perjantai 3. toukokuuta 2013

Iltapisto Liekkilammille


Liekkilampien sulaminen on edennyt nopeasti oman viime lauantain visiittini jälkeen, jolloin lätäköistä löytyi vain pari sulaa reikää. Vapun jälkeen useampi kaveri on käynyt paikalla ongella ja kalojakin ovat saaneet. Myös niitä talvella laitettuja isompia emokaloja. Täytyihän sitä itsekin suunnata paikalle kauden ensimmäisiä lampikaloja yrittämään.

Tulimme Jussipekan kanssa alkuillasta paikalle ja kun virittelimme välineitä, niin pyöreän lammen puolella heittänyt Jussi tallusteli parkkipaikalle iso kirjolohi haavissaan. Otin muutamia kuvia komeasta ehjäeväisestä kirjolohesta ennen oman kalastuksen aloittamista.


Kalastelimme pitkulaista lampea aluksi tien puolelta. Hiljaista piteli, tosin Jussipekka pussitti yhden kalan. Vastarannalla heittäneet Ville ja OP näyttivät molemmat saavan kalat, joten tallustelin itsekin samoille suunnille. 


Pojat olivat olleet paikalla jo jonkin aikaa ja saaneet molemmat muutaman kalan. Itsekin sain pian kauden ensimmäiset lampikirjoloheni kun käytin haavissa kolme kalaa. Lisäksi yhden kanssa suoristui koukku. Varsin mukavan kokoisia näyttävät Liekkilammen kevätkalat olevan, tai siis pilkkikauden istukkaitahan nämä ovat.


Sunnuntaina palataan jälleen Liekkilammille alueen eri seurojen jäsentenvälisen muodossa. Varsinaiset SM-karsinnat alkavat ensi viikolla heti kolmen kisan rykäisyllä.

Ei kommentteja: