Perhokalastuksen varjopuolia

Talvella perhokalastuksen vieroitusoireista kärsivät tuppaavat usein muistelemaan nostalgisesti pelkästään parhaimpia lajin parissa vietettyjä hetkiä. Yleensä edellisen kesän reissukokemuksia yliromantisoidaan. Samalla sitten voivotellaan, kun lumen ja jään keskeltä on liian pitkä matka kesäisille onnen ja autuuden virroille. Jostain syystä muistoja kerratessa mieleen eivät tule ne kaikki lajiin liittyvät v*tutuksen hetket, jotka nostavat käyrän otsaan. Kuten kaikki tietävät, perhokalastus ei ole aina ruusuilla tanssimista. Seuraava postaus keskittyy niihin hetkiin, joita perhokalastaja ei normaalisti tähän aikaan talvesta muistele.

Eräällä tutullani on usein tapana manata asia jos toinenkin maanrakoon. Kyseinen herrasmies uhosi kirjoittavansa vielä jonain päivänä  kirjan otsikolla "Elämän pienet v*ttumaiset asiat". Tästä juolahti mieleeni idea tekstille, joka eroaa melkoisesti blogin normaalista aihepiiristä ja on myös tekstiltään karkeampi. Joissain kohdissa on kuitenkin rivien välistä luettavissa jopa pienoista ironian pilkettä..

Synkkä mieli ja sentteri pystyssä

Vaikka yläpuolisessa kuvassa ilma on kaunis ja aurinko möllöttää Uuden-Seelannin taivaalta, niin kuvanottohetken mielialaa kuvaa silti parhaiten yönsynkkä vitutus. Maailmanympärimatkan Uuden-Seelannin piipahduksen Eteläsaaren osuus oli alkanut vaihtelevasti. Ensin pari päivää tyhjänpyyntiä ja juuri kun kalastus parani, niin joet nousivat tulvakorkeuteen ja vesi muuttui savisameaksi tehden kalastuksen mahdottomaksi.

Kun vedet olivat sitten edes hieman laskeneet, sain koukutettua mahdollisen rekorditaimenen. Lopulta pilkkukylki melskasi jo lähellä haavia ja tinseli näytti olevan syvällä kalan suussa. Juuri ennen haaviamista perhon koukku (Knapek S) napsahti kuitenkin poikki ja v-käyrä nousi jyrkästi ylös. Kalastus jatkui väkinäisenä, mutta sitten jäätävä kylki välähti jälleen perhon alla ja kookas taimen oli taas siiman päässä. Tätä iloa ei kovin kauaa kestänyt, kun peruke napsahti poikki. Istuin rantakivikossa hiljaa pitkän aikaa, kaivoin taskustani kameran ja otin itsestäni yläpuolisen kuvan. Kyseinen otos kiteyttää tuon hetken fiilikset paremmin kuin ne kuuluisat tuhat sanaa.

Maukasta tarinaa on kuitenkin lopuksi pakko hieman pilata, sillä kuvan oton jälkeen marssin pummaamaan pätkän paksua lohiperuketta, jonka jatkoksi sidoin jälleen kiiltelevän kansallisperhomme. Sain narautettua lohdutuskalaksi 68cm taimenen. Fiilikset muuttuivat yhtä nopeasti kuin tässä klassikkopätkässä.

Tämä tarina toimikoon kuitenkin alustuksena. Seuraavaksi tuhti paketti rehellistä perhokalastusaiheista avautumista, olkaa hyvä!

Lepakot

Harvat elukat ovat itselleni yhtä vastenmielisiä kuin lepakot. Tarkennettakoot, että tässä tapauksessa tarkoitan niitä siivekkäitä lentäviä otuksia. Pari lähellä kiitävää lepakkoa vielä menettelee. Monesti kesäöinä joen yllä sinkoilee kuitenkin reippaasti toistakymmentä nahkarottaa, jotka kopisevat jatkuvasti heittosiimaan ja perhovapaan. Tällöin meikäläinen vaihtaa varmasti paikkaa. Useamman kerran lepakko on myös napannut pinturia heittäessä perhon lennosta suuhunsa. Ei ole muuten kertaakaan käynyt mielessä irroittaa perhoa lepakon suusta, vaan peruke on napsaistu joka kerta poikki mahdollisimman läheltä tyveä. Puistattavimman lepakkoaiheisen perhokalastushetkeni koin kuitenkin viime kesänä.

Olimme kaverin kanssa yökalassa eräällä koskella, jonka niskalla pintoi kookas taimen. Niskalla liihotteli myös muutama lepakko, mutta ison pinturikalan jahtaaminen sai unohtamaan nuo vastenmieliset elukat lähes täysin. Kerran sain taimenen jo nousemaan pinturiin, mutta kämmäsin tartuttamisen pahemman kerran. Ei se mitään, uutta yritystä kehiin! Heitin keskittyneenä kalalle uutta heittoa, kun yhtäkkiä yksi niskan nahkarotista lensi lujaa suoraan päin näköä, siis törmäsi naamaani. Huusin ja karjuin jotain epämääräistä, kylmät väreet menivät pitkin luita ja ytimiä. Lähellä ollut kaverini luuli mekastamiseni johtuvan siitä, että olin saanut pintoneen taimenen tarttumaan. No, kyseinen taimen sai jäädä puolestani kaikessa rauhassa pintomaan. En jostain kumman syystä heittänyt enää sinä yönä niskalla heittoakaan.

Pohjoisen telttareissujen toinen puoli

Lapin reissujen talvinen yliromantisoiminen on asia, mitä teen itsekin jatkuvasti. Todellisuudessa nuo telttareissut ovat yleensä myös kaikkea muuta, kuin pelkkää ihanuutta ja luonnonrauhaa.

Tuuli kääntyy pohjoiseen ja sade jatkuu viikon putkeen. Ihanteelliset olosuhteet telttareissaajalle kun keli on perseestä, koko ajan on helvetin kylmä, jokivedet nousevat tulvaan, joka ikinen mukana oleva varuste on litimärkänä ja sekä tavarat että ukko löyhkäävät kuolemalle. Ukko voi tietysti käydä joessa pesemässä itsensä, mutta jostain syystä alle 10-asteiseen jokiveteen pesulle meneminen vesisateessa ei hirveästi houkuttele. Nukkumaan mennessä sitä toivoo, että aamulla herätessä synkkä pilvipeite rakoilisi edes hieman. Yöllä kuitenkin kuulee katkonaisen unen läpi vesisateen yhä vihmovan teltan kattoa ja aamulla oviaukosta ulos katsoessa taivas on edelleen kauttaaltaan yhtä synkkä. Ajatukset ovat mitä iloisimmat ja reippaimmat heti päivän alussa!

Ainoa mikä edellämainituissa olosuhteissa lohduttaa on se, että kylmällä itikatkaan eivät juuri liiku. Lämpiminä ja tuulettomina päivinä itikka-armeijat ovat usein niin massiivisia, etteivät niiden torjunnassa auta offit eikä koffit. Inisevät hyttysmassat vielä jotenkin sietää, mutta joka raosta sisään tunkevat peukalonpään kokoisia paukamia purevat mäkärät repivät hermot riekaleiksi. Alla kuva tilanteesta, jossa kahluuhousujen sisään ryömineet mäkärät olivat puremillaan saaneet aikaan pienimuotoista turpoamisefektiä sääressä. Sukan raja kohtuullisen helposti erotettavissa. Ei tuntunut kivalta.

Nollareissut

"Ei sen väliä saanko tai olen saamatta". Ja paskat, on sillä väliä, kalastuksessakin. Olen sitä mieltä, että useimmat henkilöt jotka nollareissun jälkeen väittävät, ettei heitä haittaa lainkaan vaikkeivät kalaa saaneetkaan puhuvat täyttä paskaa. Kalaan menemisen tarkoituksena on saada eväkkäitä siiman päähän ja haaviin. Toki luonnorauha, hyvät kalakaverit jne. näyttelevät myös merkittävää osaa harrastuksessa. Jos kalakaveri kuitenkin nöyryyttää reissulla vaikkapa 10-0 ja itse heittää ties monennen tyhjän reissun putkeen, niin eiköhän kaikilla pyöri kotiintulomatkalla päällimmäisenä mielessä hieman synkemmät ajatukset siitä, miksei saanut kalaa kuin mahtava ja mukava luonnon helmassa vietetty aika. Kaikki eivät vain sitä myönnä.

Kun lähden ongelle, niin haluan saada kalaa ja nollareissut ottavat päähän. Poikkeuksena ehkä sellaiset keikat, joilta ei lähtökohtaisesti edes odota saavansa kalaa (esimerkki: taimenen etsiminen perholla Päijänteen rannoilta). Toisaalta en juuri jaksa tällaisille reissuille lähteä, koska tykkään saada kaloja. Nollareissun jälkeen sitä pohtii päässään, että mitä teki väärin kun kaloja ei tullut. Itselläni tulee vielä usein tietynlainen tarve päästä paikkaamaan nollareissu mahdollisiman nopeasti uudella "revanssireissulla", mikä on kieltämättä aika turhauttava tunne.

Onnistuneella kalareissulla ei välttämättä tarvitse saada kymmeniä kaloja. Väitän kuitenkin, että joka ikiselle perhokalastajalle jää parempi fiilis reissusta, jossa vaikean ja hiljaisen päivän päätteeksi haaviin solahtaa hieno kala, kuin jos samainen keikka olisi saaliin puolesta tyhjä. Vielä parempi fiilis jää, jos kala tulee jonkun oivalluksen tuloksena, eikä tunnu pelkältä tuuripalkinnolta. Onnistumiset ovat perhokalastuksen suola.

Kalastajan hajamielisyys, laiskuus ja tyhmyys

Täysin omasta hajamielisyydestä tai laiskuudesta kumpuavia v-käyrän nostattajia on useita. Kovissa täpinöissä kalalle ajaessa tekee aina mieli onnitella itseään, kun huomaa perille saapuessaan kelojen, vapojen tai perhojen unohtuneen kotiin. Sama homma pätee toisinkin päin, kun kotiin lähtiessä unohtaa rasiat ja kelat joko auton katolle tai parkkipaikalle. Molemmat skenaariot on koettu useampaan kertaan ja silti sama meininki jatkuu. Yleensä homman huomaa vasta kotiin tullessa, kun varusteita tonkiessa tulee fiilis "ei hitto, jotain puuttuu..".

Kotiintulo ja varusteiden kuivattaminen/laittaminen paikalleen on oma tarinansa. Raskaan kalastuspäivän jälkeen operaatio vituttaa väsynyttä kalastajaa jo itsessään. Välillä  muutaman päivän päästä jostain nurkasta löytyy kuitenkin vielä muovipussi, jossa on kosteita mädälle haisevia sukkia ja alusvaatteita liiskautuneen banaanin kera.

Banaaneista tuli mieleen kalareissujen eväspuoli. Ostan yleensä eväät ja juomat autoon, enkä viitsi laittaa niitä aina chest bagiin, koska "jossain vaiheessa sitä tulee kuitenkin piipahdettua evästauolla". Varsinkin kuumana kesäpäivänä kuitenkin yht'äkkiä tajuaa orastavan nestehukasta johtuvan päänsäryn, jota on siinä vaiheessa enää liian myöhäistä paikata juomalla. Loppujen lopuksi eväät sitten syödään ja juomapullo juodaan vasta lähtöä tehdessä, tai sitten koko eväskassi raahataan takaisin kotiin asti koskemattomana.

Omasta hajamielisyydestä aiheutuvia harmeja riittää lueteltavaksi myös kalastustilanteisiin. Huonon solmun tai rispaantuneen perukkeen uusiminen jää usein oman laiskuuden takia tekemättä ja se kostautuu. Mieleen palaa esimerkkinä vuoden 2011 SM-finaalin järvipäivän avausjakson valmistelut Iso-Valkeisella. Sidoin huonojen yöunien jälkeen monotyveen fluorosta jatkoperukkeen, en jaksanut tehdä koko peruketta uusiksi samasta materiaalista. Liitossolmu näytti jo valmiiksi huonolta, "mutta kyllä se varmaan kestää", tuumasin. No, ei kestänyt. Todella vähäkalaisen jakson ainoa tapahtuma oli, kun kirjolohi otti suoraan vastapalloon kiinni ja kyseinen liitossolmu petti. Taas teki mieli onnitella itseään.

