Yhteenveto perhokalastusvuodesta 2012

Kuluva vuosi alkaa vedellä viimeisiään ja paukkupakkasten myötä perhokamat ovat olleet jo jonkin aikaa kaapissa. On siis aika palautella mieleen hyvin sujuneen perhokalastusvuoden tapahtumia.

Kilpakalastus

Kevään karsintakausi sai heti alkuunsa hieman takapakkia, kun pari ensimmäistä kisaa (Iso-Valkeinen ja Kuusikkolampi) peruuntuivat/siirtyivät jäätilanteen takia. Itselläni oli edellissyksyltä hyvät pisteet alla ja kun kevätkauden avaus Julkujärvellä (sijoitus 1./22) sujui mainiosti, niin finaalipaikka tuli varmistettua heti kärkeen.

Kävin Julkujärven jälkeen vielä muutaman karsinnan (Risulampi 6./24, Ahvenlampi 29./40 ja Hammonjoki 6./16). Näistä Risulammella ja Hammonjoella olisi ollut pienellä tuurilla mahkut aivan kärkeen, mutta Ahvenlampi sujui kokonaisuudessaan vaisummin.

Näiden toukokuun karsintakisojen jälkeen olikin sitten melkoinen tauko kisahommista ennen syyskuun alun SM-finaalia. Kuusamossa Ylä-Kitkajoella sekä Ajakka- ja Kantojärvillä käyty finaali oli kalastuksellisesti hyvä kilpailu. Kisajärvillä oli mielenkiintoista siian ja harjusten kalastusta, Ylä-Kitkajoen jokiosuus tarjosi myös kilpailijoille hyvää kisakalastusta. Tietysti ainaisena murheenkryyninä oleva poolien epätasaisuus vaivasi paikoittain täälläkin.

Ylä-Kitkan kisamaastoa

Oma finaalini sujui vaihtelevasti. Ensin järvipäivä alkoi hienosti Ajakan jaksovoitolla, mutta samat tekniikat eivät toimineetkaan enää Kantojärvellä ja tuloksena mielialaa laskenut blänkki.

Jokiosuuden ensimmäinen jakso Käylällä tuotti mittakaukaloon neljä mitallista harjusta ja harmittavan monta mittakalan tiputusta. Ne jäivät kolkuttelemaan, sillä tasainen jakso voitettiin kuudella kalalla ja olin noilla neljällä kalallani vasta oman ryhmäni kuudes. Parilla viimeisellä jaksolla lappuuni osui vaikeammat poolit. Blänkit sain sentään niistä vältettyä, jaksosijoitukset 6. ja 4.

Loppuyhteenvetona sijoitus (18./40) ei ollut tavoittelemani, muttei finaali kuitenkaan ihan penkin allekaan mennyt.

Finaalin jälkeen kisakausi jatkui vielä joukkuekisojen ja syyskarsintojen merkeissä. Vähäkalaisista joukkuekisoista ei KSPK:n kakkostiimin osalta jäänyt hirveästi kerrottavaa (sijoitus 11./16). Ykkösjoukkue pokkasi kuitenkin hopeaa.

Syykarsinnoissa Havulammella homma alkoi toimimaan kisan puolivälin jälkeen. Kisan ensimmäinen puolikas tuli kuitenkin nukuttua ruususen unta, joten kärkeen ei ollut asiaa (sijoitus 6./18). Risulammella homma lähti puolestaan räväkästi käyntiin ensimmäisellä jaksolla, mutta meinasi sen jälkeen tyssätä siihen paikkaan. Vikan jakson tärkeä kala turvasi kuitenkin ensi vuodelle kohtuulliset ranking-pisteet antaneen sijoituksen (4./24).

Kaiken kaikkiaan kisakauteen täytyy olla kohtuullisen tyytyväinen, vaikka nälkää jäi vielä yllin kyllin. Sijoitukseni kumulatiivisessa rankingissa nousi kuitenkin mukavasti viime kaudesta, tällä hetkellä oma nimi löytyy listalta sijalta 14.

