Viimeisen jakson kirous


Kisakausi jatkui eilen Kuusikkolammella tutulla kaavalla: Hyvä alku, huono loppu. Ohessa kooste kisasta.

1. Jakso
Ongin A-ryhmässä, joten tiedossa oli, että ensimmäisellä puolen tunnin poolilla pitäisi vetää paljon lohta. Aloitin kalastuksen tulipaikan edestä kutospoolilta. Homma alkoikin mukavasti ja käytin ensimmäiseen varttiin viisi kalaa mittakaukalossa. Ekan poolin jälkimmäisellä vartilla en saanut enää vetoakaan, kuten en myöskään seuraavalla poolilla. Jakson viimeisellä poolilla onnistuin kuitenkin saamaan aivan maksimiheitoilla vielä kolme kirjolohta lisää, joten jakso päättyi mallikkaasti. Taas kerran hyvä aloitusjakso.
Tulos: 8 kalaa, jaksosijoitus 2.

2. Jakso
Toiselle jaksolle mentäessä kalantulo hiljeni totutusti. Itsellenikin tämä oli melko vaikea jakso. Sain ensimmäiseltä poolilta yhden kirjolohen, muuten ei tainnut olla mitään muuta tapahtumia kuin yksi veto. Tärkeä blänkin välttö silti ja pelissä pysyttiin vielä hyvin mukana.
Tulos: 1 kala, jaksosijoitus 5.

3. Jakso
Surullisen kuuluisa viimeinen jakso. Aloituspoolilta heti hyvin tapahtumia. Ensin kala otti perhon samalla hetkellä, kun se tippui veteen. Sain vedettyä siimat tiukalle ja kala pysyi jonkin aikaa kiinnikin ennen kuin irtosi. Käytännössä mahdoton tilanne tartuttaa kalaa kunnolla. Hetken päästä sain taas muutaman potkun kontaktin kalaan, joka kuitenkin irtosi heti. Poolin kalastusajan lopussa tapahtui vielä kahdesti tilanne, jossa kala seurasi perhoja ja oli juuri ottamassa ne suuhunsa, kun vedin siimat uuteen heittoon. Seuraavalla poolilla ei ollut tapahtumia. Jakson viimeisellä poolilla ongin ensin vartin tyhjää, kunnes vaihdoin settejä. Otin uuden setin käteen ja vedin kelalta siimoja samalla kun perho killuivat rantavedessä. Samalla vavassa tuntui potkut, kala oli ottanut rannassa killuvat perhot. Säikähdin tilannetta niin, että riuhtaisin liian kovan vastaiskun ja samalla piuhat menivät poikki. Tämän jälkeen sain vielä yhden rivakan tällin joka jäi tietysti naulaamatta. Paljon enemmän tapahtumia kuin edellisellä jaksolla, silti blänkit.
Tulos: 0 kalaa, jaksopisteet 9

Tämän vuoden kisojen oma viimeisten jaksojen suorittaminen on ollut jotain aivan uskomattoman jäätävää. Avausjaksot ovat menneet oikeastaan joka kisassa putkeen, kun taas viidessä kisassa on noussut viimeisiltä jaksoilta yhteensä tasan yksi kala. Ja sekin silloin, kun pakollinen blänkki oli tullut jo edellisellä jaksolla.

Tänäänkin finaalipaikka olisi ollut otettavissa viimeisellä jaksolla kuten kolme kertaa aiemminkin, mutta eipä kelvannut. Nyt oli kyllä jo huonoa tuuriakin mukana, ettei tuosta tapahtumamäärästä tullut ensimmäistäkään kalaa ylös asti. Parina viime vuonna finaalipaikka on tullut helpon oloisesti heti kahdesta ensimmäisestä kisasta, nyt tämä touhu näyttää todellakin toisia kasvojaan.

Viimeisen jakson blänkin myötä oma sijoitus tippui taas sellaisille sijoille (8./18.), joilla ei ole mitään merkitystä. Pari kisaa olisi vielä kesäkuussa jäljellä, pieni tauko tähän väliin tekee kyllä hyvää.

Kilpailun lopputulokset

Kommentit

Suosittuja blogijuttuja