettiin rannalta niin, että kaksi kalastajaa onki joukkueesta kerralla. Ahvenlammella puolestaan kaksi joukkueen jäsentä onki samaan aikaan veneestä ja yksi kelluntarenkaasta.

FFC JKL:n joukkueet oli muodostettu seuraavanalaisesti:

FFC JKL 1: Jyrki Hiltunen, Pietari Sipponen, Tuomas Lappalainen
FFC JKL 2: Mikko Räsänen, Juho Strandman, Aapo Ilola
FFC JKL 3: Jussi Wacklin, Atte Valkama, Jussipekka Myllymäki

Arvonnassa meidän joukkueelle tuli B-ryhmän lappu samoin kuin kolmosjoukkueelle. Tämä tarkoitti sitä, että lauantaina onkimisimme aamulla kaksi jaksoa Ahvenlammella ja iltapäivästä siirtyisimme Risulammelle, sunnuntaina puolestaan järjestys olisi päinvastainen. A-ryhmän lapun nostanut kakkosjoukkueemme puolestaan aloitti Risulammelta.

Alla jaksokohtainen kooste oman kisamme kulusta.

1. jakso, Ahvenlampi

B-ryhmän joukkueiden edustajat valmiina avausjaksoon
Ahvenlammella sovimme, että minä ongin kelluntarenkaasta ja Tuomas sekä Jyrki veneestä käsin koko kisan. Olin aiemmin kalastanut vain kerran renkaasta, joten alussa homman kanssa oli hieman totuttelemista. Jakson puolivälissä löysin matalasta kirjolohiparven, josta tartutin aivan peräkkäin kolme kalaa. Kaksi ensimmäistä tulivat haaviin asti, viimeinen irtosi hypyssä. Jyrki oli saanut veneestä kolme kirjolohta jotka yhdessä omien kalojeni kanssa riittivät jaksovoittoon. Kolmosjoukkueellamme oli myös samat kalamäärät, mutta pienemmät kalat. Tämä olikin sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta koko kisan aikana, kun senttipelituuri oli meidän puolella.

Tulos: 5 kalaa (Jyrki 3, Pietu 2) jaksosijoitus 1.

2. jakso, Ahvenlampi

Toisella jaksolla jatkoin renkaasta. Pari rengasta saivat jakson aikana useampia kaloja samoilta sijoilta. Itse en päässyt heittämään tuohon parhaimpaan paikkaan, mutta sain kuitenkin pari kirjolohta tartutettua. Ensimmäinen lähti kovan tällin jälkeen uimaan lujaa suoraan kohti ja irtosi, toinen puolestaan tippui muutaman potkun venkoilujen jälkeen. Jyrki oli saanut veneestä yhden kirjolohen, joka oli valitettavasti jakson yhden kalan joukkueiden pienin kirjava lohi. Kolmosjoukkueen kaikki jäsenet saivat kalaa ja he pokkasivat jaksovoiton, meidän jaksosijoituksessa ei ollut kehumista.

Tulos: 1 kala (Jyrki), jaksosijoitus 7.

3. jakso, Risulampi

Ruokailun jälkeen ongimme iltapäivän Risulammella rannalta. Risulampi menee perinteisesti heti ekan jakson jälkeen tukkoon, joten iltapäivän jaksoista oli tiedossa pieniä kalamääriä ja yhden kalan onkimista. Aloitimme kakkosbiitistä Jyrkin kanssa, saimme molemmat heti alkuun tärpit. Järven toisesta päästä Viljasen Leksa veti Pirkanmaan tiimille kalan. Sain samasta poolista vielä parilla uitolla useita peräkkäisiä nypyjä, ennen kuin tartutin ensimmäisen kalan. Kirjolohi kuitenkin irtosi hetken väännön jälkeen. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman ahdistaa, mutta poolin viime minuuteilla toinen kala sitten tarttui ja pysyi haaviin asti kiinni. Itse olin kalan saaneena loppujakson viltissä kalakertoimien maksimoinnin takia ja Tuomas sekä Jyrki kalastivat. Enempää tapahtumia ei meidän tiimille jaksolta tullut. Kolmosjoukkueemme Jussi sai kirjolohen samasta poolista, mistä meidän kala tuli. Jussin kala oli 45cm, meidän ja Pirkanmaan tiimin kalat 44cm, joten jaksolta tuli kakkossija.

Tulos: 1 kala (Pietu), jaksosijoitus 2.

4. jakso, Risulampi

Päivän viimeisellä jaksolla meillä piteli melkoisen hiljaista. Ensimmäisellä poolilla sain yhden vedon, en muista oliko koko joukkueella muita kalatapahtumia. Hienosti kisan onkinut Jussi veti jälleen kalan, mikä takasi kolmosjoukkueellemme selvän piikkipaikan ensimmäisen päivän jälkeen. Jaksolta saivat kalat myös Espoon sekä Kouvolan Varuskunnan Metsästäjien joukkueet.

Tulos: Blänkki, 8 jaksopistettä

Ensimmäisen päivän jälkeen kolmosjoukkueemme oli selvässä johdossa 6 jaksopisteellä, kakkosjoukkueemme kolmantena ja me jaetulla kuudennella sijalla neljän pisteen päässä pronssisijasta.

5. jakso, Risulampi

Toisen päivän aamuna jatkoimme jälleen Risulammella. Jakso alkoi rauhallisesti eikä tapahtumia ollut. Ensimmäisen poolin loppuhetkillä sain heitettyä pintakäyntiin, kirjolohi kiinni ja hetken päästä tuuletusten kera haaviin. Loppujakson istuin jälleen viltissä Jyrkin ja Tuomaksen kalastaessa. Pirkanmaan porukan Koivulan Ismo sai viimeiseltä poolilta kalan, jonka Jyrki nopeasti kuittasi onkimalla meille jakson toisen kirjolohen. Jakson loppuvihellyksen tullessa luulimme jo voittaneemme jakson, mutta Leksa oli tartuttanut kalan juuri ennen vihellystä ja väsytteli sen haaviin loppuvihellyksen jälkeen. Jaksolta tuli yhteensä neljä kalaa, jotka tulivat meidän ja Pirkanmaan eri kalastajille. Hävisimme senteillä jaksovoiton, jälkimmäisestä kalastamme ei siis lopulta ollut mitään hyötyä. Kolmosjoukkueemme otti tältä jaksolta kisan ainoan blänkkinsä.

Tulos: 2 kalaa (Pietu ja Jyrki), jaksosijoitus 2.

6. jakso, Risulampi

Viimeisen Risulammen jakson aluksi Jussi  jatkoi vahvaa suorittamistaan ja tartutti kolmosjoukkueellemme ison killen. 60cm kalan solahtaessa haaviin kolmosjoukkueen mitali alkoi jo näyttää hyvin todennäköiseltä, Myös Kouvolan porukka sai kalan jakson ensimmäiseltä poolilta, Tuomaksellakin oli pari tälliä jotka eivät tarttuneet. Keskimmäisellä poolilla Jyrki sai ensin kontaktin kalaan, joka ei tarttunut. Tästä hieman eteenpäin Jykä tartutti ja haavitsi kalan, mikä tarkoitti meidän olevan tiukasti mitalikamppailussa mukana. Jakson viimeiseltä poolilta Espoon porukan Kinnusen Santeri sai vielä kalan. Jaksolta tuli neljälle joukkueelle yhdet kalat. Huono senttipelituurimme jatkui, sillä oma kalamme oli jälleen näistä pienin.

Tulos: 1 kala (Jyrki), jaksosijoitus 4.

Jussi ja 60cm Risulammen kirjolohta
Viimeisellä ruokatauolla selvisi, että kakkos- ja kolmosjoukkueemme taistelivat voitosta ja olimme tiukasti mukana pronssikamppailussa. Kaikki mahdollisuudet olivat siis olemassa jopa kolmoisvoittoon asti.

7. jakso, Ahvenlampi

Olin taas itse kellurenkaassa, Tuomas ja Jyrki onkivat puolestaan veneestä. En saanut tuntumaa kaloihin koko jakson aikana, vaikka osa kalastajista niitä sai myös renkaasta aina silloin tällöin. Tuomas ja Jyrki saivat onneksi molemmat kalat, kuten myös kolmosjoukkueemme Jussi ja Jussipekka. Jyrki oli lisäksi karkuuttanut monta kalaa. Vähemmän yllättäen hävisimme taas senttipelissä parilla sentillä kolmosjoukkueellemme,

Tulos: 2 kalaa (Jyrki ja Tuomas), jaksosijoitus 3.

8. jakso, Ahvenlampi

Jakso alkoi taas kelluntarenkaasta ilman tapahtumia. Reilun puolen tunnin jälkeen tartutin sitten kovaa tälläneen kirjolohen. Kala lähti jälleen uimaan todella lujaa kohti rengasta ja irtosi muutaman kirosanan kera. Loppujaksosta sain enää yhden tällin. Jyrki oli myös katkottanut veneestä siimat, kun kala veti ne pohjatukkiin. Blänkit tuli ja usko mitaliin alkoi hiipua. Kolmosjoukkueesta koko kisassa vain yhden jakson blänkännyt Jussi veti jälleen kalan ja Jussipekka peräti kolme, mitkä varmistivat heille SM-kultaa.

Tulos: Blänkki, 8 jaksopistettä

Loppujen lopuksi kolmosjoukkueemme voitti kisan melko selvästi ja toisessa ryhmässä onkinut kakkosjoukkueemme oli yhtä selvästi hopealla. Me sijoituimme neljänneksi tasapisteissä pronssia pokanneen KSPK:n ykkösjoukkueen kanssa. Hieno tulos seuraltamme, mutta oman joukkueemme osalta otti päähän melko rankasti. Täydellinen palkintopöydän putsaaminen kolmoisvoitolla oli nimittäin äärimmäisen lähellä. Senttipelituuri oli meidän tiimillä todella huonoa läpi kisan ja lisäksi tiputtelimme varsinkin Ahvenlammella Jyrkin kanssa luvattoman monta kalaa.

Tasapisteillä neljänneksi jäämisen myötä meidän tiimille jäi vain luu käteen. Karsintakisoissa nelossijastakin saa palkinnoksi hyvät rankingpisteet, mutta joukkuekisoissa se on pahin mahdollinen kohtalo, varsinkin tasapisteillä häviö. Seuralta kuitenkin kaksoisovoitto, kolme joukkuetta neljän joukossa ja koko neljän kärki Jyväskylän seurojen joukkueita. Melko vahvaa suorittamista siis.

Lopputulokset:

1. Fly Fishing Club Jyväskylä 3 (Jussi Wacklin, Jussipekka Myllymäki, Atte Valkama)
2. Fly Fishing Club Jyväskylä 2 (Mikko Räsänen, Juho Strandman, Aapo Ilola)
3. Keski-Suomen Perhokalastajat 1 (Saku Ijäs, Jouko Ijäs, Ville Strandman)
4. Fly Fishing Club Jyväskylä 1 (Jyrki Hiltunen, Pietari Sipponen, Tuomas Lappalainen)
5. Pirkanmaan Perhokalastajat 2 (Leo Viljanen, Timo Määttä, Ismo Koivula)
6. Ääneseudun Perhokalastajat 1
7. Lounais-saariston Urheilukalastajat
8. Ääneseudun Perhokalastajat 2
9. Espoon Kilpaperhokalastajat
10. Pirkanmaan Perhokalastajat 1
11. Kouvolan Varuskunnan Metsästäjät
12. Etelä-Suomen Kilpaperhokalastajat
13. Keski-Suomen Perhokalastajat 2
14. Lahden Perhokalastajat
15. Jämsänjokilaakson Perhokalastajat

Kaksi parasta joukkuetta, vasemmalla FFC JKL 2 ja oikealla FFC JKL 3
Kisat olivat hyvin järjestetty ja osallistumismaksuun kuulunut majoituspuoli suorastaan loistava. Joukkuekisoihin kun kuuluu kilpailun lisäksi olennaisena osana myös sosiaalinen aspekti. Kisoina mielestäni parhaat joukkuekisat muutamaan vuoteen. Tästä kuuluu isot kiitokset Maneliuksen Petrille ja järjestävälle seuralle. Kalantulo ei ollut mitään röytämistä ja Risulampi meni odotetusti tukkoon heti A-ryhmän ekan jakson jälkeen. Sieltäkin tuli kuitenkin joka jaksolta kalaa kisan loppuun asti. Toivottavasti jatkossakin voidaan kilpailla joukkuemestaruuksista Vekaranjärvellä.

Nyt olisi sitten kerättävä motivaatiota syyskarsintoihin, joita on kalenterissa kolmena seuraavana viikonloppuna. Lampikisaralli jatkuu lokakuun alkupuolella järjestämäämme Havulammen karsintaan asti. Palaan asiaan luultavasti näiden kisojen jälkeen yhteenvetorapsan muodossa.

EM-joukkueen blogi


Kuten aiemmin SM-finaalia käsittelevässä jutussa mainitsin, niin sain paikan Suomen EM-joukkueeseen ensi vuoden Italian kisoihin. Jo aiemmin käytössä ollut EM-joukkueen blogi tulee jatkossa keskittymään Italian joukkueemme valmistautumiseen kisoihin. Blogi tulee olemaan aktiivinen tästä syksystä lähtien. Luvassa on mm. joukkueen jäsenten ja tulevien yhteistyökumppaneidemme tarkemmat esittelyt sekä laajempia juttuja treenireissuista ja kisoihin valmistautumisen etenemisestä. Myös blogin ulkoasua on uudistettu.

Blogi löytyy täältä ja ensimmäisestä jutusta voi katsella videon muodossa, että minkälaista vettä tulevalla kisajoella on luvassa. Tervetuloa seuraamaan joukkueemme blogia!

Kun kerran kilpaperhokalastuksesta puhutaan, niin seuramme järjestämästä SM-finaalista on tulossa jokiosuuden videokooste, jonka teaseriin voitte tutustua täällä.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kirjolohen jokikalastusta vähällä vedellä

Muuramenjoelle heitetyn virtavesikauden päätösreissun innoittamana ajattelin kirjoittaa muutaman rivin kirjolohipitoisten jokivesien loppukauden kalastamisesta. Vesi on usein matalalla, kirkasta ja edellisestä istutuksesta on jo tovi aikaa. Tällöin kalastaminen eroaa ainakin kovemman paineen istarikoskilla melkoisesti perinteisestä värikkäiden liitsien paiskomisesta.


Eilen ongin vähemmän kalastettuja paikkoja pikkuperhoilla ja tulokset olivat hyviä, sillä haavi kastui tasaisen tappavasti. Olen kalastanut loppukaudesta samanlaisissa olosuhteissa (vesi vähissä ja kirkasta, istutuksia ei tehty lähiaikoina) useasti ja huomannut ainakin Muuramenjoella samojen juttujen tepsivän vuodesta toiseen.

Seuraavassa muutama vinkki kuvatun kaltaisiin olosuhteisiin:

  • Älä keskitä kalastusta tunnetuimpiin istarimonttuihin, joita jokainen muukin luvan ostanut kalastaja on jo pommittanut. Etsi rauhallisempia paikkoja.
  • Mikäli vesi on vähänkään kirkkaampaa, niin käytä rohkeasti ohuempaa peruketta ja pienempiä luonnollisen värisiä nymfejä. #14 on hyvä peruskoko. Räikeät liitsit moneen kertaan nähnyt kille ottaa paremmin luonnollisemman värisiin pikkuperhoihin.
  • Matalalla vedellä nymfatessa kannattaa usein käyttää vain kahta perhoa kolmen sijasta.

Liitsisettien värikirjon monesti nähnyt kille ottaa paremmin pikkuperhoihin
Henkilökohtaisesti tykkään onkia joella kirjolohta juuri loppukauden olosuhteissa. Veden ollessa vähissä kaloja voi bongata, parilla pikkunymfillä ja #2 nymfikepillä kalastuskin on herkempää ja haastetta löytyy. Ajatukseton perhojen mäiskiminen ei toimi, vaan tarkat heitot ja uitot oletettuihin ottimonttuihin tuovat tulosta. Perhoja ei myöskään tarvitse vuorata lyijyllä, sillä matalalla vedellä parilla kevyemminkin painotetulla nymfillä pääsee hyvin kalastussyvyyteen. Samasta montusta et välttämättä tavoita viittä juuri istutettua killeä, mutta yksittäisiä kaloja löytyy sieltä täältä.

Muuramenjoen pocket-vettä
Olen seurannut jonkin verran muiden kalastajien touhuja samankaltaisissa olosuhteissa. Esimerkiksi Muuramella moni paiskoo tunnista toiseen liitsiä pelkästään palokunnan suvannossa ja sen yläpuolisessa mutkassa, siis perus istutuspaikoissa. Ongelmana on se, että joka ikinen luvan ostanut pommittaa samoja paikkoja samanlaisilla perhoilla. Koukutetut killet lähtevät joko muualle, tai muuttuvat kalastuspaineen myötä todella kinkkisiksi ongittaviksi joskus jo muutama päivä istutuksen jälkeen. Kun jokeen on laitettu kalaa läpi vuoden, niin niitä löytyy kyllä ympäri kalastusaluetta ja vähemmän kalastuspaineen alaisista paikoista kalat on tunnetusti helpompi saada ottamaan.

Kun istutuksesta on aikaa, niin haavi heiluu tiuhemmin paikoissa, joissa kalastuspaine ei ole ollut suuri.
Vaikka edellämainutut seikat on kirjoitettu pitkälti Muuramenjoen näkökulmasta, niin samat asiat pätevät varmasti myös muillakin pienehköillä kirjolohijoilla, kun vesi on alhaalla ja tuoretta kalaa ei ole äskettäin tullut tankkiautosta. Joelle mentäessä kannattaa aina miettiä olosuhteiden mukaan, että mihin paikkoihin keskittää kalastus ja millaisia perhoja sekä tekniikoita käyttää.

torstai 4. syyskuuta 2014

SM-finaali 2014

Tämän vuoden SM-finaali kilpailtiin viime viikonloppuna Konneveden koskilla ja Keuruun Valkeisjärvellä. Kisat olivat seuramme järjestämät ja viimeiset pari viikkoa ennen finaalia olivat melkoista hulabaloota järjestelyasioiden puolesta. Itse finaalissa minulla oli vain yksi tavoite: maajoukkuepaikkaan riittävä sijoitus. EM-kisapaikka kun oli nyt rankingin osalta jo ihan realismia.