Järvikalastus

Tänä vuonna seisovan veden kalastus jäi merkittävästi edellisvuotta vähemmälle ja koskilla tuli puolestaan rampattua enemmän. Lähes kaikki järvireissut olivakin joltain osin kisoihin valmistautumista. Heti jäiden lähdettyä tuli ongittua pari lupaa Liekkilammilla. Ensimmäinen reissu antoi pitkän talven jälkeen runsaasti tapahtumia ja hyvää tuntumaa kisoja varten, toinen oli puolestaan kalantulon osalta nihkeämpi.

Seuraavan kerran intouduin järvikalalle vasta syyskuussa finaalien jälkimainingeissa. Tämän jälkeen heitin enää pari Havulammen keikkaa, ensimmäinen syyskuussa ja toinen kun kalastus oli jo käytännössä mahdotonta jäätyneen lammen takia.

Finnmarkin reissu

Kauden ainut pidempi kalareissu suuntautui vuoden tauon jälkeen Finnmarkiin. Ensimmäiset kolme päivää sujuivat harjuksia onkien. Kalastus oli jälleen totutun laadukasta ja kookkaita harreja nousi runsaasti. Kolme päivää harjusten parissa oli kuitenkin ihan tarpeeksi ja pahimmat väsytyspoltteet kaikkosivat.

Harjusten kalastuksen jälkeen ongimme pari päivää Kautokeinoelvaa, joka ei syystä tai toisesta ollut mielestäni nyt aivan parhaimmillaan. Toki täältäkin nousi perinteisesti harjusta, siikaa, muutamia ruokakokoisia taimenia ja jokunen pikkurautu, mutta jostain syystä joen onkiminen ei nyt suuremmin innostanut.

Niinpä vietimme reissun viimeiset päivät Cabardaksella, joka tarjosi hyvää joskin haasteellista taimenen perhokalastusta. Pupahätsit eivät olleet vielä aivan parhaimmillaan, mutta ajoittain taimenet hakkasivat silti melkoisen raivokkaasti pinnassa uitettuihin pupiin. Hyvä päätös reissulle Cabardaksella, sillä joki osaa ajoittain olla sille päälle sattuessaan myös todella oikukas ja hiljainen.

Keski-Suomen koskikalastus

Menneenä vuonna pääosa kalastuksesta sujui Keski-Suomen koskilla. Muutamaa Muuramenjoen reissua lukuunottamatta huomio keskittyi taimeniin ja harjuksiin, joita nousikin mukavasti. Kalareissuja tuli tehtyä sen verran paljon ja eri paikkoihin, etten ala niitä tässä sen kummemmin yksityiskohtaisesti erittelemään, vaan keskityn vuodenaikojen yhteenvetoihin.

Kevät

Perhokalastuskausi starttasi ennen maaliskuun puoltaväliä, jonka jälkeen ongin reilun kuukauden melko aktiivisesti eri puolilla Keski-Suomea. Vuodenajalle ominaiseen tapaan reissut vaihtelivat mp-keikasta hyvin saalista antaneisiin päiviin.

Tavoilleni perinteisesti en taaskaan osunut yhteenkään kunnon sumarihätsiin, vaikka muutaman kerran toiveet olivatkin korkealla. Kalat tulikin ongittua pääasiassa nymfeillä ja larvoilla kohottelemalla, toki myös intterisiimalla uitetut streamerit ja leechit antoivat saalista. Pitkän talven jälkeen tuntui taas mukavalta päästä kalalle ja tuntea tuttu jumputus siiman päässä.

Kesä
Toukokuu meni käytännössä kokonaan karsintoja kiertäessä, mutta kesäkuusta eteenpäin ongin melko ahkerasti Keski-Suomen koskia.

Kesä oli melko viileä ja todella sateinen, koskissa virtasi siis melkoisesti vettä. Kosket olivat ajoittain vaikeita kalastaa vesitilanteen vuoksi, mutta toisaalta taas korkealla ollut viileähkö vesi tarjosi hyvät mahdollisuudet isompienkin kalojen tavoittamiseen vielä keskikesälläkin. Erityisesti kookkaampien taimenien puolesta kulunut kesä olikin onnistunut, niitä puri eri puolilta mukavasti niin larvoihin, nymfeihin kuin streamereihinkin. Osa kaloista tuli ylös asti ja toiset menivät luonnollisesti menojaan, sellaistahan se kalastus on.

Myös mukavankokoisia harjuksia nousi ajoittain kohtuullisen hyvin. Valtaosa purjeselistä puri nymfejä ja larvoja. Pintaperhoja innostuin heittämään enemmän vain parilla reissulla, varsinkin viimeisellä kopaisulla ennen rauhoitusta harjukset purivat niihin kuitenkin hyvin. Kaiken kaikkiaan hyvä kalastuskesä Keski-Suomessa.

Loppusyksy
Syysrauhoituksen loppua tuli nyt odotettua ehkä tavanomaista innokkaammin, tarkoitus oli tehdä loppuvuonna vielä useampikin reissu. Rauhoituksen jälkeisen päivän tulvareissun pelasti komea larvalla kohoteltu taimen ja seuraavana päivänä Muuramenjoen pikkukalajouluissa kirjolohia nousi mukavasti. Tämän jälkeen keli pakastui kuitenkin sen verran äkisti, että loput alkutalven reissut jäivät tekemättä.

Yksi perhokalastusvuosi on jälleen varsin onnistuneesti takana, toivottavasti tuleva vuosi tarjoaa taas yhtä hienoja elämyksiä. Nyt on aika toivottaa hyvää joulua ja kalaisaa uutta vuotta kaikille lukijoille! Blogin osalta palataan astialle uusin kujein heti alkuvuodesta.

Pintaperhoja Kuolaan

Ensi vuoden heinäkuussa olisi jälleen Kuolan reissu kalenterissa. Tiedossa on reissurahojen säästämisen jälkeen toivottavasti taas ensiluokkaista kookkaiden taimenien pinturikalastusta.

Näin lauantai-iltapäivällä aloittelin reissua silmälläpitäen pintaperhojen sidontaurakkaa. Perinteisten luottopinturien (Caddis, Pinkki murkku, Parachute Adams) sijaan kiedoin nyt hieman toisenlaisia pintureita, jotka kyllä nämäkin mitä todennäköisemmin pääsevät veteen ensi heinäkuussa.

Madam X-muunnoksia

Yksinkertaisia jatkoperäpäikkäreitä

Kumijalkahirviö mielen syvimmistä sopukoista

Nymfirasian täyttelyä

Pakkasten paukkuessa kalastustouhut ovat jääneet taka-alalle, rauhoituksen jälkeiset kopaisut saattoivatkin jäädä tämän vuoden viimeisiksi kalareissuiksi perhovavan kera.

Perhoja on kuitenkin tullut viime viikkoina kiedottua kiihtyvällä tahdilla. Päähuomio on ollut uusien nymfirasioiden täyttämisessä lähinnä erilaisilla Hares Ear- ja PT-muunnoksilla. Peruspurtavaa eväkkäille ensi vuotta varten. Lisäksi tein myös Räsäsen Mikon malleista apinoituja Vinyl rib-nymfejä, jokusia pintureita ja kasan larvoja.

Muutamia peruspintureita rasioihin nymfien lisäksi

Kuvissa näkyvät Visionin ohuet rasiat ovat muuten mielestäni todella käteviä rasioita pienemmille perhoille, esimerkiksi juuri nymfeille. Rasiat ovat sen verran ohuita, ettei useampikaan aski vie pahemmin tilaa chest bagista. 

Taimenen pupakalastus pohjoisessa

Taimenen pupakalastus Lapissa on omasta mielestäni ehdottomasti parasta, mitä perhokalastus voi harrastajalleen tarjota. Näyttäytyvien ja ruokailevien kalojen onkiminen pienillä hyönteisjäljitelmillä tarjoaa näkyviä otteja pintaperhokalastuksen tapaan sekä vähintään yhtä rajuja vastapallotällejä kuin streamerkalastuksessa konsanaan. Tähän kun yhdistää vielä hämyisen pohjoisen kesäyön ja usein haasteelliset kalat, niin perhokalastajan sielunmaisema on valmis.

Käyn tässä postauksessa läpi noin kymmenen vuoden aikana kertyneitä kokemuksiani pohjoisen pilkkukylkien pupakalastuksesta. Korostan nimenomaan sanoja pohjoinen ja taimen. Olen nimittäin huomannut, että vaikkapa Keski-Suomessa toimivat pupahätsinkien aikaan usein aivan erilaiset tekniikat kuin pohjoiskalotilla. Pohjoisen kaloista taimen on taasen selkeästi haasteellisempi ongittava pupahätsien aikaan kuin esimerkiksi samoissa vesistöissä viihtyvät harjukset ja siiat, ollen siten myös mielenkiintoisempi kohdekala.

Pohjoisen pupataimen lähtee takaisin omaan elementtiinsä

Aika ja paikat

Omat kokemukseni pohjoisen taimenen pupakalastukseen keskittyvät pitkälti Finnmarkiin, erityisesti Kautokeinoelvan ja sen sivujokien pilkkukylkiin. Enemmän muita pohjoisen pupavesiä kalastaneiden kavereiden kanssa jutellessani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että samat teesit toimivat pitkälti muillakin Pohjoiskalotin taimenpitoisilla virtavesillä.

Kokemuksieni mukaan vesiperhosten pupien kuoriutumiset (päälajina Rhyachopila) lähtevät yleensä pohjoisessa todenteolla käyntiin heinäkuun puolenvälin jälkeen. Ehkä otollisinta aikaa pupakalastukselle on elokuun alkupuoli, kun yöt alkavat jo kunnolla hämärtyä.

Parhaimmat pupakuoriutumiset osuvat useimmiten klo. 22-04 välille (tarkoitan tässä Suomen aikaa, vaikka kalastettaisiinkin Norjassa..). Kuoriutumiset alkavat usein suhteellisen rauhallisesti, mutta heti ensimmäisten pintaräiskäisyiden näkyessä kannattaa olla valmiina, sillä nämä kalat ottavat yleensä varsin ärhäkästi perhoon kiinni. Pupahätsit ovat yleensä parhaimmillaan klo. 00-02 välillä, kolmen jälkeen aamuyöstä kuoriutumiset puolestaan usein hiipuvat.

Rannalle kuoriutumaan uinut pupa

Nämä ajat ovat kuitenkin vain yleistyksiä, jokainen pupahätsi on omanlaisensa ja kuoriutumisten kesto vaihtelee karkeasti ottaen alle tunnista yli neljään tuntiiin. Myöskin joen/kosken eri osissa kuoriutumisajat saattavat vaihdella. Jossain peilissä kuoriutuminen saattaa olla jo ohi, kun toisessa virranreunassa se pääsee vasta kunnolla alkuun. Pupayöt eivät myöskään ole veljeksiä, sillä huippukuoriutumista seuraava yö saattaa olla aivan hiljainen, vaikka silmämääräisesti olosuhteet olisivatkin samanlaiset. Yleisesti ottaen parhaat kuoritumiset tapahtuvat pilvisinä ja lämpiminä loppukesän öinä.

Useammin kuin kerran olen myös törmännyt tilanteeseen, jossa tuttu pupapeili on ollut aivan kuollut eikä kuoriutumisia ole näköpiirissä. Jo muutaman sadan metrin siirtymisen jälkeen toisessa potentiaalisessa pupapaikassa on kuitenkin ollut samaan aikaan täysi rähinä päällä. Pupakalastajalta vaaditaan siis myös nopeaa reagointia. Jos tuttu ja turvallinen paikka tuntuu vielä puolen yön jälkeen täysin hiljaiselta, niin silloin kannattaa lähteä liikkeelle ja käydä läpi muut potentiaaliset kuoriutumispaikat.

Parhaimpia pupakuoritumispaikkoja ovat useimmiten koskien laajat peilit, virranniskat, sekä kovan virran reunat. Pupia syövien taimenien koukuttaminen on yleensä helpointa kovan virran reunoista, kun taas sileissä peilikohdissa pintovat kalat ovat usein jopa rasittavan vaikeita höynäytettäviä. Veden ollessa korkealla taimenet syövät pupia usein aivan rannan tuntumassa. Esimerkiksi Kautokeinoelvan Gievdneguoikalla on paikkoja, joista voi pupahätsin aikana höynäyttää kookkaitakin taimenia jopa metrin päästä rantaviivasta. Turhaa kahlaamista kannattaa siis pupaöinä välttää varsinkin kun vesi on normaalia korkeammalla.

Korkealla vedellä taimenet saattavat ahmia pupia aivan rantapenkan vieressä

Karkeana yleistyksenä voisi myös mainita, että mitä enemmän pintalätinää paikassa on, sitä vaikeampia kyseiset kalat ovat koukuttaa. Jos pupia kuoriutuu todella paljon ja vesi lätisee joka puolella taimenien mellastaessa pupakeiton perässä, ei tilanne välttämättä ole perhokalastajan kannalta lainkaan niin helppo, kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Harvakseltaan pupia syövät kalat ovat taasen yleensä helpompia saada siiman päähän. Tämä johtunee siitä, että kun pupia kuoriutuu todella runsaasti, on kaloilla on saatavilla niin paljon ravintoa, että perhon uittolinja ja uittotapa täytyy olla täysin kohdallaan, jotta jäljitelmä kelpaa.

Tekniikat

Keski-Suomen koskilla pupakalastus tapahtuu usein lyhyillä ja tarkoilla heitoilla vapaasti virran mukana kalastaen, perhoina esim. Caddis ylhäällä ja chenillepupa alhaalla. Omien kokemusteni mukaan pohjoisen pupakalastuksessa toimivat kuitenkin täysin erilaiset säännöt, perhojen täytyy viistää pinnassa välillä rajustikin, jotta taimen hyväksyy jäljitelmän.

Veden pinnalla rantaa kohti kuoriutumaan sinkoilevia pupia seuratessaan voi saada vihiä myös toimivasta uittotekniikasta. Pupat sinkoilevat usein nopein lyhyin liikkein ns. siksakkia rantaa kohden. Itse uitan pintakalvossa meneviä pupia useimmiten nopein, lyhyin ja terävin nykäyksin, yleensä vielä pienellä vavankärjen vatkauksella avustettuna. Heitot suoritan useimmiten poikkivirtaan. Monet uittoa seuranneet ovatkin naurahtaneet tyyliin "sun uittokäsi vatkaa kuin teinipojalla". Kyseisellä uittotyylillä tulevat tällit ovat näyttäviä ja kovia. Usein kalat iskevät myös ohi nopeasti kiitävästä pupasta, mutta yleensä peli ei ole vielä menetetty siinä vaiheessa, vaan kalan saa kyllä ottamaan uudelleenkin.

Karkeasti voisi sanoa, että kovemmassa virrassa pupia syövät kalat ottavat hanakammin tällaiseen nopeaan terävään uittoon, sileässä peilissä pintova kala saattaa taas ottaa paremmin, kun antaa siiman viistää pelkän virranpaineen avulla. Sileässä virrassa pintovat kookkaammat kalat ovat usein vaikeita höynäytettäviä. Vaikeiden ja arkojen kalojen kanssa peruketta kannattaa pidentää, itse käytän usein tällaisissa tilanteissa 5-6 metriä pitkiä perukkeita. Myös uittotyylien ja perhojen vaihto sekä suoranainen sitkeys ovat avainasemassa, kun spotattu kookas pupilla ruokaileva kala ei meinaa ottaa tarjottuun syöttiin. Useampi parempi pupataimen on lopulta narahtanut siiman päähän jopa toista tuntia jatkuneen sitkeän yrittämisen jälkeen.

Pitkän yrittämisen jälkeen pupan kelpuuttanut komea taimen vie siimaa

Käytettävä perukepaksuus on hieman kaksiteräinen miekka. Toisaalta arat kalat saattavat hyväksyä paremmin ohuella piuhoilla tarjotut perhot, mutta tällit ovat usein todella rajuja ja varsinkin kookkaampien kalojen kanssa peruke napsahtaa helposti suoraan otista poikki. Jotkut pohjoisen pupakalastajat käyttävät 0,16mm perukesiimoja, mutta itse en uskalla niin ohuisiin piuhoihin mennä, jos tarjolla on vähänkään raavaampia taimenia. Viime reissullakin ongin aluksi 0,19mm piuhoilla, kunnes kookas taimen veti ne poikki heti otin jälkeisessä rajussa pakosyöksyssä. Tämän jälkeen vaihdoin 0,23mm paksuiseen latvaan, jonka kanssa uitetut perhot kyllä kelpasivat kaloille, eikä perukkeen katkeamista tarvinnut pelätä.