Suoranainen klassikko on myös tilanne, kun takaheittotilan loppuessa venyttää vielä sen yhden valeheiton ja pian perhot ovat kuusenlatvassa kiinni. Usein kala myös ottaa perhoon juuri silloin, kun kalamies huolimattomuuttaan sählää jotain aivan muuta, eikä saa näin tärppiä naulattua. Kisoissa varsinkin ylentää mieltä hiljaisen jakson aikana.

Sanotaan, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Tämä pätee myös kalamiehiin, jotka haluavat epätoivoisesti päästä ongelle vaikka olosuhteet olisivat sitä vastaan. Menneenä syystalvena osui kaksi kertaa eteen tilanne, jossa soiteltiin kaverin kanssa kalalle lähdöstä. Tilanne meni molemmilla kerroilla suunnilleen näin:

-"Lähdetäänkö kalaan paikkaan X?"
-"Mennään vaan, mutta onkohan se jäässä? Sellasta juttua ainakin kuulin.."
-"No ei se nyt voi olla jäässä!"
-"Ei niin, lähetään heti huomenaamulla kun päivä valostuu!"

Edellämainituissa tilanteissa toisessa oli kyse joki- ja toisessa järvikeikasta. Sanomattakin on selvää, että molemmat todellakin olivat jäässä ja kalastus käytännössä mahdotonta. Järvikeikan älyttömyyskerrointa toki lisää vielä se, että vaikka näimme järven olevan jäässä, niin ostimme luvat ja rupesimme kahlaamalla kepillä hakaten rikkomaan jääkerrosta heittorakojen tekemiseksi.

Kannan yleensä joella kahta tai kolmea eri settiä mukana, jotta tekniikkaa vaihtaessa voi ottaa kätevästi vain toisen setin käyttöön, eikä joudu vaihtamaan siimoja, rakentelemaan uusia perukkeita ja solmimaan uusia perhoja. Kätevää, eikö? Paitsi silloin, kun jättää pari muuta settiä rannalle ja intoutuu kulkemaan rantoja eestaas vaikkapa nymfisetin kanssa. Jossain vaiheessa mieleen juolahtaa, että mihin helvettiin ne muut vavat tuli oikein jätettyä? Siinä sitä taas ravataan rantoja pitkin pienen paniikin säestämä toisia settejä etsien.

Kisajutut

Reilu pari vuotta sitten joukkuekisoissa illalla sekalaisen kilpailijasakin kanssa kisajuttuja kertoessa eräs kilpailija totesi: "Kun porukka kertoo kisajuttuja, niin ne on aina niissä pärjänneet ihan helvetin hyvin, kumma juttu kun tarinoiden perusteella kellään ei ikinä mene kisat huonosti". Omalta kohdaltani toinen kilpailuvuoteni (2010) on hyvä esimerkki täysin reisille menneestä kisakaudesta.

Kauden aikana olin jo käynyt huonolla menestyksellä muutaman karsintakisan, kunnes oli Vekaranjärven kisaviikonlopun ja viimeisen mahdollisuuden aika. Ensimmäisenä päivänä oli Jyräänjoen kisa, josta luulin jo saavani hyvän sijoituksen, kun loppujaksoilla sain pitkään härnätyn näyttäytyneen taimenen viimein ottamaan perhoon jakson vikalla minuutilla. Ihmettelin taimenen voimaa kun se lähti koskea alas, samalla valvoja vihelsi pilliin kalastusajan päättymisen merkiksi. Löysät perhosiimat jäivät jumiin kivien väliin alas rymyttäessä, kalan tempoessa siiman toisessa päässä revin naruja irti kivistä, jolloin perhosiima katkesi keskeltä. Kala oli kuitenkin vielä kiinni ja sain sen vedettyä lähelleni ja samalla kaivoin haavia esiin. Kalaa haavitessa huomasin taimenen olevan kiinni tinselissä rasvaevästään. Hetken jo luulin kisakauden kulkuni kääntyneen, mutta siinä seisoin jakson lopussa rannalla perhosiiman poikki, hylkyyn menevä komea taimen haavissa, jakson blänkänneenä ja mitäänsanomattoman sijoituksen kisasta saaneena.

Seuraavana päivänä oli kuitenkin parempaa tiedossa Ahvenlammen kisassa. Ensimmäisellä jaksolla venekaverikseni tuli Petteri "Ukkometso" Metso. Säätäminen alkoi jo jakson alussa, kun Ukkometso potkaisi veneen tapin vahingossa paskaksi ja vettä alkoi suihkuta veneen sisälle. Äkkiä rantaan ja uutta tappia hakemaan. Jakso jatkui useilla kalatapahtumilla, jotka kaikki sössimme. Sitten jakson puolivälin jälkeen onnistuimme Peten kanssa melkein kaatamaan veneen horjahtaessamme, paatti pysyi juuri ja juuri pystyssä, mutta täyttyi puolilleen vettä. Äyskäriä ei tietenkään ollut, muuten tarpeettomana ollut mittakaukalo sai toimittaa sen virkaa.

Homman kruunasi, kun jakson lopussa kavoin taskusta puhelimen esille, jotta näkisin jäljellä olevan ajan. No, huomasin jaksoa olevan minuutin jäljellä ja samassa puhelin kädessä ollessani perhosiima kiristyi kalan ottaessa perhon. Voitte varmaan arvata, sainko kalan tartutettua puhelimen kanssa sählätessäni. Lopputuloksena varmasti ainoana veneenä molemmille kalastajille blänkit ja kisa sitä myöten käytännössä ohi heti alussa. Jakson toiminta olisi varmasti ottanut päähän, jos koko touhu ei olisi jo valmiiksi naurattanut niin paljon. Jakson päätteeksi Ukkometso totesi: "Perhokalastus on perseestä" ja kajautti tavaramerkkinään olevan paskaisen naurun ilmoille.

Ukkometson ilmeestä näkee, ettei kaikki ole mennyt aivan putkeen..

Kun vielä viikon päästä käyty Hammonjoen karsintakisa meni täysin reisille, niin päässä alkoi todella pyöriä ajatus koko kilpailemisen lopettamisesta. Onneksi karman lakikaan ei sentään kestä loputtomiin..