Arvonnassa nostin lapun B-ryhmään, eli aloittaisin kisat järvipäivällä. Kilpailijat olivat tämän vuoden finaalissa jaettu kahteen ryhmään, joissa molemmissa 20 kalastajaa kisasi toisiaan vastaan. Pääsin perjantaina keskittymään tulevaan kisaan oikeastaan vasta iltayhdeksän jälkeen, sillä muu päivä meni järjestelyjen parissa.

Kilpailijat yhteiskuvassa arvonnan jälkeen
Lauantai - Järvipäivä

Launtaina bussi kurvasi kisakeskuksen pihaan puoli kuuden aikaan aamulla, josta kyyti jatkui 150km matkan Keuruun Valkeisjärvelle. Järven pääasiallisia kisakaloja olivat kirjolohi ja siika. Järven rannassa viriteltiin sitten vielä kisasetit kuntoon ja punottiin veneparien kesken juonia ensimmäiselle jaksolle.


1. Jakso (klo. 9:00 - 12:00)

Ensimmäisellä jaksolla veneparikseni tuli seurakaveri Hiltusen Jyrki, joka on tunnetusti äärimmäisen kova järvimies. Jyrkillä oli selkeät suunnitelmat aloituspaikan suhteen, tosin moni muukin vene tuntui jäävän suhteellisen lähelle lähtörantaa. Kisan alkaessa sain heti ensimmäisellä uitolla tällin, joka jäi tartuttamatta. Pian toinen kirjolohi seurasi perhoja ja oli juuri ottamassa niitä suuhunsa, mutta lähdin hätäisesti heittämään uutta heittoa ja huomasin kalan liian myöhään. Jyrki sai ensimmäisen kalan haaviin ja minä sain myös melko nopeasti perään kuparisen rikki ekalla kirjolohella. Paikalla tuntui kuitenkin pitelevän melko hiljaista, yksittäisiä kaloja nousi sieltä täältä. Tunnin jälkeen päätimme muuttaa strategiaa ja etsiä kaloja aivan muualta.

Paikanvaihdon jälkeen ongimme hetken tyhjää ja siirryimme tasaisen tappavasti hieman eteenpäin, kunnes saimme molemmat tärpit, jotka eivät tarttuneet. Hieman ennen jakson puoltaväliä tartutimme samanaikaisesti kirjolohet rantamatalasta. Oma kalani tuli ylös, Jyrkin kala tippui. Melkein heti perään tiputin vielä muutaman potkun kiinni pysyneen kalan. Jakson jälkimmäisestä puolikkaasta tuli sitten omalta osaltani todella synkkä. Jyrki alkoi vetää vierestä kalaa ja minulla ei homma kulkenut. Perukkeet menivät sotkuun ja uusia settejä tehdessäni Jykä koukutti pari kalaa peräjälkeen. Kaikkiaan Jykä veti reiluun puoleen tuntiin kuusi kalaa, itselläni oli samaan aikaan vain yksi tälli. Heitimme aikalailla samanlaisia perhoja samalla siimalla ja uitolla, mutta jokin meni pieleen. Tosin yhdessä vaiheessa Jyrki pääsi heittämään veneen perästä ensin "uutta" vettä, millä saattoi olla jonkinlainen vaikutus. Joka tapauksessa jaksosta tuli omalta osaltani kaikkien aikojen selkäsauna venekisoissa, Jyrki veti jaksovoiton seitsemällä kirjolohella ja omassa kortissani oli vain kaksi kalaa.

Tulos: 2 kirjolohta, jaksosijoitus 13.

Analyysi: Ei todellakaan sellainen aloitus kisalle mitä toivoin. Homma ei kulkenut ja jakson lopussa alkoi jo turhauttaa melkoisesti. Kuitenkin pari kalaa, joten kisaa ei oltu tässä vaiheessa vielä menetetty.

2. Jakso (14:00-17:00)

Jälkimmäiselle järvijaksolle hyppäsin veneeseen Jaakkolan Ville-Antin kanssa. Kopaisimme ensin matalan alueen, josta VA oli saanut ekalla jaksolla kalaa. Siitä ei kalaa tullut, mutta paikanvaihdon jälkeen sain ensimmäisen kirjolohen, kun jaksoa oli kulunut parikymmentä minuuttia.

