maanantai 20. kesäkuuta 2011

Ahvenlammen karsinta 19.6

Yli kuukauden kilpailutauon jälkeen oli aika onkia vielä yksi karsintakisa tälle kaudelle. Kilpaperhokalastuksen parissa on silti tullut tällä välinkin touhuttua viime viikonloppuisten Nuorten SM-kilpailujen järjestelyiden tiimoilta.

Varuskunnan majoituksessa kisaporukalla vietetyn hauskan illan jälkeen arvottiin aamulla ryhmät kisan neljällekymmenelle kalastajalle. Arpa heitti itseni B-ryhmään, joten kamat sai kasailla rauhassa ja samalla hieman seurailla A-ryhmän kalastusta ennen vesille lähtöä.

1. Jakso

Penttisen Juhan kanssa päätettiin aloittaa jakso täysin eri puolelta järveä, kuin missä muiden veneiden suma oli. Kaloja ei kuitenkaan näkynyt ja toisella puolella järveä vavat taipuivat tiuhaan, joten meidänkin suunnitelmamme vaihtuivat nopeasti.

Olin päättänyt hieman testailla tässä kisassa normi kisaseteistä poikkeavia perhoja. Yhdellä näistä perhoista sainkin ongittua jaksolta kaksi virkeää kirjolohta Juhan mittauttaessa yhteensä kolme kalaa. Jakso ei mennyt omalta osaltani mitenkään kummoisesti, Tiaisen Joni vei jaksovoiton kuudella kalalla.

2. Jakso

Tällä kertaa hyppäsin veneeseen edellisjakson voittaneen Tiaisen Jonin kanssa. Heittelimme yli tunnin perhojamme vähin tapahtumin, kunnes Joni mittautti kalan. Uskoni testiperhoihin alkoi heiketä ja vaihdoin "perussetit" siiman päähän. Pian kirjolohi seurasi perhoja veneen vierelle kääntyen kuitenkin pois. Läiskäytin perhot nopeasti uudestaan veteen, kala kääntyi takaisin ylöspäin, haki mustan leechin ja väsytyksen jälkeen blänkit oli vältetty. Tämän jälkeen Joni karkuutti vielä yhden kalan ja itselläni oli joku veto. Jakso oli selkeästi edellistä vähäkalaisempi ja yhdelläkin kalalla sai kohtuullisen sijoituksen. Tandelle jaksovoitto neljällä kirjolohella.

3. Jakso

Päätösjaksolle venekaverikseni tuli Pirkkalaisen Janne. Molemmilla oli tärpit heti ensiheitoilla, mutta kumpikaan emme saaneet niitä tartutettua. Jakson edetessä itselläni oli vielä yksi kunnon veto ja toinen kala seurasi perhoja veneen vierelle. Kuluvan kisakauden ensimmäinen blänkkijakso alkoi jo häämöttää, kunnes pari minuuttia ennen jakson loppua pirteä kille nakersi kiinni ja päätyi mittakaukaloon. Ukkometso vei jaksovoiton mittauttaen kaksi siikaa ja yhden kirjolohen.

Kilpailun kärkikolmikko oli Tande, Juho ja Suominen. Juhon viimeinen karsintaviikonloppu meni lähes täydellisesti, sillä mies voitti lauantaina Risulammen ja varmisti nyt kakkossijallaan finaalipaikan. Itselläni oli jonkinlaisena tavoitteena onkia kympin sakkiin mikä myös toteutui, joten kisa meni ihan kohtuullisesti. Omasta kalastuksestani puuttui kuitenkin nyt "se jokin", eikä parempaan sijoitukseen olisi oikeastaan ollut edes paukkuja. Joka jaksolta onnistuin silti jonkun kalan kaivamaan, joten ei sitä kovin pettynytkään voi olla.

Kilpailun tulokset:

torstai 9. kesäkuuta 2011

Iltakopaisu

Työpäivän jälkeen lähdimme Juhon kanssa kopaisemaan erästä harjuspitoista pikkujokea parin tunnin iltavisiitin muodossa. Helteisen päivän jälkeen odottelin, että illalla kalat voisivat olla pinta-aktiivisia ja laitoinkin pinturit suoraan perukkeeseen kiinni.

Kävelimme puronvartta ylöspäin, emmekä nähneet juurikaan kaloja. Eräässä paikassa sitten pelästytin pikkuharjuksen joka ryntäsi ylävirtaan saaden samalla myös komean varmaan päälle nelikymppisen taimenen liikkeelle. Pääsin heittämään taimenelle pari kertaa, ennen kuin kala otti ritolat ja pelästyi lopullisesti.