Perhot

Pupakalastuksessa käyttämieni perhojen ykkösvaatimus on se, että niiden tulisi kulkea rantaa kohti uivien pupien tapaan viistättäessä aivan pintakalvossa tai ainakin pintakalvon tuntumassa.

Vuosien aikana olen kokeillut useita erilaisia perhomalleja. Vanha suosikkini oli chartreuse silkkipupa, jonka runko on alustettu foamilla, päällysrunko kierretty chartreusen värisestä silkistä ohuella kuparikierteellä ja pää dubattu jäniksestä. Rungon alustus foamilla auttaa perhoa kulkemaan lähempänä pintaa ja ohut kuparikierre taasen pitää silkkirungon paremmin kasassa. Perho oli pitkään luottokoneeni pohjoisen pupakalastuksessa, myös veljeni sai tällä mallilla useita kookkaampiakin pupataimenia. Jostain syystä kyseisen perhon käyttö on jäänyt viimeisen muutaman vuoden aikana lähes olemattomiin, varmasti siltikin yhä toimiva peli.

Chartreuse silkkipupa

Nykyään suosikkejani ovat erilaiset foamipupat lähinnä nopean ja helpon sidottavuuden sekä hyvän kelluvuuden ansiosta. Paljon käyttämäni malli on sidottu normi chenillepupan tavoin, ainoana poikkeuksena foamista tehty jatkoperä. Perho on todella nopea sidottava, tosin jatkoperä saa nopeasti kyytiä taimenien terävässä purukalustossa, joten näitä kannattaa sitoa rasiaan riittävä määrä. Toinen viime kesänä hyväksi osoittautunut foamipupamalli oli Kemin miehiltä kopsattu ns. läppäpupa. Surffilautamallisella etuläpällä varustettu käännetystä foamista tehty pupa jättää viistättäesää vanaa vedenpintaan ja on vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta tappopeli.

Vasemmalla läppäpupa kumijaloilla, oikealla jatkoperällinen foamipupa

Muista perhoista mainittakoon perus chenillepupat sekä foamiselällä varustettu superpupa. Itse käytin aiemmin chenillepupia varsin runsaasti, mutta leipäännyin niiden jatkuvaan rasvaukseen kellutusaineella ja niinpä olen siirtynyt enemmänkin foamista sidottuihin öttiäisiin. Superpupaa en ole itse jostain syystä juurikaan käyttänyt, mutta kaverit ovat päässeet tällä perholla hyviin tuloksiin. Viistättäessä perhoon kannattaa lisätä foamiselkä, jotta se ei uppoaisi niin herkästi.

Superpupa foamiselällä

Käyttämieni perhojen kokoluokka vaihtelee välillä #10-16, yleisimmin käytössä oleva peruskoko lienee #12. Paikoin isommat sidokset tuntuvat toimivan hyvin, esim. viime kesänä paras ottipeli oli #10 läppäpupa, kunnes kalat raatelivat kaikki rasiasta löytyneet kymppikoon sidokset riekaleiksi. Toisaalta välillä kranttuja kaloja onkiessa joutuu taas etsiskelemään rasiasta niitä pienempiä pupasidoksia. En kuitenkaan ole juuri ikinä nähnyt tarvetta käyttää pupataimenia ongittaessa  #16 kokoa pienempiä perhoja.

Värimaailmasta suosin itse kirkkaanvihreitä, oliiveja ja keltaisia sidoksia. Myös oranssi pelittää ajoittain hyvin. Rhyacopilan alaruumis (se osa joka näkyy kalalle pupan uidessa pinnalla) on yleensä hieman tummempaa yläruumista kirkkaampi ja vaaleampi. Värimaailmaa tärkeämpi asia lienee silti oikeankokoiset sidokset oikealla tavalla tarjoiltuna. Pohjoisen pupakalastajilla kun tuntuu olevan varsin erilaisia mieltymyksiä suosikkiväriensä suhteen. vaikka vihreä lienee lähes kaikkien käyttämä yleisväri.

Lapin pupataimenen vatsalaukun sisältöä

Itse olen ollut koukussa pohjoisen pupakalastukseen kesästä 2002 asti. Tuolloin osuimme veljeni kanssa eräällä poolilla massiiviseen pupahätsiin, jolloin suuri määrä kookkaita taimenia mellasti jatkuvasti pinnassa pupia syöden. Oikeat tekniikat olivat tuolloin hakusessa, emmekä saaneet näitä kaloja ottamaan oikein mihinkään. Kyseinen tilanne jäi kaivelemaan pitkäksi aikaa ja mielessä pyöri, että seuraavalla kerralla takataskusta löytyy sellaiset tekniikat ja syötit, joilla saamme kalat höynäytettyä. Samanlaista määrää kookkaita pupia syöviä taimenia en ole tuon jälkeen yhdessä poolissa nähnyt. Nykyään kokemus on kuitenkin karttunut sen verran, että vastaavissa tilanteissa tietää suunnilleen mitä tehdä. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kyllä ne pupataimenet yhä vieläkin pitävät ajoittain kalastajaa pilkkanaan. Haastavuus lieneekin yksi asia, mikä tekee homman niin mielenkiintoiseksi.

Vaikka pohjoisessa on tarjolla mahdollisuudet kokea hienoja kalastuselämyksiä useiden erilaisten perhokalastustekniikoiden parissa, niin jotain tuntuu reissusta aina puuttuvan jos ei osu taimenjoella kunnon pupahätseille. Niin hienoa pohjoiskalotin vihaisten pilkkukylkien pupakalastus parhaimmillaan on.

Onkimies jarruttaa puolasta kädellään pohjoisen pupataimenen menoa

Pikkukalajoulut 17.11.2012

Perinteiset pikkukalajoulut on taas vietetty tälle vuodelle ja olipahan jälleen hauskat kekkerit!

Eilisiltana kamoja keräillessä meinasi tosin tulla pieni hätä, kun tajusin jättäneeni kaksi perhokelaa siimoineen parkkipaikalle edellispäivän kalastuksen jälkeen. Pienen puhelinrallin jälkeen kelat kuitenkin löytyivät ja paniikinpoikanen talttui. Onneksi varastosta löytyi pari muutakin sopivilla siimoilla varustettua kelaa, joilla kyllä selviäisi yksien pikkukalajoulujen kalasteluista.

Päivä alkoi perinteisesti Muuramenjoen kalastusosuudella. Kirjolohet olivat heti aamusta ihan mukavasti syönnillään. Kirjolohia tuli parhaiten alasuvannosta, mutta myös Palokunnan montusta nousi jokusia kaloja. Kirjolohien lisäksi joesta nousi myös yksi 53cm taimen nuorimman Strandmanin toimesta. Kalastelun lomassa kävimme jälleen kodassa paistamassa lettuja sekä makkaraa.

Kalastus jatkui taas iltapäivällä ja alasuvanto antoi vielä tasaisesti kirjolohia. Kaikki pikkukalajoulutontut saivat kalaa, joten kalastusosuus oli myös saaliin puolesta onnistunut.

Muutama kalastuskuva päivän varrelta:

Odotus

Väsytys

Tuuletus

Epäilyttävä viiksiveikko

Kalastusosuuden jälkeen siirryimme kaupunkiin Kilpisenkadun residenssiin, jossa noin kymmenpäiselle porukalle kokattiin maittava ateria ruokakaloiksi otetuista kirjolohista. Kalojen fieloinnista vastannut nuorin rantojen mies meinasi olla helisemässä, kun fileet eivät tahtoneet mahtua tiskipöydälle.

Saunomisen jälkeen matka jatkui puolenyön aikaan Jyväskylän ravitsemusliikkeisiin. Jälleen kerran loistava yhdistelmä kalastusta, rentoa yhdessäoloa, kirjavan tasoisia juttuja sekä yöelämää!

Talvikauden aloitus

Noin 15 vuotta kestäneen perhokalastusharrastukseni aikana en ole muistaakseni ikinä aiemmin käynyt kalassa marraskuun 16. päivänä. Nyt otimme kuitenkin työkaverin kanssa rauhoituksen jälkeisen päivän vapaaksi ja suuntasimme koskelle.

Kosken vesi oli todella ylhäällä mikä osaltaan hankaloitti kalastusta. Erityisesti streamerkalastusta varten olisi pitänyt ottaa synkempiä siimoja mukaan. Ensimmäisen parin tunnin aikana sain yhden hyvän tällin streameriin ja pari pienempää kalaa kävi myös tukistamassa perhoa. Kaveri kohotteli muutaman pikkutaimenen. Kylmän veden kalastus tuntui olevan vaikeaa näin korkealla vedellä. Kosken loppuliu'usta sain kuitenkin kohottelemalla yhden harjuksen ja lisäksi karkuutin pari.

Päivä kääntyi kuitenkin kertaheitolla onnistuneeksi, kun indikaattori sukelsi raamikkaan taimenen purressa vihreää larvaa. Väännön ja puolen tusinan ilmahypyn jälkeen haaviin solahti hieno taimen, jonka vapautukseen oli hyvä lopettaa tämä kalastuspäivä.

Huomenna on puolestaan perinteisten pikkukalajoulujen vuoro, joten kausi jatkuu hauskoissa merkeissä Muuramenjoella.

Järjetöntä jäänsärkemistä

Kolmen viikon kalastustauko toi jälleen takaisin poltteet päästä ongelle. Sovimmekin Jyrkin kanssa lauantaiaamuksi Havulammen keikan lampikauden lopettajaisiksi. Kaikki oli perjantaina jo sovittu, kunnes päätin varmistaa puhelinsoitolla lammen pitäjälle, että lampi olisi varmasti auki. No, umpijäässähän se kuulemma oli! Kuulosti uskomattomalta, kun koko viikon oli kuitenkin Jyväskylän alueella pitänyt reilusti plussaa ja satanut vettä.

Eilen soittelin lammen pitäjälle uudestaan, jäässä oli kuulemma vieläkin, toinen pää hieman auki. Päätimme kuitenkin Jyrkin ja Lappalaisen Tuomaksen kanssa lähteä ongelle. Ei siellä paljoa jäätä voi olla ja kyllä sitä aina sen verran saadaan särjettyä, että kalan makuun päästään..

Paikalle tullessamme huomasimme lammen olevan tosiaankin lähes umpijäässä, toisessa päässä oli pieni sula kaistale, jossa pystyisi jotenkuten kalastamaan. Oikein viisaat miehet olisivat tässä vaiheessa hurauttaneet auton takaisin käyntiin ja suunnistaneet vaikkapa sulana oleville Liekkilammille tai Raudanjärvelle. Mutta mepä ruvettiin särkemään jäätä!

Tunnin jäänsärkemisen tuloksena saimme toiseenkin päähän pienen kaistaleen, missä pystyisi perhoa uittamaan, tosin jäälauttojen seassa. Päätimme kuitenkin maksaa Havulammen luvan, sillä mikäli talven pilkkikalasatsi olisi laitettu, niin kyllä kalaa nousisi perholla pienemmistäkin sulista rei'istä. Siinä menikin sitten kolmekymppiä kankkulan kaivoon..

Heittelimme molempien päiden sulia aukkoja, jotka sikäli olivat ihan hyvillä ottipaikoilla. Kaloja ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Tuomas onnistui tosin yhden kirjolohen saamaan, mikä taisi olla ainut kalatapahtuma koko poppoolle. Paistelimme nuotiolla makkarat ja kovin kauaa emme luonnollisesti jaksaneet enää pyytää tyhjää parissa sulana olevassa reiässä.

No, ehkä tästäkin oppii jotain. Ainakin sen, että jos paikan pitäjä kertoo puhelimessa lammen olevan jäässä, niin silloin se myös on jäässä eikä kalaan kannata lähteä :) Jätetään siis seuraavat kalakeikat ihan suosiolla parin viikon päähän, kun virtavesien rauhoitus päättyy.