Pienet perhot

Kuluvan viikon aikana olen keskittynyt sitomaan rasiaan pieniä #16-20 perhoja. Niitä kietoessani olen myös muistellut vuosien varrella kertyneitä kokemuksiani pienillä perhoilla kalastamisesta.

Itse käsitän pieneksi perhoksi #16 ja sitä pienemmät sidokset. Onko pienellä perholla saatu kala sitten arvokkaampi kuin vaikkapa normi larvalla ongittu taimen? Pikkuperhoilla (lähinnä pintureilla ja emergenteillä) kalastamisen viehätys on siinä, että niillä saadaan usein höynäytettyä juuri se vaikea ja valikoiva kala, kun mikään muu ei tunnu tepsivän. Pieniä perhoja ei välttämättä pidä olla rasiassa paljoa eikä niitä tarvitse kovin usein. Mutta silloin kun niille on tarvetta, niin näitä perhoja olisi todellakin parempi olla mukana.

Perhokalastuksen viehätys piilee onnistumisissa. Kun harjukset äityvät pohjoisessa hurjalle syönnille, niin niiden kalastaminen ei ole pidemmän päälle enää kovin hauskaa, vaikka kookkaitakin purjeselkiä tulisi suuria määriä. Mikäli kalat ottavat lähes miten vain tarjoiltuun ja uitettuun karvakasaan, niin hommaan kyllästyy nopeasti. Haaste puuttuu. Jos kalat ottavan yhtä hyvin tai paremmin esim. #12 perhoihin, niin niiden onkiminen pikkuruisilla perhoilla ei ole mielestäni yhtään sen hienompaa. Vapautettavien kalojen kanssa väsytysajat vaan pitenevät, kun pienten perhojen kanssa joudutaan menemään ohuempiin perukkeisiin.

Kalojen saaminen on kivaa, vielä mukavampaa se on, jos kokee onnistuneensa löytämään juuri sillä hetkellä toimivan tekniikan. Kyseessä voi olla streamerilla oikean uittotekniikan ja uittosuunnan löytäminen pikkukaloja jahtaavalle kookkaalle taimenelle, toimivien metkujen löytäminen vaikeissa pupahätseissä tai sitten valikoivan kalan höynäyttäminen #20 pikkuperholla ja ohuella perukkeella.

Mustia pikkunymfejä

Yksi suosikkipikkuperhoistani on hyvin yksinkertainen nymfi: runko harjattua tummaa jänistä ja pyrstöksi muutama tumma kukonhäkilän siikanen. Itse vielä rasvaan perhon niin, että se roikkuu pintakalvon tuntumassa tai kulkee aivan kalvon alla. Tämmöisellä #18-20 koon nymfillä onnistuu usein höynäyttämään pintakalvosta varovaisilla tuikeilla pikkuruisia hyönteisiä syövän kalan.

Shuttlecock buzzer- muunnoksia

Pienet shuttlecok buzzer-tyyliset cdc-kalvoroikkujat toimivat hyvin syksyisin järvillä, kun vanhemmat jo syömään oppineet kirjolohet imuroivat hentojen tuikkien kera ravintoa pintakalvosta. Itse olen tosin kalastanut melko vähän tällä mallilla, mutta olen useampaan kertaan saanut todistaa vierestä perhon tehon. Pakollisia lisäyksiä rasiaan.

Pikkuruisia laskuvarjohäkiläisiä päikkäreitä

PT-klinkkejä

Pienten päivänkorentojen massakuoriutuminen saattaa saada kookkaatkin kalat ruokailemaan todella pienillä päikkäreillä. Samoin normaalisti ravinnon suhteen persommat harjuksetkin voivat muuttua pienten päikkärien kuoriutuessa todella valikoivaksi. Olen saanut suurimmat pikkuperhoilla onkimani kalat juurikin pienillä laskuvarjohäkiläisillä päivänkorentojäljitelmillä. Myös pienet klinkhämer-muunnokset ansaitsevat paikkansa rasioissa.