Puroa ylöspäin kulkiessamme näimme pari pikkuharria, potentiaalisia syvempiä kalojen olinpaikkoja oli siellä täällä, muttemme niistä kaloja tavoittaneet. Lopulta sain nymfillä yhden puronieriän, joita en täältä ole aiemmin tavannut. Hieman myöhemmin näin pienen virtapaikan niskalla varovaisen pintakäynnin. Kala kelpuutti muutaman heiton jälkeen pikkunymfin ja paljastui pirteäksi 37cm harjukseksi, joka pääsi luonnollisesti kuvan jälkeen takaisin uimaan.

Tämän jälkeen hyttysten kirjaimellisesti syödessä miestä lähdimmekin kävelemään pian takaisin autoa kohti.
Posted by Picasa

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Seurareissu Kitusille

Koskikalastus on jäänyt omalta osaltani viime aikoina todella vähiin, eilen paikkailtiin sitten tilannetta KSPK:n seurareissulla Kituskoskille. Reissulle osallistui yhteensä seitsemän henkeä ja ongimme Kituskoskia iltapäivästä hieman yli puoleen yöhön.


Kituskoskissa oli omaan makuuni hieman liikaa vettä, monet potentiaaliset peilit ja poterot vaahtosivat yhtenä kuohuna, joten paikka oli nyt mielestäni hieman vaikea kalastaa. Kalastus olikin melko haasteellista, mutta muutamia mittataimenia kuitenkin saimme. Omiin perhoihini erehtyi alamittaisten lisäksi yksi laiha eväleikattu mittataimen sekä kiloinen hauki ja lahna. Niskalta nymfiin napannut lahna muljahti heti koskeen ja pelästytti oikein kunnolla, lahna ei ollut nimittäin ihan ensimmäisenä mielessä kalan lajia arvuutellessani.. Jari oli yöllä karkuuttanut isomman kalan, joka oli juoksuttanut ensin jonkin matkaa koskea alavirtaan kunnes katkotti perukkeet.



Kunnostauduimme reissulla myös oikein urakalla vapojen katkomisessa. Itse nyin suhteellisen kevyesti pohjaan jääneitä larvoja irti, kun syksyllä ostettu Greysin matkavapa räksähti poikki liitoksen alta melkoisen kevyen tuntuisesti. Masi oli noin varttia aiemmin katkonut Visionin vapansa samalla tavalla ja myöhemmin myös Nikkiksen Orvis katkesi tuttuun tyyliin perhoa pois pohjasta nykiessä. Hieman pisti harmittamaan vavan katkeaminen, kyseinen pahla kun olisi ollut tarkoitus ottaa matkaan ensi kuun Kuolan reissulle.



Hieman korkealla olevasta vedestä ja katkenneista vavoista huolimatta ihan mukava kalareissu hyvässä seurassa. Ensi viikko meneekin viikonloppuna järjestettävien Nuorten SM-kilpailuiden valmisteluja tehdessä. Tervetuloa Muuramenjoelle sekä Kuusikkolammelle seuraamaan nuorten kilpaperhokalastajien mittelöä SM-tittelistä!

Posted by Picasa

torstai 2. kesäkuuta 2011

Hammonjoella

Tulin helatorstaiksi pikapiipahdukselle Vääksyyn, joten pitinhän sitä poiketa iltapäivällä joella, jossa perhokalastusharrastukseni aikanaan aloitin. Teimme Topiaksen kanssa siis muutaman tunnin reissun Hammolle, parin muun kalastajan lisäksi myös Pete ja Janne olivat paikalla poolittamassa jokea viikonloppuna pidettäviä SM-karsintoja varten.

Hammon vesi oli matalalla ja kirkasta. Puroon oli tuupattu killeä viikko takaperin, jotka näyttivät edelleen pyörivän lähinnä siltarummun lähistöllä. Kirjolohet olivat ilmeisesti saaneet menneen viikon aikana melkoisesti nenilleen, sillä ne eivät olleet järin yhteistyöhaluisia. Siltarummun keskiosaan heittämällä sain kuitenkin muutamia kirjolohia. Nopeasti olivat oppineet ravinnolle, sillä ruokakaloiksi otetuilla kirjolohilla oli jo melko paljon risu- ja kivikoppia mahassa.

Purkkareitakin löytyi siiman päähän mukavasti, joukossa myös pari hieman vauraamman kokoista. Kalastus on nyt Hammolla kirkkaan matalalla olevan veden myötä todellista sight fishingia. Hieman harmitti, kun pinturiaski jäi matkasta pois, sen verran innokkaasti puronieriät nimittäin pintoivat. Innokkaita olivat myös hyttyset, jotka saivat ilman hyttysmyrkkyä kärvistelevän kalamiehen ajoittain kiroamaan melko antaumuksellisesti.

Mukava lyhyehkö kalastustuokio, on se Hammolla edelleen vaan käytävä vähintään kerran vuoteen. Paikan miljöö ja tunnelma kun on aivan omalaatuisensa. Kolmosen vavalla oli myös vaihteeksi mukava kepittää pirteitä killejä, alkukausi kun on tullut ongittua suhteellisen raskaalla järvikepillä.

Kuvia iltapäivän varrelta: