lauantai 15. helmikuuta 2014

Avaimia onnistumisiin

Perhokalastuksen sanotaan usein olevan mielenkiintoinen laji, koska siinä riittää aina uutta opittavaa. Vaikka harrastaisit lajia kuinka kauan ja hartaasti, niin et tule ikinä täydelliseksi perhokalastajaksi. Lajia monipuolisesti harrastamalla voi kuitenkin kehittyä jatkuvasti perhokalastajana ja oppia koko ajan uusia asioita.

Tässä blogitekstissä tuon esiin omia kokemuksiani siitä, mitä olen lajista oppinut reilun 15 harrastusvuoden aikana. En edes väitä olevani mikään lajin guru tai taituri, mutta olen kuitenkin oppinut melkoisesti siitä, kun kasailin perhovapaani ensimmäistä kertaa kosken äärellä. Tämä postaus on tarkoitettu ensisijaisesti lajiin salaisuuksiin syventymässä oleville, jotka haluavat kehittää itseään kalastajina. Ja kyllä, tarkoitan myös pyrkimystä saalismäärien nostoon. Puheista huolimatta kukaan perhokalastaja tuskin ainakaan pahastuisi, mikäli saisi jatkossa enemmän kalaa.

Tekstiä lukiessa kannattaa muistaa, että mainitsemani asiat ovat omia mielipiteitäni, eivät ehdottomia totuuksia. Mikäli sinulle riittää pelkkä omalla mielitavalla onkiminen ja rantakivillä istuskelu koskea ihaillen, niin tätä postausta ei välttämättä kannata edes lukea. Henkilökohtaisesti koen pelkästään yhdellä tavalla onkimisen yksipuoliseksi ja kalastuksellisesti tylsäksi. Kalan varovainen nousu pinturiin on toki hieno kokemus, mutta niin on myös kova vettä roiskuttava vastapallotälli streameriin. Puhumattakaan siitä hetkestä, kun kovassa koskessa nymfatessa huomaa tärpin ja vapakäteen välittyvät taimenen ristiin rastiin poukkoilevat liikkeet. Toki kalojakin saa paremmin, kun vaihtelee tekniikoita ns. perhokalastajan tilannetajun mukaan. Lisäksi yhteen tapaan fakkiintuneet onkimiehet ovat usein myös mielipiteineen kaikkein jyrkimmin vähättelemässä muita kalastustapoja.

Tärkeimpiä ohjenuoria perhokalastajana kehittymiseen:

  • Käytä päätäsi, mieti mitä milloinkin teet ja miksi
  • Kalasta monipuolisesti, älä jumiudu yhteen tekniikkaan
  • Kehitä koskenlukutaitoa ja ns. perhokalastajan tilannetajua
  • Ajoitus: Milloin kalastat missäkin (kohteet / yksittäiset kohdat)
  • Jatkuva halu oppia ja kehittyä perhokalastajana
  • Käy kalassa ahkerasti, jaa kavereiden kanssa kokemuksia kalavesiltä
Aiemmissakin blogiteksteissä olen todennut onnistumisen hetkien olevan perhokalastuksen suola. Oikean tekniikkavalinnan myötä haaviin solahtava komea kala tuo aina hienon onnistumisen tunteen.

Esalla puolimetrinen harri haavissa ja hymy herkässä

Talvikalastustekniikat


Käydään aluksi läpi eri vuodenaikojen tekniikoita sisävesikalastajan näkökulmasta. Lasken talvikalastukseksi virtavesien rauhoituksen päättymisestä aina sumariajan alkuun kestävän ajanjakson. Samat taktiikat toimivat myös sumariaikaan, mikäli ajoitus on väärä ja pintovista kaloista ei näy merkkiäkään. Eli siis melkoisen usein..

Talvikalastuksessa olen päässyt kahdella tekniikalla selkeästi parhaimpiin tuloksiin. Ensimmäinen on painotettujen leechien tai pikkustreamereiden uittaminen rauhallisin vedoin pohjan tuntumassa. Yleensä käytän intterisiimoja, korkealla vedellä myös synkempiä naruja. Litkassa killuu useimmiten jigikoukkuun tehtyjä #8 liitsejä noin metrin mittaisin välein, joskus päätyperhona kuitenkin valkoinen zonker. Saalista saadakseen pitää usein päästä pohjan tuntumaan, joten perhomenekki on kova. Nopeasti kiedottavat liitsit sopivat tämänkin takia hyvin kyseiseen tekniikkaan. #8 leechit toimivat varsinkin talvisaikaan yllättävän hyvin myös harjuksille.

Toinen kylmän veden tekniikka on tietysti kohottelu nymfeillä ja larvoilla sekä thingamabobber-indikaattorilla. Thingamabobber laitetaan lähelle kelluvan perhosiiman kärkeä, jonka jälkeen seuraa kalastettavan alueen syvyydestä riippuen 1-2m siimapätkä ennen ensimmäistä perhoa. Yläperhon alapuolella killuu vielä pari muuta kuulapäistä larvaa tai nymfiä reilun puolen metrin välein. Indikaattori kertoo pohjakosketuksista ja kalojen oteista. Mikäli indikaattori ei välillä sukella pohjakosketuksen merkiksi, niin perhojen uintisyvyyskään ei välttämättä ole parhaalla kalastussektorilla. Rauhallisesti virtaavissa suvantokohdissa indikaattorilla pystyy kalastamaan tehokkaasti pitkilläkin heitoilla, kun välissä ei ole kovempia pintavirtauksia.

Kohottelusetti ja upposiimoilla varustettu streamervapa ovat talvikalastajan peruskalustoa (Kuva: Jyrki Hiltunen)
Karkeasti sanottuna intterisiimalla ja liitseillä heittäminen toimii paremmin haravointitekniikalla kaloja etsiessä ja kohottelu taasen silloin, kun kalojen tarkka olinpaikka tiedetään. Kalat majailevat kylmällä vedellä tavallisesti suvannoissa, loppuliukujen alla ja niskojen yläpuolella.

Talvikalastukselle ominaista ovat erittäin lyhyet ja hektiset aktiivisuusjaksot, aiemmin hiljainen paikka saattaa antaa tunnin ajan todella paljon tapahtumia ja hiljentyä taas täysin yllättäen. Lisäksi talvella kalat pakkaantuvat suvantojen monttuihin usein tiheästi vieri viereen. Kun saat talvella kalan, niin ottipaikan ympäristön haravoimista kannattaa jatkaa, lisää voi hyvinkin olla luvassa. Mikäli itse kuvittelen tietäväni kalojen lymypaikan, niin aloitan talvella kalastuksen kohoseteillä. Jos taas haravoin laajempaa potentiaalista aluetta, niin heitän intterisiimalla liitsejä tai streamereitä. 

Räsäsen Mikon tyylinäyte suvannosta napanneen talvikalan haavimisesta
Sumarikalastus

Sumariajan kalastus on usein hermoja vaativaa pintakäyntien kyttäämistä ja aktiivisten kalojen etsimistä. Huonommalla kuoriutumisella kaloja saa välillä aktivoitumaan pintaan ns. korrimäskäyksellä, eli keräämällä korreja hangelta ja ujuttamalla niitä tasaisin väliajoin oletetuille ruokailulinjoille. Itse olen onnistunut sumariaikaan parhaiten matalalla kelluvilla korripintureilla sekä pintakalvossa uivilla sumarinymfeillä. Paras pinturin heittosuunta ei välttämättä ole aina ylävirran suunta, varsinkin sumariajan edetessä aroilla taimenille joutuu välillä valuttamaan pintaperhoa suoraan alavirtaan päin pitkällä siimalla.

Mikäli oletetulla sumarikeikalla ei näy mitään pintaelämää, niin kalastan kuten millä tahansa muullakin talvikeikalla aiemmin kerrotulla tavalla. Alkukeväästä suvantoja pystyy usein kalastamaan myös jääkannen päältä, mikä tuo lisää ulottuvuutta ja on mukavampaa kuin kulkuset sinisenä kahlaaminen keskellä suvantoa. Jäällä on kuitenkin tapana myös pettää, joten syvän veden päälle ei kannata mennä ilman paukkuliivejä ja/tai lähellä olevaa apukaveria.

Talvella ja alkukeväästä on usein mahdollista kalastaa suvantoja jääkannen päältä

Kesätekniikat koskilla


Sumarikalastuksen jälkeinen jäidenlähdön aika on omalla kohdallani tavallisesti järvikalastukseen painottuvaa, mutta palataan järvihommiin myöhemmin.

Streamerkalastus

Loppukevät ja alkukesä aina kesäkuun alkupuolelle saakka on virtavesissä normaalisti suhteellisen korkean ja viileän veden aikaa. Pikkukalat nousevat koskiin ja tämä on myös streamerkalastajan kulta-aikaa. Loppukeväästä pikkukalojen nousun aikaan taitavakin nymfikalastaja saattaa olla sormi suussa, kun taimenet mellastavat pikkukalojen perässä.

Perus tinselit, maraboumuddlerit, simput ja ahvenjäljitelmät lienevät kaikille tuttuja ottipelejä. Streamerkalastuksessakin kalastustekniikka on kuitenkin selvästi tarkkoja perhomalleja tärkeämpää. Lämpimällä kesävedelläkin koskilla näkee paljon isojen muddlereitten heittämistä alavirtaan, jonka jälkeen niitä nyitään kosken kuohuja pitkin ylävirtaan niin, että perho pomppii välillä pinnan yläpuolella. Vaikkapa lämpimänä ja aurinkoisena heinäkuun päivänä edellämänainittu on kalansaannin kannalta ehkä yksi huonoimpia tapoja onkia..

Streamerit kalastavat usein paremmin alavirran sijasta ylä- tai poikkivirtaan heitettynä. Toki esimerkiksi tinselin roikottaminen alavirtaan kalan oletetun lymypaikan kohdilla on myös ajoittain toimiva tekniikka. Kala ottaa yläviistoon heitetyn streamerin usein juuri silloin, kun perho alkaa kalastajan itsensä kohdalla kääntymään virranpaineen ja siimaan kohdistuvan vedon myötä. Käytettävän streamerin koko on myös yksi huomioonotettava seikka. Veden lämmetessä jättitinselien sijasta kannattaa kokeilla vaikkapa pieniä ahvenstreamereita. Pinnassa uitettavat isokokoiset hahmoperhot kuuluvat taasen lähinnä ilta- ja yökalastukseen.

Mikäli kala ei hae streameria pinnasta, niin sitten kannattaa kokeilla vastaavilla painotetuilla malleilla. Varsinkin kovemmissa kuohuissa streameri pitää usein saada kovan pintavirtauksen alle, jotta taimen jysäyttää kiinni. Tämä pätee usein myös tinseleillä kalastamiseen, vaikka niillä perinteisesti pinnan läheltä ongitaankin. Tinselin tai surffilaudan perässä pyörähtäneen kalan saa usein ottamaan, kun uittaa hetken päästä larvoja tai nymfejä päin "merkatun" kalan näköä.

Tämä taimen paikannettiin ensin surffilaudalla, jonka jälkeen naaman eteen uitettu larva kelpasi välittömästi
Nymfikalastus

Nymfikalastus (kansankielellä larvastus) on kesäaikaan normaalisti se varmin tapa saada elämää siiman päähän. Vastoin joitain väitteitä se ei ole myöskään pelkkää pikkutaimenten ja harrien kiusaamista, vaan kookkaammatkin taimenet ottavat hyvin nymfeihin ja larvoihin. Pitkällä french leaderilla onkiminen tuo aivan uuden ulottuvuuden ja tehokkuuden nymfikalastukseen. Ranskalaistekniikalla potentiaaliset paikat pystytään onkimaan kauempaakin niin, että perhojen pienetkin pohjakosketukset ja kalojen tärpit välittyvät pitkän monofiiliperukkeen kautta näppeihin asti. Itse tekniikkaa en ala tässä postauksessa sen enempää valottamaan, lisää voi lukea vaikkapa täältä.

Käytettävien nymfien ja larvojen koosta voisi mainita sen verran, että loppukeväästä korkean veden aikaan painavat #8-10 nymfit ja larvat ovat käyttökelpoisia syöttejä. Matalalla ja lämpimällä vedellä saa taasen kaivaa rasioista #16 perhoja ja ohentaa peruketta reilusti, jotta pääsee tapahtumien makuun. Mitä ohuempaa peruketta käytetään, niin sitä nopeammin se myös leikkaa vettä, mikä edesauttaa perhojen uppoamista. Tällöin pystytään käyttämään kevyemmin painotettuja perhoja, joihin tuntuma pysyy parempana. Mikäli vettä on runsaasti ja mahdolliset kohdekalat isoja, niin alle 0,20mm paksuuksiin ei kannata juurikaan mennä. Hieman pienempiä kaloja vähällä vedellä nymfatessa 0,12mm on taasen ihan käyttökelpoinen paksuus. Ohuetkin perukkeet kestävät yllättävän hyvin, kun ongitaan joustavilla kärjillä varustetuilla pitkillä ja kevyillä nymfivavoilla. Itse ongin yleensä kolmella nymfillä tai larvalla kerrallaan pehojen välin ollessa hieman yli puoli metriä. Matalalla vedellä pienimuotoisissa paikoissa kalastaessa kahdella perholla onkiminen on kuitenkin järkevämpää.

Nymfikalastustekniikoissa kalastajan koskenlukutaito korostuu entisestään. Koko touhu perustuu alueiden tarkkaan haravoimiseen, mikä edellyttää onkijalta kalojen potentiaalisten olinpaikkojen hoksaamista. Huonolla otilla perhot täytyy usein uittaa melkein suoraan kalan suuhun, jotta eväkäs hyväksyy ne. Koskessa kahlatessa tulee joskus "tuossa on oltava kala"-tyylinen tunne. Tällaisista kohdista saakin usein kalan ottamaan, mutta se saattaa vaatia monia uittoja oletetun lymyilypaikan tuntumaan. Nymfikalastuksessa myös tarkkaavaisuus on äärimmäisen tärkeää, sillä tärpit ovat välillä todella vaikeita havaita. Väitänkin nymfikalastuksen olevan ehkä vaikeimmin hallittava koskikalastusmuoto, vaikka se  voikin ensialkuun näyttää vain mielikuvituksettomalta perhojen räiskimiseltä ylävirtaan. Tämänkin kalastusmuodon pystyy oppimaan vain omakohtaisen kokemuksen kautta, ei pelkästään näitä postauksia lukien. Kohtuullisen hyviin kalamääriin onneksi pääsee, vaikkei nymfikalastustekniikoiden mestari olisikaan.

Onnistuneen nymfauksen jälkeinen nopea saaliin kuvaus ja vapautus (Kuva: Matias Huovinen)

Pupa- ja pinturikalastus

Keski-Suomessa pupakalastajan kulta-aikaa ovat normaalisti kesä-heinäkuun vaihteen yöt vesiperhoskuoriutumisineen. Kunnon pupahätsiä ei voi olla huomaamatta kun sellaiselle sattuu, kaloja räiskii parhaillaan joka puolella kuoriutuvien pupien perässä. Omien kokemuksieni mukaan Keski-Suomen pupakalastustilanteissa toimii paremmin lyhyet ja tarkat ylävirtaan suunnatut heitot, perhoina esim. chenillepupa ja caddis. Kalojen ruokailulinjat ovat usein hyvin tarkkoja, eivätkä perhot saa viistää yhtään. Pohjoisessa toimii taasen yleensä paremmin pupien rajuhko viistättäminen, asiaan liittyen tuli aiemmin kirjoitettua oma blogijuttunsakin.