Yhtenä v-mäisenä kisailuun liittyvänä asiana ovat myös välittömästi jakson loppuvihellyksen jälkeen ottaneet kalat. Sekin on koettu, kun kärkisijoituksista taistellessa tärkeällä vikalla jaksolla ei tule vetoakaan ja sitten kaksi sekuntia vihellyksen jälkeen kala hyökkää kiinni perhoihin ikään kuin vittuillakseen.


Karkuutukset

Karkuutetuista kaloista riittää varmasti tarinaa vähintään yhtä paljon kuin ylös asti tulleista. Sinällään karkuutuksista mielen vetävät synkeäksi vain sellaiset tapaukset, jotka tiputtaa omaa hölmöilyään tai hyvä kala on muuten vain jo melkein haavissa ennen eron hetkeä.

Venekisoissa klassinen esimerkki ärsyttävästä karkuutuksesta on, kun vetää päätyperhossa kiinni olevaa kalaa haaviin, jolloin kala sukeltaa vielä yhteen viimeiseen syöksyyn. Lopputulos= yläperho havakseen kiinni, siimat poikki ja uuden perukkeen tekeminen edessä.

Toinen v-käyrää nostava tilanne on, kun kala irtoaa aivan haavin välittömässä läheisyydessä ja haavilla pystyy vielä huitaisemaan perään, mutta todellisuudessa antaa vain pyrstöllään hyvästejä vilkuttavalle kalalle lisää vauhtia. Juuri näin kävi jokunen vuosi sitten Muuramenjoella kyseiseen paikkaan erittäin kookkaan taimenen kanssa, kuin myös Kärnänkoskella viime keväänä.

Tällaiset muuten vaan niin lähellä olleet tai pelkkää omaa hölmöyttään aiheutetut tiputukset kummittelevat mielessä pitkään. Väsytystilanteessa sähläämisen lisäksi huonot solmut, liian kevytrakenteiset kalan kanssa suoristuvat koukut tai tilanteeseen nähden liian ohuella perukkeella onkiminen ja siitä seuraavat katkotukset menevät tähän kategoriaan.  Muuten kaloja tulee ja menee, karkuutuksia tulee joka tapauksessa väistämättä. Jos niitä vaan sattuu osumaan putkeen isompi määrä, niin mietteet kalan ottaessa saattavat olla tyyliin "v*ttu milloinkohan tääkin karkaa.."

Muita mieltä ylentäviä tilanteita

Perhonsidonta on monelle pakkopullaa jo valmiiksi. Henkilökohtaisesti vihaan peurankarvasidosten vääntämistä kaikkine siitä aiheutuvine sotkuineen. Esimerkiksi Caddiksia en varmasti sitoisi, jos kyseessä ei olisi niin loistava pintaperho. Hermotauko on usein paikallaan, kun Caddiksen runkoa ohueksi leikatessaan onnistuu samalla napsaisemaan rungon kohdalta sidontalangan poikki ja koko sidos levähtää käsiin. Monimutkaisia streamereitäkään en ole enää aikoihin tehnyt. Joskus väänsin muutamia kappaleita samanlaisia hienoja simppumalleja suurella vaivalla. Ensimmäisellä kalareissulla kaikki olivatkin sitten ensimmäisen puolen tunnin aikana joko pohjassa tai muuten vain koukun kärki käyttökelvottomiksi vääntyneinä.

Järvikalastuksessa upposiimat menevät välillä veneen pohjalla sellaiselle myttyrälle, ettei niitä saa mörkökään selvitettyä. Hätäiset selvitysyritykset veneessä usein vain pahentavat tilannetta. Myöskin uutta heittosiimaa puolatessa saa ajoittain samanlaisen härdellin aikaan ja loppujen lopuksi siiman selvittelyssä kuluu tunti aikaa, ennen kuin sen saa kelattua puolalle.

Sumarikalastuksen autuus lienee monelle tuttu tilanne. Itse en ole osunut ties kuinka moneen vuoteen hyvälle kuoriutumiselle. Reissua ennen on aina hirveät täpinät jotka paska keli, kuoriutumisten puute ja kova tuuli latistavat. Ja larvoilla varustettu koholitka lentää taas..

Listaa rakkaan lajimme pienistä v*ttumaisista hetkistä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta eiköhän tässä ole tullut jo ihan kylliksi aiheesta avauduttua. Mikäli huonoja ja hermoja raastavia hetkiä ei olisi, eivät onnistumisetkaan tuntuisi enää yhtä hyvältä.

Loppuun voisi lainata vielä erään kilpailijan lausahdusta viime syksyn Risulammen kisoista useiden karkuutusten, katkotusten ja kolmen tyhjän jakson jälkeen: "Mustan Marskin sanoin: 'Life is like a mountain, sometimes there's downhill and sometimes there's.. uphill!'". Lainauksen "life"-sanan voinee tässä yhteydessä korvata sanoilla "fly fishing". Useille meistähän ne tarkoittavat muutenkin jo suunnilleen samoja asioita.

Kokemuksia väkäsettömistä koukkumalleista

Omassa kalastuksessani väkäsettömät koukut ovat näytelleet pääosaa jo vuosikausia. Nykyään onginkin väkäsellisillä koukuilla vain lähinnä tietyissä erikoistilanteissa. Kilpaperhokalastuksen aloittaminen muutama vuosi sitten johti siihen, että rupesin väkästen litistämisen sijaan käyttämään yhä enemmän tehdasväkäsettömiä koukkuja.

Väkäsettömien koukkujen valikoima on viimeisten vuosien aikana parantanut huomattavasti ja nykyään lähes kaikkiin perhokalastajan koukkutarpeisiin on saatavilla pätevä väkäsetön vaihtoehto. Käyn tässä postauksessa läpi kokemuksiani erilaisista väkäsettömistä koukkumalleista. Korostan, että kokemukset ovat täysin henkilökohtaisia, eikä kaikista koukkumalleista itselläni ole edes välttämättä tarpeeksi käyttökokemusta, jotta voisin niitä objektiivisesti arvioida.