Siinä oli muutamia pikkuperhoja esiteltynä. Tämän postauksen päätarkoituksena ei kuitenkaan ole perhomallien esittely, vaan kokemuksien ja ajatusten esiintuominen pikkuperhoilla onkimisesta. Omassa kalastuksessani pienillä perhoilla onkiminen painottuu lähinnä pinnasta ruokaileviin ja valikoiviin kaloihin. Esimerkiksi larvoilla ja nymfeillä kalastaessani käytän normaalisti #10-14 koon sidoksia, peruskokona useimmiten #12. Uskon näiden toimivan Suomen oloissa normikäytössä tehokkaammin, kuin esim. #18-20 sidokset. Pikkuperhojen vuoro tulee nymfikalastuksessa vasta erikoisolosuhteissa, esim. veden ollessa todella alhaalla kovemman kalastuspaineen koskilla.

Edellämainittu väite on kuitenkin vain oma uskomukseni. Turusen Heikin kanssa jutellessani hän kertoi  käyttävänsä nymfikalastuksessa usein kahta perhoa niin, että ylempänä on painavampi #10-12 nymfi, jonka koukunmutkaan on sidottu parinkymmenen sentin siimanpätkään #18 nymfi. Heikki mainitsi, että  Kermankoskilla onkiessaan 90% kaloista tulee tuolla pikkunymfillä. Isompi nymfi toiminee jonkinlaisena houkuttimena ja lopulta kala ottaa viereisen pikkunymfin. Itse en ole näin onkinut senkään takia, että kilpailussa säännöt estävät noin pienet perhojen välit sekä perukesiiman solmimisen koukunmutkaan. Heikin juttuja kannattaa ehdottomasti käydä kuuntelemassa, hänellä on todella mielenkiintoisia ja tuoreita omaan kokemukseen perustuvia näkökulmia perhokalastuksen eri osa-alueisiin liittyen. Mies kiertää työnsäkin puolesta paljon erilaisissa alan tapahtumissa sekä kalastusseuroissa esitelmöimässä.

Pidemmittä puheitta siirryn kuitenkin seuraavaksi  muistelemaan omia vuosien varrelta mieleen jääneitä kokemuksia pikkuperhoilla kalastamisesta.

Hammonjoki 29.5.2000

Palataan aluksi perhokalastusharrastuksen alkuvuosille, jolloin ongimme veljeni kanssa paljon Hammonjoella. Kyseisenä päivänä lähdimme soutuveneellä kotirannastamme Vääksystä ja matkasimme puolentoista tunnin ajan Hondan pariheppaisella peräprutkulla Vesijärven yli satamaan, johon Hammonjoki laskee. Tästä ajoimme vielä taitettavalla Helkama Jekku-polkupyörällä muutaman kilometrin Hammonjoen yläalueelle niin, että toinen ajoi pyörää ja toinen oli kamojen kera tarakalla. Myöhemmin tapanani oli lähteä  ajamaan Vääksystä aamulla polkupyörällä 30km suuntaansa kalaan, onkia päivä Hammolla ja ajaa illalla sama pätkä takaisin. Ennen ajokortin saamista joutui tekemään hieman enemmän töitä päästäkseen ongelle..

Itse asiaan, kyseisenä päivänä olimme onkineet jo useamman tunnin ja saaneet kasan puronieriöitä sekä joitakin kirjolohia. Bongasin muutamia kymmeniä metrejä siltarummun yläpuolelta hyvänkokoisen nieriän, joka aina välillä nousi pintaan noukkimaan jotain. Härnäsin kyseistä kalaa varmasti puoli tuntia, tai oikeastaan se härnäsi minua. Heitin sille useita rasiastani löytyneitä pintureita, joita se muutamia kertoja nousi katsomaan kuitenkin hyläten ne.

Lopulta Jossu tuli paikalle, heitti minulle rasiastaan #18 peurankarvasiipisen emergentin ja kehotti ohentamaan peruketta. Tuolle ajalle tyypillisesti kädet tärisivät, kun yritin saada peruketta osumaan perhon pieneen silmään. Heti ensimmäisellä heitolla kala nousi lujaa pintaan suorastaan hotkaisten perhon suuhunsa. Olin onneni kukkuloilla kun sain pulskan 33cm nieriän haaviin. Se oli siihen aikaan suurin saamani puronieriä ja tuntui paljon paremmalta, kun aiemmin päivällä punaisella liitsillä ongittu puolitoistakiloinen kirjolohi.