Olimme onkineet reilun tunnin, kun VA näki sivusilmällä pintakäynnin matalassa kohdassa, jota kukaan ei ollut vielä onkinut. Siirtyminen sinne oli hyvä ratkaisu, sillä sain melkein peräkkäin kaksi kirjolohta. VA:lla oli myös pari tärppiä, jotka eivät tarttuneet. Otimme uuden driftin ja näin omassa sektorissani pintakäynnin. Perhot perään, kala kiinni ja irti. Paiskasin hieman turhautuneena perhot välittömästi samaan paikkaan, taas oli kirjolohi kiinni ja pian myös mittakaukalossa. Paikalla pyörähti todennäköisesti pieni parvi, joka hävisi yhtä nopeasti kuin oli siihen ilmestynytkin.

Viimeisen tunnin hankasimme turhan uskollisesti samaa paikkaa josta sain kalat, sillä enää niitä ei siinä näkynyt. Kuitenkin melko hyvä jakso. Jaksovoiton vei Niemisen Saku seitsemällä kalalla, jonka jälkeen neljällä miehellä oli neljä kirjolohta kortissa. Senttipelissä minulla oli tietysti pienimmät kirjolohet neljän kalan miehistä.. Venekaverille tuli harmittava blänkki.

Tulos: 4 kirjolohta, jaksosijoitus 5.

Analyysi: Hyvä toinen järvijakso paikkasi ensimmäisen jakson epäonnistumista. Järvipäivän jälkeen olin tarkkailuasemissa pelissä mukana, vaikka jaksopisteitä kertyikin ensimmäisenä päivänä enemmän kuin mitä olisin toivonut.

Sunnuntai - Jokipäivä

3. Jakso, pooli 4 (8:00-9:30)

Pääsin aloittamaan jokipäivän Siikakoskelta, josta ongin vastarannan keskimmäisen poolin. Ensimmäisenä päivänä poolin korkannut Hyvärin Eetu oli saanut 10 kalaa, jonka jälkeen seuraavat poolin onkineet olivat mittauttaneet kukin 2-4 kalaa. En ollut kalastanut aluetta aiemmin, mutta pienen tarkkailun perusteella tein suunnitelman ja päätin keskittyä nymfikalastukseen.

Jakso alkoi hyvin, käytin kolme taimenta kaukalossa alle kymmeneen minuuttiin rannan läheltä isojen kivien tuntumasta . Kun ranta hiljeni, niin siirryin päävirtaan. Päävirran reunasta koukutin aluksi kookkaamaan päälle puolimetrisen taimenen, joka tuli jo aivan jalkoihin ennen kuin irtosi. Pian kiikutin samasta paikasta kuitenkin pienemmän taimenen mittakaukaloon. Jatkoin saman paikan kalastusta ja sain kahlata kahdesti peräkkäin rantaan mittauttamaan 47cm taimenen ja 39cm kirjolohen. Jälkimmäisen kalan mittauksen jälkeen kopaisin vielä rannasta 42cm taimenen. Loppujaksosta kalantulo hiljeni, mutta käytin vielä kolme taimenta mittakaukalossa. Jostain syystä jakson loppua kohden kalat eivät meinanneet pysyä enää kiinni, sillä tiputin viimeisestä neljästä kalasta kolme.

Tulos: 10 kalaa (9 taimenta ja 1 kirjolohi), jaksosijoitus 3.
Sunnuntaina poolin onkineiden kalamäärät (oma luku lihavoitu): 10, 3, 6, 7
Keskimääräinen poolista ongittu jaksosijoitus koko kisassa 8,1 ja sunnuntaina 4,8

Analyysi: Tähän jaksoon olen melko tyytyväinen, kalastus sujui hyvin ja poolin rannassa tehty suunnitelma pelitti.

4. Jakso, pooli 10 (10:45-12:15)

Toisella jokijaksolla ongin Karinkosken vastarannan alemman osan. Tämä pooli arvelutti etukäteen eniten. Ensimmäiset kaksi kalastajaa olivat saaneet siitä hyvin kalaa, jonka jälkeen pooli oli hiljentynyt todella rajusti. Sain heti toisella heitolla taimenen aivan rantamatalasta. Kala näytti todella pieneltä, ja olikin mittauksessa vajaan sentin alamittainen.

Poolista puri kyllä särkiä, ahvenia ja salakoita muttei juurikaan kisakaloja. Edellisviikon treenikopaisulla olin saanut yläosan kivikosta useita kaloja, sekin oli nyt hiljainen. Tartutin paikasta kuitenkin taimenen, mutta se ei pysynyt kiinni. Viimeisen vartin aikana hylkäsin nymfisetit ja heitin poolin yläosan imua pinturilla. Sain kaksi kalaa nousemaan pinturiin, toisen jopa kahdesti. Eivät vaan tarttuneet ja blänkki oli tosiasia.

Tulos: Blänkki, jaksosijoitus 20.
Sunnuntaina poolin onkineiden kalamäärät (oma luku lihavoitu):  1, 0, 1, 1
Keskimääräinen poolista ongitttu jaksosijoitus koko kisassa 14,8 ja sunnuntaina 16,5

Analyysi: Todella vaikeaksi muuttunut pooli, pariin kalaan olisi ollut mahdollisuudet, mutta tällä kertaa ei tullut niitäkään. Blänkki olisi pitänyt välttää, mutta hyvää  jaksosijoitusta tästä olisi tuskin pystynyt onkimaan. Blänkki vei luonnollisesti hieman mieltä maahan hyvän ekan jokijakson jälkeen.

5. Jakso, pooli 13 (14:45-16:15)

Pooli 13
Ruokailun jälkeen edessä oli enää viimeinen kahden jakson puristus Kellankoskella. Ongin ensimmäiseksi voimalaitoksen rannalta poolin 13, josta tavoitin parin viikon takaisissa treeneissä muutaman isomman taimenen. Jaksoa odotellessa näin kalan pintakäynnin aivan rannassa. Kun valvoja antoi aloitusmerkin, niin tiputin perhot rantamonttuun ja muutaman sekuntin kuluttua jakson ensimmäinen taimen oli jo haavissa. Vartin kalastuksen jälkeen kiikutin hieman ylempää 44cm harjuksen mittaukseen. Tämän jälkeen olikin sitten huomattavasti hiljaisempaa. Jakson puolenvälin aikoihin tiputin poolin alarajalta putkeen pari kookkaampaa taimenta, kun yritin käskyttää niitä alavirrasta ylöspäin. Loppujaksosta en tavoittanut kaloja, tosin kalastin jakson lopun omasta mielestäni hieman tyhmästi.

Tulos: 2 kalaa (taimen ja harjus), jaksosijoitus 13.

Sunnuntaina poolin onkineiden kalamäärät (oma luku lihavoitu):  1, 1, 2, 0
Keskimääräinen poolista ongittu jaksosijoitus koko kisassa 12,9 ja sunnuntaina 16,5

Analyysi: Kyseinen pooli antoi ensimmäisenä päivänä kohtuullisesti kalaa, mutta oli sunnuntaina todella vaikea. Tässä poolissa oli vaikeaa päästä kahlaamalla voimakkaampaan keskivirtaan, johon Kellan alaosan kalat olivat suurilta osin siirtyneet. Vaikka sain poolista toisen päivän suurimman kalamäärän, niin en silti voi olla kalastukseeni tyytyväinen. Poolin yläosa oli pitänyt onkia tarkemmin ja keskivirtaan kahlata vaikka pienellä riskillä.

6. Jakso, pooli 16 (17:30-19:00)

Viimeisellä jaksolla ongin Kellankosken vastarannan poolin 16. Vastarannan pooleille kilpailijat vietiin veneillä.


Kisaväsymys alkoi tässä vaiheessa painaa jo pahasti päälle ja edelliset kaksi heikommin sujunutta jaksoa veivät myös hieman mieltä maahan. Tiesin kuitenkin vikan poolini olevan ehkä koko lappuni paras, joten vielä olisi jaksettava painaa puolitoista tuntia täysillä. Treenien perusteella suunnitelma poolille oli selvä, joskin tiesin jaksosta tulevan erittäin rankan. Kovavirtaisen poolin yläosassa ei päässyt rannasta irti, mutta alarajalta alkavalta riutalta pääsi kahlaamaan ylävirtaan.

Sain ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin poolin alemmista osista nymfiseteillä kaksi taimenta. Tämän jälkeen alaosa hiljeni ja riuttaa pitkin piti kahlata kovaa koskea yhä ylemmäs, jotta tavoitti kaloja. Kolmannen kalan jälkeen kahluukenkien kiristysvaijeri katkesi. Onneksi taskussa oli tältä varalta ilmastointiteippiä, jolla teippasin keskellä koskea kengän kiinni, jotta se ylipäätään pysyi jalassa. Viimeiset taimenet löytyivät todella ylhäältä, josta ei ollut toivoakaan päästä rantaan mittauttamaan kaloja. Vein taimenia mittaukseen kahlaamalla riuttaa pitkin poolin alaosaan, kun kala oli mitattu ja merkattu niin taas piti kahlata kovaa koskea pitkä matka ylävirtaan, jotta pääsi pelipaikoille.

Kuudennen kalan jälkeen olin jo aivan puhki ja yltäpäältä hiessä. Jalat kramppasivat ja kahlatessa oli vaikea pysyä enää pystyssä, koko ukko oli tässä vaiheessa jo niin makaroonia. Aikaa oli kuitenkin vielä vajaa kymmenen minuuttia jäljellä, joten päätin vielä kerran kahlata yläosan pelipaikoille, vaikka aluksi meinasin jo luopua suunnitelmasta. Paikalle päästyäni sainkin melkein heti vielä yhden kalan. Jaksoa oli tällöin enää pari minuuttia jäljellä, joka kului alavirtaan mittausta kohti kahlatessa, samalla tietysti haavia koko ajan vedessä pitäen. Vikalla jaksolla tuli annettua aivan kaikki ja vähän ylimääräistäkin mitä ukosta lähti, palkintona seitsemän taimenta ja jaksovoitto.

Tulos: 7 taimenta, jaksosijoitus 1.
Sunnuntaina poolin onkineiden kalamäärät (oma luku lihavoitu):  9,7,5,7
Keskimääräinen poolista ongittu jaksosijoitus koko kisassa 4,5 ja sunnuntaina 3,5

Analyysi: Rankin kisajaksoni ikinä, joka oli todellista kestävyysurheilua. Pooli oli hyvä, mutta vaati jatkuvaa eestaas kahlaamista kovassa virrassa kalojen mittauttamisen ja takaisin kalapaikoille menemisen myötä. Kannatti painaa loppuun asti hämärän rajamailla, sillä tuloksena oli jaksovoitto.

Loppujen lopuksi onnistuin kisassa hyvin kolmella jaksolla ja huonommin toisella kolmella. Kokonaisuutena siis ihan OK kisa, ei mikään hyvä onnistuminen muttei myöskään epäonnistuminen. Hyvin samaa sarjaa siis kuin parin aiemman vuoden finaalini ja kokolailla perussuoritus omaan tasooni nähden. Oma sijoitus oli lopulta 16./40, minkä en uskonut riittävän kumulatiivisessa rankingissa EM-kisapaikkaan. Yllätyksekseni nousin kuitenkin kolmen viime vuoden samankaltaisten suoritusten myötä juuri viimeiselle EM-kisapaikalle, ensi vuonna kisataan maajoukkueessa Italian EM-kisoissa. Tämän myötä myös yksi pitkäaikainen tavoite täyttyy. Loppujen lopuksi juuri vikan jakson lopussa hämärän rajamailla ongittu viimeinen kala ratkaisi kisapaikan, joten kannatti uurastaa!

Kilpailun jälkeen Jarkko Suominen kruunattiin Suomen mestariksi jo kolmannen kerran. Hopeaa kalasti Jari Heikkinen ja pronssille sijoittui FFC JKL:n Jyrki Hiltunen. Seurastamme pääsi peräti kymmenen henkilöä finaaliin, eikä sijoituksissakaan ollut moitittavaa. FFC JKL:n porukasta kilpailevat ensi vuonna MM-joukkueessa Jyrki Hiltunen ja EM-joukkueessa Pölkin Esa sekä allekirjoittanut.

Kärkikolmikko vasemmalta: 2. Jari Heikkinen, 1. Jarkko Suominen, 3. Jyrki Hiltunen
Haluan vielä tässäkin tekstissä kiittää kaikkia kilpailun valvojia sekä toimitsijoita, jotka tekivät todella hienoa työtä ja varmistivat omalta osaltaan järjestelyjen onnistumisen.

Kilpailun tarkemmat tulokset sekä tilastot poolidatoineen ja analyyseineen löytyvät seuramme kisasivuilta. Harri Hytösen ensimmäisenä päivänä joelta ottamia hienoja kisakuvia pääsee puolestaan tarkastelemaan täällä. Jaksokohtaiset tulokset ovat nähtävillä SVK:n sivuilla.

Video: Mikko Räsänen Siikakoskella
Video: Kai Kallio Kellankoskella

Pistetään lopuksi vielä kuva omista ottiperhoistani kisan ajalta, vasemmalla järviperhot ja oikealla jokipäivän otikat. Mitään yllättävää näissä ei sinänsä ole, järveltä kalat tulivat intterisiimalla uitetuilla liitseillä ja joelta nymfikalastustekniikoilla perusperhoilla. Varsinaisia pinturipooleja ei tällä kertaa juuri kohdalleni sattunut.