Mielestäni koukkua valitessa seuraavat seikat ovat tärkeimmästä päästä:

- Koukun tartutusominaisuudet
- Kalojen pysyminen kiinni
- Koukun kestävyys (miten kestää vetoa suoristumatta, taipuvuus katkeamiseen)
- Koukun muoto
- Koukkusatsin tasalaatuisuus

Edellä mainittuihin seikkoihin, varsinkin kahteen ensimmäiseen, vaikuttavat tietysti hyvin monet asiat (Koukun terävyys, kärjen malli, kidan suuruus jne..). Kuvasin kaikki tällä hetkellä kaapistani löytyvät väkäsettömät koukkumallit, joista kerron omat käyttökokemukseni ja mielipiteeni. Lisäksi pyrin myös tuomaan esille omia kokemuksiani sellaisista malleista mitä olen käyttänyt, mutta joita ei tällä hetkellä löydy kaapista.

Larvakoukut

Knapekin larvakoukku on mielestäni Lake-mallin kanssa kyseisen valmistajan paras koukkumalli. Tartutusominaisuudet ovat hyvät, koukun muoto on larvakoukulle passeli ja kalatkin pysyvät hyvin kiinni. Sitten tullaan asiaan, jonka vuoksi ostan Knapekin koukkuja mielellään vain liikkeistä, joissa pääsen itse tarkastamaan rasiat: Koukkuerien epätasalaatuisuus. Jostain syystä Knapekilla lähes kaikissa koukkumalleissa langan paksuus ja koukkuerän yleinen laatu vaihtelevat melko paljon valmistuerästä riippuen. Karkeasti voisi sanoa, että usein "mattapintaiset" erät ovat ohuempilankaisia ja liian meltoja, kun taas kiiltäväpintaiset erät ovat usein paksulankaisempia.

Itse ainakin vaadin larvakoukkujen kestävän melko paljon vetoa ilman suoristumista. Paksulankaisemmat G-sarjan koukut kyllä kestävät kovaakin vetoa isompienkin kalojen kanssa, mutta toisissa erissä koukut ovat langaltaan selkeästi ohuempia (kuten yläpuolisessa kuvassa) ja suoristuvat erittäin helposti. Toinen Knapekin koukkuja vaivaava ongelma on se, että erissä on melkein väistämättä jonkin verran susikappaleita. Usein rasiassa on ainakin muutama koukku, joissa on joko silmä liikaa auki tai lanka on muuten vaan mutkalla. Perus tsekkikoukkujen tapaan Knapekit myös katkeavat kohtuullisen helposti pohjasta irti vedettäessä.

Summa summarum: Hyvä koukku, kunhan löytää vaan kunnollisen erän. Knapekin koukut ovat melko edullisia, 25kpl rasiat maksavat 3,95 euroa.

Tiemcon väkäsetön larvakoukku on varustettu ohuella ja leveällä SPR-kärjellä. Kyseessä on mielestäni todella hyvä koukkumalli. Koukku kestää hyvin vetoa ja kalat pysyvät tässä koukussa mielestäni erittäin hyvin kiinni, erikoismuotoiltu kärkiosa suorastaan jämähtää kalan leukaan kiinni. Larvojen lisäksi olen tehnyt koukkuun myös pintapupia, joiden kanssa minulla oli viime vuonna jostain syystä ongelmia kalojen tartutuksen kanssa. Voi tosin johtua miehestäkin..

Koukkua saa kokoluokissa #6-16 sekä mustana että nikkelin värisenä. Tiemcon väkäsettömät koukut ovat yleisesti ottaen mielestäni tsekkikoukkuja laadukkaampia, mikä näkyy myös korkeampana hintana. Tiemcon väkäsettömät pikkuperhokoukut maksavat 6,5 euroa / 20kpl rasia.

Tuncan koukut ovat itselleni uusi tuttavuus, sillä ostin ensimmäiset kyseisen valmistajan koukkumallit vasta menneenä syksynä. Käyttökokemukset ovat vielä sen verran vähäiset, etten uskalla vielä sanoa mitään käytännön kalastuskokemuksista.

Olen kuitenkin kuullut koukusta jonkin verran kehuja, joten uskaltauduin sitomaan näihin koukkuihin melkoisen kasan larvoja tulevaa kautta varten. Penkissä pyöritellessä koukun lanka tuntuu todella jykevältä paksuuteensa nähden, uskoisin koukun kestävän hyvin vetoa. Koukun kärki vaikuttaa myös juuri sopivan mittaiselta. Kärki on reippasti sivuväärä, mikä ehkä hieman epäilyttää, samoin silmä osoittaa omaan makuuni hieman liian jyrkästi alas. Kyseinen mallin koukkumallin koot ovat esimerkiksi Knapekin G-sarjaan verrattuna selkeästi pienempiä. Tuncan #12 larvakoukku vastaa kooltaan aikalailla Knapekin larvakoukkua koossa #14.

Lupaavan oloinen koukku, käyttökokemukset näyttävät, että onko tästä luottomalliksi. Tuncan pikkuperhokoukut ovat edullisia, 25kpl pussien hinta vaihtelee 3,5-4 euron välillä.

Edit 18.9.2013: Tästä koukkumallista on nyt kesän jälkeen enemmän kokemuksia, todella hyvä larvakoukku. Kestää hyvin vetoa suoristumatta isojenkin kalojen kanssa ja pitää kalat hyvin kiinni.

Tilasin joskus Puolasta kokeilumielessä pienen erän Wizardin larvakoukkuja halvan hinnan (n. 2,5 euroa/25kpl) vuoksi. Kunnon larvakoukuksi tästä ei ole johtuen liian ohuesta langasta, mikä antaa todella helposti periksi. Esim. klinkkikoukuksi harjuksen ongintaan ehkä ihan passeli malli. Isompia ja rajuliikkeisiä kaloja ohut lanka ei kestä. Koukun kärki saisi olla omaan makuun aavistuksen verran pidempi, mikä edesauttaisi kalojen pysymistä kiinni.

Muut larvakoukut

Kuvissa olleiden larvakoukkujen lisäksi minulla on väkäsettömistä malleista kokemusta mm. Hanakin larvakoukuista sekä Partridgen Czech Nymph-mallista. Hanakin larvakoukku (mallinumeroa en muista) on mielestäni ihan OK perusmalli, tosin tuppaa suoristumaan suhteellisen helposti.

Partridgen Czech Nymph on taas suoraan sanottuna huono. Kyseinen koukku pitää kyllä kalat kiinni eikä suoristu millään, mutta tartutusominaisuudet ovat todella heikot. Kyseinen koukku on todella paksulankainen, pienikitainen ja kärki erittäin sivuväärä. Ainakaan itselläni oli tätä koukkua käyttäessä todella huono tartutusprosentti, joten kyseistä koukkumallia ei enää kaappeihini ilmesty.

 Jigikoukut

Knapekin jigikoukku on ainakin kilpakalastajien keskuudessa suhteellisen paljon parjattu malli. Moni tosin on tuominnut koukun edes kokeilematta sitä. Itse olen onkinut tällä Knapekin mallilla useamman vuoden ja sitonut siihen pääosan "jigiperhoistani" (sidon jigikoukkuihin lähes kaikki jokikäytössä olevat liitsit ja painotetut jokinymfit).

Koukku on toiminut käytössä ihan hyvin, koukku tartuttaa kalat mielestäni mallikkaasti, vaikka kita onkin hieman pienempi kuin monessa muussa jigikoukussa. Myöskään kalojen kiinni pysymisessä ei ole ollut ongelmia, jigikoukuthan jämähtävät usein kiinni kalan yläleukaan, jossa ne pysyvät kyllä hyvin kiinni.

Toki koukusta löytyy Knapekille ominaisia ongelmia, joista suurimman osan kävin läpi jo larvakoukun yhteydessä. Ehkä ärsyttävimpänä asiana tässä koukkumallissa on se, kuinka helposti koukku katkeaa pohjasta irti vedettäessä koukunmutkan tienoilta. Kalan kanssa en vielä ole saanut koukkua katkeamaan, vaikka aika monta eväkästä on tällä koukkumallilla väännetty haaviin asti.

Hendsin jigikoukkumalli on itselleni uusi tuttavuus, kalastuskokemukset kyseisellä koukulla ovat vielä melko vähäiset. Koukku vaikuttaa penkissä suoritettujen vääntelyiden jälkeen melkoisen vahvalta ja lanka ei anna helposti periksi. Koukun muoto on melko lähellä Tiemcon jigikoukkua, tosin hieman pienemmällä kidalla varustettuna. Pienenä miinuksena voisi sanoa, että rasioista oli aina pari-kolme koukkua, joista lanka oli katkennut hieman ennen kärkeä, joutivat samointein roskikskeen.

Ihan lupaavan oloinen koukku, tähän on nyt sidottu kasa nymfejä ja jos käyttökokemukset ovat hyviä, niin Hendsin rasioita ilmestyy kaappeihin jatkossakin. Hendsin jigikoukut ovat hinnaltaan edullisia, 25kpl rasialle kertyy hintaa 3,5 euroa.

Edit 18.9.2913: Ihan ok koukku hintaansa nähden, tosin pohjasta irti vedettäessä suoristuu luvattoman helposti (kalan kanssa en ole vielä suoristanut). Koukku ei myöskään kestä taivuttamista takasin muotoon, vaan muuttuu todella meltoksi.

Tiemcon 403 BLJ on selkeästi paras jigikoukku, mitä olen tähän päivään mennessä kokeillut. Koukussa on melko suuri kita ja silmään saa hyvin aseteltua suhteellisen isonkin kuulan. Koukut ovat tasalaatuisia, teräviä, lanka tarpeeksi vahvaa ja  koukku tartuttaa sekä pitää kalat kiinni hyvin.

Toki koukut ovat esimerkiksi Hendsiin verrattuna kaksi kertaa kalliimpia, mutta tässä tapauksessa laadusta kyllä mielellään maksaisi. Suurena miinuksena koukkujen erittäin huono saatavuus, näitä kun ei nykyään tunnu saavan kokoa #14 isompana enää juuri mistään.

Muista jigikoukuista voisi mainita Hanakin, joita ei tähän hätään kaapeista löytynyt. Yleensäkin kyseisen merkin koukkujen käyttö on omalta osaltani vähentynyt saatavuusongelmien takia. Hanakin jigikoukku melko suosittu kilpaperhokalastajien keskuudessa. Vastoin monia muita olen kuitenkin itse päätynyt käyttämään näiden kahden väkäsettömien "perusvalmistajan" (Hanak ja Knapek) jigikoukuista Knapekia.

 Uppoperho- / järvikoukut

Knapekin Lake on ollut suosikkikoukkuni järvihommissa siitä hetkestä lähtien, kun se noin pari vuotta takaperin tuli markkinoille. Koukku on käytännössä melko samanlainen kuin saman valmistajan Wet Fly, mutta paksulankaisempi. Sidon tähän koukkuun pääosan järviliitseistäni ja boobyistani.

Itse vaadin järvikoukkujen kestävän melko lujaa vetoa, sillä käytän peruskokoisten järviperhojen kanssa melko paksua peruketta (0,25mm). Lisäksi kirjolohet tekevät usein paljon äkkinäisiä liikkeitä ja riuhtaisuja siiman päässä, koukun tulee kestää ne suoristumatta ja kaloille tulee tarpeen tullen pystyä myös antamaan riittävästi painetta. Omalta osaltani Knapek Lake on kestänyt hyvin vetoa vääntymättä (kun valkkaa ne oikeat erät, joista oli jo larvakoukkujen ohessa puhetta).

Jotkut kilpakalastajat ovat kironneet koukun katkeilevan kalan kanssa, itselläni ei moista ongelmaa ole vielä tullut vastaan. Toki pohjasta irti vedettäessä koukkuja kyllä perinteiseen tsekkityyliin katkeilee. Lisäksi joskus on hieman hirvittänyt ajoittain koukun silmässä olevat karkeat röpelöt. Lenkkisolmun ja paksumman järviperukkeen kanssa nämä eivät ainakaan vielä ole kuitenkaan aiheuttaneet siiman katkeamista.

Koukku tartuttaa mielestäni kohtuullisen hyvin, eikä kalojen kiinni pysymisessä ole moitittavaa. Toki koukkuerissä on vaihteluja, joissain koukuissa on pitkä kapeasti oheneva kärki (kuten kuvan koukussa), kun taas toisissa koukun kärkiosa on lyhyempi ja kapenee jyrkemmin. Mutu-tuntumalla voisi sanoa, että pitkä kapeasti oheneva kärki tartuttaa paremmin, mutta koukun kärki menee myös solmuun helpommin.

Edit 18.9.2013: Uudet Knapekin koukuerät ovat olleet myös L-mallin osalta luvattoman huonoja. Vanhat Laket olivat hyviä ja kestäviä, nykyään koukut tuntuvat suoristuvan kalan kanssa luvattoman helposti. Lisäksi uusimmissa koukuissa on todella ohut ja pitkä kärki, joka on mutkalla jo ensimmäisen kalan tai pohjakosketuksen jälkeen. Tällä hetkellä itselläni on hyvät väkäsettömät koukkumallit hakusessa, jostain kun löytäisi Knapekin Laken profiililla olevan laadukkaan väkäsettömän koukun. Skalka Lake ei ole enää valmistuksessa, joten siitäkään ei ole apua.

Skalkan järvikoukku on muodoiltaan melko identtinen Knapekin vastaavan kanssa. Lanka on sopivan jämäkkä ja kestää hyvin vetoa suoristumatta. Knapekiin verrattuna koukun kärki suuntautuu hieman jyrkemmin ylöspäin ja on aavistuksen verran pidempi.

Kalat pysyvät kyllä koukussa tartuttuaan hyvin kiinni, mutta itselläni on sellainen tuntuma, ettei tämä koukku tartuta niin hyvin mitä pitäisi.  Omissa rasioissani myös valitettavan monen koukun kärki on ollut suhteellisen tylsän oloinen, saattaa tosin johtua myös maanantaierästä. Näistä syistä johtuen Skalkan järvikoukku ei ole itselläni yhtä kovassa käytössä kuin Knapekin vastaava malli.

Hanak 200BL on itselläni käytössä lähinnä pienikokoisissa niukoissa järviliitseissä sekä nymfeissä. Koukku kestää langan paksuuteen nähden kohtuullisesti vetoa. Kalojen tartuttamisessa ja kiinni pysymisessä ei ole suuremmin valitettavaa.

Hanakin rasioissa on mielestäni tosin suhteellisen paljon tylsähköjä koukkuja, jotka lentävät samointein roskiin. Olen ehkä hieman liiankin tarkka siitä, että jos koukku ei vaikuta rasiasta otettaessa tarpeeksi terävältä, niin siihen ei myöskään perhoa sidota.

Hanakin koukkuja myydään 50kpl rasioissa, jotka maksavat normaalisti 8,2 euroa.

Tiemcon tunnettuja koukkumalleja 3761 sekä 3769 saa nykyään myös väkäsettömänä litteällä ja leveällä SPR-kärjellä varustettuna. Malleista 3761 (kuvassa) on pidempivartisempi, 3769 on taas käytännössä sama koukku lyhyemmällä varrella.

Koukut ovat Tiemcolle tyypillisesti laadukkaita ja sopivat mainiosti esim. järvelle tarkoitettuihin nymfeihin. Moni sitoo myös järviliitsejä erityisesti 3769-malliin. Toki liitsien sidontaa rajoittaa se, että koukkuja ei tietääkseni saa ainakaan vielä kokoa #10 isompana.

Koukut tartuttavat todella hyvin ja kalatkin pysyvät yllättävän hyvin kiinni ottaen huomioon koukun kärjen lyhyyden. Tiemcon väkäsettömistä tutulla SPR-kärjellä lienee osansa tässä. Koukun kita vaikuttaisi olevan monessa rasioiden koukussa hieman "auki", mikä pistää epäilyttämään koukun suoristuvan kalan kanssa melko helposti. Näin ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi käynyt. Koukun kita saisi omaan makuuni olla hieman isompi.

Muut järvikoukut

Aiemmin käytin järvellä paljon Knapekin Wet Fly-mallia, joka tietyissä erissä (kiiltävä pinta ja paksumpi lanka) olikin hyvä järvikoukku. Ohuempilankaiset mattapintaiset erät samasta koukkumallista olivat puolestaan onnettoman meltoja ja suoristuivat todella helposti kalan kanssa. Lake-mallin tullessa markkinoille jäi W-mallin koukkujen käyttö omalta osaltani täysin.

Moni kilpakalastaja sitoo järviliitsinsä Kamasanin B175-malliin, josta viilataan väkänen itse pois. Kyseinen  koukku on todella jämäkkä ja paksusta langastaan huolimatta tartuttaa hyvin. Mikäli näitä alkaisi saamaan tehdasväkäsettöminä, niin voisi itsellänikin olla järvikoukkujen vaihto edessä. Viilaushommiin en kuitenkaan jaksa ruveta..

 Pinturikoukut

Knapekin pinturikoukku on itselläni käytössä lähinnä pienehköjen (#14-16) kevyttä koukkua vaativien pintureiden kanssa. Koukku on varreltaan todella ohut (kuvan varjostus hämää), eikä siten kestä kummoista vetoa. Harjuspintureihin kuitenkin ihan hyvä koukku, ohut lanka tartuttaa hyvin ja kalat pysyvät myös kiinni, kunhan ei lähde onkimaan liian isoja kaloja :)

Tuncan pinturikoukku on saman valmistajan larvakoukun tapaan itselleni uusi tuttavuus. Koukku on malliltaan hyvä ja penkissä käännellessä suhteellisen ohutlankainen koukku tuntuisi kestävän yllättävän hyvin vääntöä suoristumatta.

Pienoisena moitteena voisi sanoa, että pusseissa olevien koukkujen kärjen pituus ja terävyys vaihtelee jonkin verran. Joissain koukuissa kärki on mielestäni liian lyhyt, mikä vaikuttanee kalojen pysymiseen kiinni. Enemmän kokemuksia luvassa, kun koukkuun tehdyt pinturit pääsevät kellumaan veden pinnalle..

Edit 18.9.2013: Kerrankin vääntöä kestävä ja kevyt pinturikoukku, lisäksi edullinen. Kesti suoristumatta jopa Kuolan pinturitaimenet. Suosittelen.

Muut pinturikoukut

Itselläni on tapana sitoa suuri osa pintureistani väkäsellisiin koukkuihin, josta olen sitten litistänyt/viilannut väkäset pois. Kamasan B401 on yksi suosikkikoukuistani pintureihin, vaikka virallisesti kyseessä taitaakin olla all around-koukku. Koukussa on hyvin pieni väkänen mikä on helppo puristaa kasaan ja lanka kestää kohtuullisesti vetoa isompienkin kalojen kanssa. Tällä koukulla nousi mm. Kuolasta useampi 3-4,5kg pinturitaimen. Koukku kyllä antoi joidenkin kalojen kanssa hieman periksi, muttei kertaakaan suoristunut.