Rinnassa roikkuvista hörhöistä huolimatta tämä puronieriä otti #18 peurankarvaemergenttiin.

Olen kokenut tämän jälkeenkin Hammolla monia hauskoja hetkiä pikkuperhoilla onkiessa. Esimerkiksi viime kesänä juhannuksen jälkeisellä reissulla olin onkinut #14 nymfeillä, pintureilla ja pikkuliitseillä melkoisen kasan purkkareita, killejä, harjuksia ja jonkun taimenenkin. Kuitenkin pari todella valikoivaa harjusta pistivät mietteliääksi, kalat nousivat välillä tarkkailemaan perhoja aivan kuono pinturissa kiinni, mutta hylkäsivät ne. Nämä kalat oli saatava ottamaan. Valikoin rasiasta #20 laskuvarjohäkiläisen päikkärin ja kaivoin chest bagistani ohuinta sieltä löytyvää perukesiimaa. Molemmat kiusankappaleet hyväksyivät perhon ensiheitoilla. Muistan edelleenkin reissun etupäässä noista kahdesta harjuksesta, vaikka "helpompia" kaloja nousi muilla perhoilla mielin määrin.

Evon Kalliojärvi

Evon Kalliojärvi oli paikka, jossa käytännöllisesti katsoen aloitin seisovan veden perhokalastuksen. Kalastin siellä aktiivisesti vuosina 2004-2006. Pian tämän jälkeen kyseinen luonnonkaunis järvi suljettiin, se ei ilmeisesti ollut Metsähallitukselle kannattava paikka ja kaikki satsaukset siirrettiin läheisiin Niemisjärviin. Kalliojärvi oli siitä mukava paikka, että  liitseillä onkimisen lisäksi siellä oli ajoittain mahdollista kalastaa todella valikoivia kaloja pienillä perhoilla. Sain sieltä #18-22 sidoksilla niin kirjolohia, siikoja kuin taimeniakin.

Luonnonkaunis Kalliojärvi

Siika on kala, jonka onkimiseen näitä pikkuruisia perhoja tarvitaan ehkä useimmin. Krantut ja valikoivat siiat ovat varmasti lähes kaikille perhomiehille tuttuja. Syksy 2004 oli Evolla hienoa aikaa siiankalastuksen suhteen.

Olimme tällöin syyskuun puolenvälin aikaan Jossun kanssa Kalliojärvellä. Reissun aluksi karkuutin haavin vanteelta kirjolohen, mutta pian runsaslukuiset pinnasta syövät siiat veivät huomiomme. Siiat pyörivät samaa reittiä ja heitimme niille 0,12mm perukkeen päässä mitä erilaisempia pikkuperhoja heikoin tuloksin. Lopulta laitoin jonkinlaisen #20 vihreän tummapäisen pupan perukkeeseen. Sain melkein heti siian ottamaan, mutta se irtosi. Hetken päästä toinen siika otti kiinni ja tuli myös ylös. Koin todella onnistuneeni, kun sain tämän 46cm siian ylös. Annoin Jossulle samanlaisen perhon ja hän sai vielä kaksi saman kokoluokan siikaa. Olimme löytäneet oikean perhon.

Pari viikkoa myöhemmin minulla oli lukion koeviikko menossa. Kävin aamulla hätäisesti kirjoittamassa äidinkielen aineen, jonka jälkeen lähdin juuri ajokortin saaneena ajamaan kohti Kalliojärveä. Tuona syksyisenä päivänä sain samaisella edellisreissulla toimineella perholla neljä komeaa 45-50cm siikaa, takastulomatkalla hymyilin kuin hangonkeksi.

#20 pupan ottanut 46cm Kalliojärven siika (Kuva: Johannes Sipponen)

Alkukesästä 2006 olin jälleen Kalliojärvellä ja yritin höynäyttää pinnassa pyörineitä siikoja. Kalat olivat normaaliakin valikoivampia, mutta lopulta sain rasvatulla #22 nymfillä yhden siian ottamaan, joka kuitenkin irtosi heti alkuunsa. Hetken kuluttua samaan pikkuruiseen perhoon tärähti kala kiinni ja heti oli selvää, ettei kyseessä ollut siika. Rivakkaa ehjäeväistä kirjolohta joutui väsyttämään seitinohuella perukkeella melkoisen kauan, kävipä se välillä pohjasiimoillakin. Lopulta kala tuli kuin tulikin ylös. Mikäli oikein muistan, niin tämä kirjolohi oli ruokaillut pikkuruisilla muurahaisilla.

Kalliojärven kirjolohi rasvatulla #22 nymfillä

Pomahaka River 3.12.2003

Vaihto-oppilasvuoteni Uudessa-Seelannissa veteli viimeisiään. Jätin Collegen loppukokeet väliin, jotta pystyisin viimeisten viikojen aikana käymään mahdollisimman paljon kalassa, olihan kausi kohta parhaimmillaan. Isäntäperheeni heitti minut aamupäiväksi viereisen Pomahakajoen keskijuoksulle toiveenaan, että toisin yhden kalan savupönttöön viikonlopun grillijuhlia varten.

Kalastin tutulla paikalla Tapanui flatilla. Bongasin heti muutaman pintovan kalan, joille yritin heittää perinteisiä #12 pintureita. Säikäytin ensimmäisen kalan välittömästi, eivätkä perhot kelvanneet muillekaan, vaikka yritin hieman pienempiäkin pintureita. Lopulta tajusin, että meneillään oli pienten päivänkorentojen kuoriutuminen. Ohensin perukkeen 0,12mm vahvuiseksi ja laitoin siiman päähän #20 parachute adamsin. Sain välittömästi  yhden hyvänkokoisen taimenen nousemaan perhoon, joka tuli rauhallisella väsytyksellä haaviin asti. Ohutkin peruke kestää yllättävän hyvin tämmöisissä suvantopaikoissa hieman isompienkin kalojen kanssa, ellei  se sitten katkea tärpistä tai kala vedä siimoja pohjarytöihin. Uuden-Seelannin taimenet eivät ole tavallisesti liikkeissään yhtä räväköitä kuin samaisen maan kirjolohet.

Kolkkasin savupönttöön pyydetyn kalan ja lähdin heti innoissaan avaamaan taimenen mahalaukkua saadakseni selville, että mitä se oli syönyt. Yllätys oli melkoinen, kun taimenen mahasta löytyi parikymmensenttinen vielä sulamaton pikkutaimen. Kait sillä oli pakko olla ainakin ruokatorvessa noita pikkupäikkäreitäkin, mutta juuri ennen niiden syömistä se oli nauttinut hieman proteiinipitoisempaa sapuskaa. Kalojen esiintyminen Uuden-Seelannin taimenien syönnöksessä on muutenkin harvinaisempaa, sillä varsinaisia pikkukalalajeja ei maan joissa esiinny.

Tämän kalan jälkeen sain samaisella pikkuperholla vielä kaksi +-60cm pieniä päikkäreitä syönyttä taimenta, jotka vapauttelin. Sitten isäntäperheen mies huristi lava-autolla paikalle hakemaan minua pois joelta.

#20 pikkupäikkäriin erehtynyt Pomahakajoen kala, jolla oli mahalaukussaan sulamaton n. 20cm pikkutaimen

Motueka River 26.2.2011

Kolme vuotta sitten olin maailmanympärimatkan kalastusosuudella Uudessa-Seelannissa. Olimme juuri matkanneet pois Pohjoissaarelta, pienen sompailemisen jälkeen löysimme majoituksen ja suuntasimme iltakalalle Motuekalla.

Menin itse ongelle J-P:n kanssa umpimutikassa jonnekin päin jokea. Pilvinen ja tuulinen päivä ei mahdollistanut kunnolla kalojen bongausta ja olimme melkoisen hukassa joella sompaillessamme. Illaksi keli tyyntyi ja näimme leveän suvannon vastapuolella kulkevassa syvemmässä uomassa varovaisia tuikkeja. Nopeasti selvisi, että kalat olivat hyvänkokoisia taimenia.