 Streamerkoukut

Kunnollista väkäsetöntä streamerkoukkumallia en ole vieläkään löytänyt, vaan sidon yhä valtaosan streamereistäni esim. Kamasanin ja Maruton koukkuihin, joista sitten litistän väkäset tarpeen mukaan. Toki Knapekin Streamerkoukku on itselläni myös käytössä. Koukku on sinällään ihan kelvollinen, olen ollut tyytyväinen koukun tartutusominaisuuksiin ja kalatkin ovat pysyneet hyvin kiinni.

Isoja kaloja tällä koukulla ei kuitenkaan kannata kalastaa, ei nimittäin kestä. Mielessä pyörii vieläkin karvaana pari vuotta sitten Uudessa-Seelannissa haavin edestä karannut mahdollinen rekorditaimen. Kalalla oli Knapekin streamerkoukkuun sidottu tinseli syvällä kidassa, kunnes koukku sitten katkesi kaikkein kriittisimmällä mahdollisella hetkellä juuri ennen haaviamista. Lisäksi koukun kärki vääntyy/koukku antaa suhteellisen helposti periksi pohjakosketuksien jälkeen, joten mitään paljon sidonta-aikaa vieviä streamereitä näihin ei kannata väsätä. Alle 2kg kalojen onkimiseen Knapekin streamerkoukku on kuitenkin ihan passeli peli. Tosin nykyään mallia ei enää valmisteta ainakaan isommissa kokoluokissa.

Siinäpä omia kokemuksiani käytössä olevista erilaisista väkäsettömistä koukkumalleista. Olisi mukavaa kuulla myös muiden kalastajien kokemuksia samoista koukuista, varsinkin mikäli ne eroavat omistani. Näiden eri koukkujen testaamiset ja omat suosikkikoukut perustuvat kuitenkin suurilta osin subjektiiviiseen mutu-tuntumaan. Kaikkia koukkumalleja kun ei millään ehdi käyttää niin paljoa, että niiden hyvistä ja huonoista puolista pystyisi saamaan tarpeeksi hyvän otannan.

Fly Fishing Club Jyväskylä

Uusi vuosi tuo uusia tuulia myöskin seurarintamalle. Kilpaperhokalastukseen keskittyneen seuran perustamisesta Jyväskylän alueelle on ollut aina ajoittain puhetta seudun aktiivisten kilpakalastajien keskuudessa. Syksyllä 2012 asia sai uutta tuulta purjeisiin, kun Atte alkoi kontaktoida porukkaa seuran perustamisen tiimoilta.

Uuden seuran käynnistäminen alkoi ripeästi ja loppuvuosi 2012 sujui seuran tulevaa toimintaa suunnitellen. Lopulta nimeksemme valikoitui Fly Fishing Club Jyväskylä ry ja perustamiskokouksessa marraskuussa 2012 valitsimme vastuuhenkilöt ensimmäiselle toimikaudellemme.

FFC JKL pidetään ainakin alkuvaiheessa melko pienen, mutta sitäkin innokkaamman jäsenjoukon pyörittämänä yhdistyksenä. Seuraamme kuuluu 11 henkilöä ja haluamme pitää porukkamme tiiviinä yhteisönä, joka ottaa kilpaperhokalastuksen tosissaan, muttei liian totisesti.

Kunnianhimoisena tavoitteenamme on viedä koko Suomen kilpaperhokalastuskulttuuria eteenpäin. FFC JKL tulee olemaan aktiivinen perhokalastuskilpailuiden järjestäjä. Pyrimme järjestämään runsaskalaisia kilpailuja ja viemään myös kotimaisia kisoja puitteiltaan yhä enemmän kansainvälisiä koitoksia vastaaviksi.

Pyrkimyksenämme on myös yhdistää tiiviimmin koko maan kilpaperhokalastajia erilaisten SM-karsintojen ulkopuolisten tapahtumien myötä. Ensimmäinen tällainen tapahtuma on Ruoto Ice Open, 2.3.2013 Vaajakosken Liekkilammilla järjestettävä kilpaperhokalastajille tarkoitettu pilkkikilpailu jatko-ohjelmineen.

Pääyhteistyökumppanimme on pian ovensa aukaiseva perhokalastuksen erikoisliike Ruoto Oy. Meidät voi bongata Ruoto Oy:n osastoilta esim. messuilla ja jäseniemme kirjoittamia juttuja julkaistaan kuukausittain Ruodon nettisivuilla. Vastaavasti Ruoto tulee olemaan myös näkyvästi esillä FFC JKL:n tapahtumissa.

FFC JKL:n lisäksi tulen itse pysymyään jatkossakin myös KSPK:n jäsenenä. Hallitustyöskentely ja seura-aktiivisuus tulevat kuitenkin keskittymään uuteen seuraamme, sillä seuratoiminnassa itseäni kiinnostavat asiat pyörivät hyvin vahvasti kilpaperhokalastuksen ympärillä.

Porukkaamme ja toimintaamme voitte tutustua tarkemmin juuri avatuilla nettisivuillamme www.ffcjkl.fi

Uuden kalastusvuoden avaus

Vuodenvaihde tuli tällä kertaa vietettyä rauhallisesti ja kun uudenvuodenpäivälle luvattiin plussakelejä, niin lähdimme kaverin kanssa korkkaamaan uuden perhokalastusvuoden heti tuoreeltaan.

Talvikalastajan työkaluja.

Perille päästyämme tunnelma kuitenkin latistui, kun huomasimme parhaan talvipaikan olevan jäässä. Myöhemmin selvisi, että toinenkin hyvä suvanto oli umpijäässä sekin, vaikka viime päivinä on plussaa pidellytkin.

Yksi potentiaalinen kalapaikka oli sentään auki, jossa uittelimme perhoja tunnin ajan. Nätti harjus sekä pieni taimen purivat täältä nymfiä, joten vuoden avauskalat tuli kuitenkin koukutettua.

Loppujen lopuksi räntäsateessa lumihangessa tarpomiseen ja kalapaikkojen etsimiseen meni varmasti enemmän aikaa kuin itse kalasteluun. Eiköhän seuraava reissu perhovavan kanssa saa suosiolla odottaa itseään alkukeväälle asti.