Kaloille joutui heittämään pitkiä heittoja, mikä toi vaikeuksia presentaation kanssa. Aluksi yritimme huonolla menestyksellä isompia pintureita. Loppujen lopuksi kaivoimme pienimmät rasiasta löytyneet perhot sekä ohuimmat perukkeet. Saimme molemmat kalat ottamaan, muistaakseni oma kalani karkasi pikkuruisesta perhosta hetken venkoilun jälkeen ja J-P:n taimen katkoi perukkeen. Tapahtumista jäi silti hyvä fiilis. Olimme onnistuneet saamaan leveähkön suvannon toisella puolella pintoneet valikoivat taimenet hyväksymään perhomme, jotka piti tarjoilla pitkillä heitoilla. Lisäksi kalastava uitto oli tuollaisilla heitoilla vain muutaman metrin mittainen, ennen kuin perhot alkoivat viistää. Itse asiassa kalojen karkuuttaminen harmitti lopulta yllättävän vähän.

Leveä suvanto, jonka vastapuolella krantut taimenet pintoivat

Finnmarkin tunturijoki 5.7.2009

Viimeinen muisto liittyy Finnmarkiin, eikä tässä ole kyse omasta kalastani. Olimme kokeneet hienoa harjuksenkalastusta välillä jopa räntäsateisessa kelissä, kun veljeni bongasi suvannosta lähes salakkamaisia tuikkeja tehneen kalan. Perinteisesti Jossu heitti tälle kalalle päivän aikana toimineita #12-14 parachute adamseja, joita se ei kelpuuttanut. 0,12mm perukkeeseen sidottu #20 pikkupäikkäri kuitenkin kelpasi.

Jossun väsytellessä kalaa arvuuttelimme sen lajia, kalan liikkeet viittasivat taimeneen. Ohuet piuhat ja pikkuruinen perho pidensivät väsytysaikaa normaalia pidemmäksi, välillä kala oli reippaasti pohjasiimojen puolella. Selvennyksenä vielä, että normaalilla väsytysajalla esim. #12 perholla ja 0,20mm perukkeella tarkoitan tämän kokoluokan tunturitaimenen kanssa noin 2-3 minuuttia. Lopulta Jossu koukkasi komean 56cm taimenen haaviin, kalan saamistapa teki kokemuksesta varmasti vieläkin makeamman. Kylmässä vedessä kala lähti hyvin voimin uimaan takaisin suvannon syvyyksiin, aiemmin päivällä ruuaksi ottamamme harjukset riittivät kyllä meille. Kuvasin koko episodin myös videolle, mutta en jostain syystä löytänyt kyseistä pätkää enää koneeltani.

56cm tunturitaimen #20 päikkärillä

Testissä ThermaCELL-lämpöpohjalliset

Loppusyksystä Proviter Oy:n puolelta otettiin minuun yhteyttä ja pyydettiin testaaman uusien ThermaCELL-lämpöpohjallisten soveltuvuutta kalastuskäyttöön. Nyt kun pohjalliset ovat olleet käytössä jo useammalla kylmän veden reissulla, niin uskallan avata käyttökokemuksiani blogijutun muodossa.

Paketti sisältää kosteutta kestävät pohjalliset, säilytyspussin, laturin, käyttöohjeet sekä kaukosäätimen. Erillisenä lisävarusteena on saatavilla myös autolaturi. Pohjallisiin on rakennettu sisään akkukäyttöinen termostaatti, joka sijaitsee päkiän ja varpaiden seudulla. Niissä on myös eristekerros, joka estää lämmön karkaamisen kengänpohjiin.

Pohjallisten lämpöä voi säätää mukana tulevalla kaukosäätimellä, lämmitysvaihtoehdot ovat medium (38 °C) ja high (44 °C). Valmistajan mukaan akun kestoaika on medium-lämmöllä noin 5 tuntia, mikä tuntuisi koekäytön perusteella pitävän jokseenkin paikkansa. Laturipistoke löytyy pohjallisten takaosasta. Akkujen latausaika on noin neljä tuntia ja ne voi valmistajan mukaan ladata 500 kertaa. 

Pohjallisten toimintaperiaate

Tuote vaikutti jo mainostekstien perusteella varsin mielenkiintoiselta ratkaisulta kaikille talviperhokalastajille tuttuun jalkojen kylmettymiseen sekä varpaiden paleltumiseen. Pohjallisia saa viittä eri kokoa ja niitä voi myös muotoilla kärjestä leikkaamalla pohjaan piirretyn viivan rajoissa. Oma jalkani on kengästä riippuen kokoa 44-45, XL-koko (43½-46) oli itselleni passeli.

Pohjallisia voi muotoilla leikkaamalla kärkeen piirretyn viivan rajoissa

Tähän mennessä olen ehtinyt käyttää pohjallisia muutamalla kylmän veden reissulla. Vaikka pohjalliset kosteutta kestävätkin, niin en usko niiden kestävän jatkuvaa kastumista, joten laitoin ne kahluuhousujen neopreenisukan sisälle. Näin käytettynä lämmitystehokin lienee selvästi parempi. Kerran käytin pohjallisia myös talvisaappaiden kera, kun en pukenut sille reissulle kahluuhousuja.

Kovin ahtaisiin kenkiin pohjalliset eivät mahdu, sillä ne ovat varsinkin kantapäästä hieman normipohjallisia paksummat. Omista kahluukengistäni (Simms Rivertek Boa koko 11) löytyy ns. villasukkavara, joten jalka meni pohjallisten kera vielä juuri sopivasti kenkään. Paksu villasukka ei tosin olisi enää jalkaan mahtunut. Ainakin omaan jalkaani pohjalliset istuivat todella hyvin.

Kantapäästä löytyy laturipistoke sekä virtakytkin

Kantapään sähkömekanismit suljetaan muoviläpällä

Pohjallisten lämpöä säädellään kaukosäätimellä

Käyttökokemukset pohjallisista ovat pääosin positiivisia. Pohjalliset eivät lämpene varsinaisesti kuumiksi, jottei jalka hikoilisi ja sitä myötä kylmettyisi, vaan lämpötila on hieman ruumiinlämpöä korkeampi. Kun koin jalkojen olevan tarpeeksi lämpimät, niin säädin lämpötilan mediumille tai hetkeksi kokonaan pois säästääkseni akkua. Jalat eivät kylmettyneet kertaakaan pohjallisia käytettäessä.

Akun kestoaika voi olla innokkaimmille talvikalastajille pienoinen ongelma. Medium-lämmöllä akut kestävät valmistajan mukaan viisi tuntia, oman kokemukseni mukaan korkeammalla lämpötilalla kestoaika on noin kolme tuntia. Ainakaan omat talvikalastuskeikat eivät tosin useinkaan tätä pidempiä ole, mutta esimerkiksi innokkaille meritaimenenkalastajille akkujen kestoaika voi olla hieman liian lyhyt. Tosin akkuja voi säästää jo aiemmin mainitulla tavalla ottaen välillä lämmityksen pois päältä jalkojen ollessa lämpimät.

Itse tulen kyllä jatkossakin käyttämään näitä pohjallisia kylmän veden kalastuksessa. Voisin kuvitella pohjallisten soveltuvan erittäin hyvin esimerkiksi innokkaille meritaimenen rannaltakalastajille sekä haukea kelluntarenkaasta kalastaville perhomiehille. Pilkkimiehille varmasti myös oivat vempeleet. Pohjallisten kestävyydestä ei voi vielä näin muutamien käyttökertojen perusteella sanoa sen enempää, mutta ne vaikuttaisivat olevan kaikin puolin laatutekoa. Mikään aivan ilmainen tuote ei ole kyseessä, sillä pohjallisten hinta pyörii 150 euron tietämissä.

Pohjalliset latauksessa

Plussat:
+ Ehkäisevät hyvin jalkojen paleltumista kylmissä oloissa. Villasukka jää kakkoseksi.
+ Hyvä jalkoja tukeva muotoilu
+ Helppokäyttöinen lämpötilan säätö
+ Ei turhia johtoja roikkumassa käyttötilanteessa

Miinukset:
- Hieman normipohjallisia paksummat, mikäli kahluukengissä ei ole ns. villasukkavaraa, niin jalka ei välttämättä mahdu pohjallisten kanssa kenkiin.
- Akun kestoaika ei riitä koko päivän mittaisiin kalareissuihin.
- Korkeahko hinta

Talvimättöä

Vaihtuvan työpaikan myötä kohdalleni osui tälle viikolle muutama arkivapaa. Kunnollinen talvi näyttäisi alkavan loppuviikosta, joten nyt oli hyvä aika käydä vielä kerran virtavesillä ongella. Keli oli koko päivän ajan selkeästi plussan puolella ja sumu leijaili joen yllä. Välillä satoi kohtuullisen reippaasti vettäkin.

Kalallisesti päivä oli vielä viikonlopun reissuakin parempi, talvella osuu harvemmin tämänkaltaisia mättöpäiviä kohdalle. Kaloja tuli todella hyvin niin intterisiimalla uitetuilla leecheillä ja streamereilla kuin kohottelemallakin. Tasan yhdellä taimenella oli rasvaevä tallella, eväleikatut istukkaat ovat siis tälläkin koskella ylivoimaisesti yleisimpiä saaliita. Ainakin vielä.

Talvikalastukselle ominaista ovat lyhyet ja erittäin selkeät aktiivisuusjaksot. Tänään nuo korostuivat entisestään. Välillä sai vapautella taimenia toisensa perään, kun taas viimeisen parin tunnin aikana ainut tapahtuma oli yksi haavissa pyörähtänyt täplätakki. Päivän erikoisin saalis oli isokokoinen särki, joita tapaa harvemmin talvella virtapaikoista. En ainakaan muista aiemmin talvella koskelta särkeä saaneeni..

Laitetaan lopuksi vielä pienimuotoinen pärstägalleria muutamasta päivän kalasta. Kuvissa näkyvillä myös pari reissun aikana kaloja antanutta perhoa.

Vuoden ensimmäiset

Lauhoina jatkuvat kelit vetivät perhokalalle jo heti vuoden alkuun. Lähdimmekin aamusta Jussin ja Jussipekan kanssa korkkaamaan uutta perhokalastusvuotta. Päivästä tuli hyvä ja eväkkäitä nousi mukavasti, itse asiassa omat talvikalastuspäiväni ovat harvoin olleet näin tapahtumarikkaita. Vai voiko tätä toisaalta vielä edes talveksi kutsua?

Aamusta saimme Jussipekan kanssa hyvin kaloja samasta paikasta, jota vuorotellen ongimme. Myös Jussi pussitti vastarannalta yhden kalan. Lopulta ottimontun hiljetessä siirryimme sitten laavulle haukkaamaan hieman evästä.

Jugi pönöttää

Vuoronvaihto

Iltapäivästä ongin joen toista puolta, josta tuli myös aika tasaiseen tahtiin tapahtumia ja haavissa kävi vielä useita kaloja. Vastarannalta Jussikin käytti pari kalaa haavissa. Yksi hieman raskaamman tuntuinen kala onnistui katkomaan väsytyksessä Knapekin jigikoukun. Kyseinen perho oli tosin lojunut jonkun vuoden rasiassa, liekö sitten ruostunut. Erästä toistakin kalaa luulin alkuun kookkammaksi. Alaperho jäi väsytyksessä kiveen kiinni, minkä vuoksi keskiperhossa temmeltänyt taimen tuntui raskaammalta, kun sitä ei ensin saanut vedettyä mihinkään. Painotettujen leechien ja streamereiden uittaminen suvannoissa fast inter-siimalla tuntui tänään toimivan, parhaimpia värejä olivat valkoinen ja pinkki.

Hyväkuntoinen talvikala

Päivän suurin

Jatkossa toivottavasti nykyistä harvinaisempi otus koskillamme, eli perinteinen +40cm pyyntikokoinen istari

Päivän aikana tulleista kaloista vain yhdellä oli rasvaevä tallessa, kaikki muut olivat eväleikattuja istareita. Aika perinteistä meininkiä niin monella Keski-Suomen koskella. Toivottavasti uuden 60cm alamitan myötä istutukset vaihtuvat pääosin pienpoikasiin ja luonnonkudun onnistumisen edellytykset paranevat. Alamittaisiahan kaikki tämän päivänkin kalat olivat, sillä taimenen 60cm alamitta tuli voimaan 1.1.2014.