Puhdas pinturikalastus ei ole Etelä- Keski-Suomessa normaalisti aivan yhtä suuressa osassa kuin pohjoisen vesillä. Suurilta osin tämä johtunee siitä, että luontaisesti käyttäytyviä taimenia on monilla koskillamme valitettavan vähän.  Poikkeuksena esimerkiksi Hammonjoen kaltaiset kohteet, joissa on paljon luontaisesti käyttäytyvää kalaa. Muuten pinturikalastus keskittyykin kesällä pitkälti kesä-heinäkuun iltojen ja öiden vesiperhoshätseihin. Harjukselle pinturit toimivat Keski-Suomessakin hyvin läpi kesän, mitä lähemmäs syksyä mennään niin sitä paremmin. Toki skaterin tyyppiset attraktoripinturit toimivat ärsykkeensä vuoksi hyvin myös luonnonravinnon päälle vähemmän tajuaville taimenille.

Kirjolohen jokikalastuksessa perinteiset leechit pelaavat ympäri vuoden, mutta kun istutuksista on enemmän aikaa, niin luonnollisemman väriset nymfit ja larvat ovat usein parempi valinta joessa jo jonkin aikaa olleen kirjolohen pyyntiin.

Muuttuviin olosuhteisiin mukautuminen

Olosuhteista puhutaan usein melkoisen yleistävästi, että keskikesällä vesi on lämmintä ja vähissä, toukokuun lopussa taasen tulva on vasta laskemassa jne. Joskus olosuhteet saattavat kuitenkin yllättää paikan päälle saapuvan onkimiehen täysin. Esimerkiksi 2012 heinä-elokuussa vesi oli monella Keski-Suomen koskikohteella kevättulvaa korkeammalla. Normivettä odottava perhomies saattaa latistua heti reissun alkuun, mutta silloin on syytä ottaa varasuunnitelma käyttöön. Esimerkiksi tulva-aikaan kalat ovat usein todella lähellä rantaa, josta ne saattavat olla helpostikin ongittavissa vaikkapa isoilla larvoilla tai painotetuilla streamereilla, kunhan vaan hahmottaa vesitilanteen myötä mahdollisesti muuttuneet kalojen olinpaikat. Tällaisissa vaikessa olosuhteissa saatu komea kala tuntuu myös kalastajan mielessä todelliselta onnistumiselta.

Tämä komea taimen pelasti tulvivalla joella vietetyn iltapäivän

Postauksen aiempi koskikalastukseen keskittynyt teksti on kirjoitettu pääosin Etelä- ja Keski-Suomen paikkoja silmälläpitäen. Kuten jo aiemminkin todettua, niin Lapissa esimerkiksi pintaperhot ovat tärkeämmässä osassa, lisäksi pohjoisessa kesä on aina myöhemmässä, mikä vaikuttaa mm. hyönteisten kuoriutumisaikoihin.  Pikkukalojen massanousua pohjoisen joilla ei taasen juurikaan ole, pikkukalaravinto koostuu lähinnä muduista sekä harjuksen ja siian poikasista, mikäli niitä vesistöissä esiintyy.

Varsinkin Pohjois-Lapissa olosuhteet saattavat vaihtua jo muutamassa tunnissa todella radikaalisti vaikka kesäisestä auringonpaisteesta hyytävään pohjoistuuleen ja räntäsateeseen. Esimerkiksi harjus saattaa olla Lapissa hyvälle syönnille sattuessaan todella helppo pyydettävä, mutta olosuhteiden muuttuessa jo ruokaharrien pyytäminen voi olla haasteellista. Kalastajan on osattava mukautua näihin vaihteluihin.

Yksi esimerkki kalastajan tilannetajusta on tutulleni muutama vuosi sitten eräällä pohjoisen taimenvirralla sattunut episodi. Kun kaveri tepasteli kosken rantaan, niin noin kymmenen sekunnin jälkeen keskellä virtaa oli hyppinyt samanaikaisesti useita taimenia noin puolen minuutin ajan, jonka jälkeen pinta rauhoittui. Sama oli toistunut vielä kahdesti, aina silloin kun kalastaja oli kahlannut takaisin jokeen. Kolmannen kerran yhteydessä kaveri oli huomannut rannassa suoranaisena lauttana olevan mutuparven, joka lähti aina liikkeelle kohti keskivirtaa kalastajan astuessa veteen. Nyt mies oli tajunnut jutun ja reagoi vaihtamalla tumman mutujäljitelmän siiman päähän. Seuraavalla kerralla suoranainen juokseminen rantaveteen, minkä seurauksena mutulautta lähti liikkeelle. Hetken odotus heittovalmiina, ensimmäisten pintamosausten jälkeen streameri heti perään ja graavitaimen talteen.

Vieraat vedet

Suomalainen perhokalastaja saattaa olla ulkomaille lähtiessään aluksi aivan pihalla, sillä kalavedet ja toimivat tekniikat voivat olla aivan eri maailmasta. Tietysti vaikka Pojois-Ruotsissa, Norjassa tai Venäjällä onkiessa olosuhteet ovat usein melko yhtenäiset kotoisen Lapin kanssa, mutta esimerkiksi Keski-Euroopan virroilla saattaakin kotoisilla nikseillä mennä sormi suuhun. Kun kalastin ensimmäistä kertaa Uudessa-Seelannissa, niin olin aluksi aivan pihalla maan kirkkaiden jokien onkimisesta ja kalojen bongaamisesta. Kun pääsin onkimaan pari päivää paikallisen perhomiehen seurassa, niin homma alkoi pikkuhiljaa luonnistua. Vieraisiin olosuhteisiin lähtiessä kannattaakin ottaa ainakin päiväksi opas tai pyrkiä saamaan neuvoja paikallisilta osaavilta kalastajilta. Mikäli reissuun on varattu viikko aikaa, niin on melko ikävää jos pääsee kalastukseen kunnolla sisälle vasta viimeisenä iltana.

Pohjoisen idylliä

Järvikalastus


Oma järvikalastukseni keskittyy pääosin kirjoloheen ja ajoittuu jäidenlähdön ajalle toukokuulle sekä virtavesien rauhotusjaksolle syys-marraskuulle. Näinä ajankohtina jokikalastus ei ole parhaimmillaan (toukokuun alun tulvat ja syysrauhoitus), minkä lisäksi ne ovat myös muutenkin parhaita ajankohtia järvihommille.

Ajankohdat

Jäidenlähdön jälkeinen aika on seisovassa vedessä saalismäärien kannalta vuoden paras ajanjakso, mahdolliset kevään uudet istukkaat aktivoivat tällöin myös vanhoja kaloja. Kalat ovat toukokuun alkupuolella usein matalassa kevätauringon lämmittämässä vedessä välillä suurissakin parvissa. Kesällä vesien lämpiämisen yhteydessä kalat siirtyvät syvempiin ja viileämpiin vesiin, penkan reunat ovat aina ottipaikkoja. Tyyninä kesäiltoina pintaperhot ovat usein leechejä parempia syöttejä. Syksyllä vesien viilentyessä alkaa järvikalastajan toinen sesonkiaika. Syksy on tosin normaalisti hieman kevättä oikullisempaa kalastusaikaa ja varsinkin kalojen aktiivisuusjaksot ovat useasti sitä lyhyempiä mitä pidemmälle loppusyksyä kohti mennään.

Uittotekniikat

Järvillä kalastaminen ja perhojen uittaminen saattaa vaikuttaa melkoisen yksipuoliselta, mitä se ei kuitenkaan ole. Kussakin olosuhteessa parhaiten toimivan siiman ja kalastussyvyyden, uittotekniikan sekä perhojen löytäminen on tärkeää. Erityisesti rannalta kalastettaessa heittopituudestakin on usein hyötyä.

Uittotekniikoita on monenlaisia, perusuiton (siiman strippaaminen valitun mittaisin vedoin) lisäksi kannattaa kokeilla ainakin hand-twistiä sekä roly-polya (vapa kainalossa ja siimaa keritään kaksin käsin sisään). Kulloinkin toimivan uittotekniikan löytäminen on tärkeä osa kirjolohen järvikalastuksessa onnistumista. Uittonopeutta, tekniikkaa sekä vajotuksien määrää ja aikaa kannattaa vaihdella. Liian paljon näkee järvilläkin sitä, että perhoja uitetaan läpi päivän samalla monotonisella uitolla, tuli kalaa tai ei. Toki toimivan uittotekniikan löytäminen voi olla hankalaa, mikäli tapahtumia ei meinaa tulla millään tekniikalla.

Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voisi uiton osalta sanoa, että lämpimän veden aikaan ja äskettäin istutetuille vähän häirityille kaloille toimii parhaiten nopea uitto. Kylmällä vedellä taasen hidas uitto on lähtökohtaisesti parempi. Joskus kalat vaativat niin hidasta uittoa ja pitkiä pysäytyksiä, että se on käytännössä mahdollista pelkästään boobyilla kalastaessa. Tällöin kun perhot eivät uppoa vajotuksessa pohjaan. Seisovassa vedessä perhoja uitellessa on myös syytä olla todella tarkkaavainen, jotta huomaa hennotkin imaisut. Huonommalla syönnillä kalat käyvät usein "tökkimässä" perhoa useasti ennen kunnollista ottia. Perhoja seuraavan kalan otin huomaaminen saattaa olla lähes mahdotonta, mikäli kala ottaa perhon suuhunsa jatkaen kalastajaa kohti uintia samaa tahtia perhon sisäänottovauhdin kanssa.

Kirjolohi taivuttaa Jyrkin vapaa. Uittotekniikoiden vaihtelu ja tarkkaavaisuus ovat tärkeitä seikkoja seisovan veden kalastuksessa







Siima- ja perhovalinnat

Järvikalastajalle myös siimavalinta on ylimääräistä mietintää aiheuttava aihe. Itse käytän nymfikalastuksessa yleensä kelluvaa siimaa, liitsejä uitellessa fast- ja slow-inttereitä ja boobyilla onkiessa kolmos- tai vitosuppoavaa. Erityisolosuhteissa myös liitsilitkalla heittäessä voi käyttää kolmos- ja vitosuppoavaa siimaa, esimerkkinä kesäkuumalla syvemmällä oleskelevien kirjolohien onkiminen. Seiskauppoavalle on käyttöä hyvin harvoin, mutta lenkillä uppoavat sweep-siimat ovat puolestaan tulleet venekalastajan valikoimiin pysyvästi.

Erilaiset leechit ovat läpi kauden käyttökelpoisimpia yleisperhoja kirjolohen järvikalastukseen. Järviliitsit kannattaa sitoa jokiperhoja hoikemmiksi ja kevyemmiksi. Lyijylankaa ei tarvita ja kuulissakin voi käyttää volframin sijasta messinkiä, kun uintisyvyyttä säädellään pääosin siimavalinnan ja uiton avulla. Boobyt ovat huonolla syönnillä ja kylmän veden aikaan ajoittain leechejä tehokkaampia perhoja, tuuheat nopeasti uitetut blobit toimivat puolestaan parhaiten uusille istukkaille. Pelkkää marabouhörhöjen uittelua kirjolohen järvikalastuskaan ei kuitenkaan ole, vanhempia jo syömään oppineita istukkaita onkiessa kellusiimalla uitetut pienet nymfit, buzzerit ja kalvoroikkujat houkuttelevat monet kerrat liitsirasioiden sisällön nähneet kalat ottiin. Pintureista seisovassa vedessä toimivat kesällä vaikkapa normi #12-14 vesiperhosjäljitelmät, kun taas loppusyksyllä kaksisiipisiä syöville kaloille kannattaa heittää kokoa #20 lähenteleviä kalvoroikkujia.

Toiminta kalastustilanteessa


Perus ohjenuorien opetteleminen on kohtuullisen helppoa, mutta onkin sitten täysin eri asia, että miten onnistuu soveltamaan niitä käytännön kalastustilanteissa. Mikäli näet koskella toisen perhomiehen saavan hyvin kalaa samalla kun oman vavan päässä pitelee hiljaista, niin käytä hetki tarkkailuun. Katso kaverin kalastustekniikkaa ja mikäli jamppa on juttumiehiä, niin käy kysymässä minkälaisilla perhoilla hän kalastaa ja miksi. Itse olen ainakin oppinut todella paljon taitavampien kavereiden onginnan seuraamisesta ja kalastustapoihin liittyen käydystä ajatustenvaihdosta.

Esimerkiksi ruuhkaisemmilla koskilla kalastuspaikan ja ajan valinta on yksi keskeinen tekijä onnistumisiin liittyen. Mikäli jotain "ottimonttua" on hakattu koko päivän mittaan jatkuvalla syötöllä eri kalastajien toimesta, niin ei ole välttämättä järkevää kärkkyä jononjatkona pääsyä samaan paikkaan, vaan pyrkiä keksimään koskesta potentiaalisia vähemmällä paineella olevia ottipaikkoja. Kannattaa myös pyrkiä kalastamaan aikoina, jolloin muut onkimiehet eivät välttämättä ole liikkeellä. Kesällä aikainen aamu on yleensä otollista ottiaikaa. Tällöin koski on saanut rauhoittua pimeimmän yön ajan ja suurin osa muista kalastajista on unten mailla.

Kahlaaminen

Määrätietoinen kahlaaminen on yksi tulosta tuottava seikka varsinkin Kuusaan ja Kerman tapaisilla isommilla ja kovavirtaisilla koskikohteilla. Tällöin päästään onkimaan sellaisia koskikuoppia, joita 90% koskella kävijöistä ei yllä ainakaan tarkasti kalastamaan. Siiman päässäkin on sitten usein melko lailla enemmän tapahtumia, kuin jatkuvan kalastuspaineen alaisia rantamonttuja kolutessa. Toki kahlatessa täytyy aina ihan turvallisuussyistäkin pitää  terve järki mukana, eikä vierailla koskilla kannata uhkarohkeasti koittaa onneaan mikäli ei tunne kahluureittejä. Hullu kahlaus voi olla hengenvaarallista, mutta kun tietää oikeat kahluureitit, niin määrätietoisen kahlaamisen avulla pääsee onkimaan turvallisesti vähemmän kalastettuja ottipaikkoja. Koskenlukutaidon kehittyessä nuo paikat on usein helppo havaita jo rannalta käsin.

Keskelle koskea pyrkiessä on kuitenkin syytä varoa kahlaamasta koko koskea "rikki", mikä vaikuttaa varsinkin taimenien ottihalukkuuteen hetkellisesti. Harjus ei juuri pelkää kahlaavaa kalastajaa, vaan pohjasta irtoava ravinto jopa houkuttelee harreja ruokailemaan kalamiehen alapuolelle. Mikäli kahlaaminen ei ole pakollista, niin sitä kannattaa välttää, sillä kalat saattavat olla myös aivan rannassa kiinni. Maalaisjärjen käyttäminen on suotavaa tässäkin asiassa.

Määrätietoinen kahlaaminen on yksi avain onnistumiseen varsinkin isoilla koskilla
Itse mietin yleensä koskelle mentäessä, että millä tekniikalla aloitan ja millä taasen jatkan ja ongin kunkin paikan. Ehkä tyhmin mahdollinen tapa kalastaa on heittää koko päivä tyhjää samalla tekniikalla vaihtamatta lainkaan perhoja. Reissun lopuksi voi sitten kirota, että eipä ollut kala syönnillään.. Mikäli joku juttu ei toimi, niin istu alas, mieti ja tee asioita toisin. Koko kalastustekniikkaa ei välttämättä tarvitse vaihtaa, mutta perhomalliin, kokoon, perukkeen pituuteen ja paksuuteen tai uittoon tehdyt muutokset saattavat jo kääntää tilanteen. Itse pidän normaalisti kahta valmiiksi koottua settiä mukana, jolloin tekniikan vaihtaminen onnistuu tarvittaessa nopeasti.

Yhteen ainoaan kalastustekniikkaan jumiutuneesta perhomiehestä voi hieman karrikoiden tulla helposti rajoittunut pinturipuristi, riimeriraimo, nymfiniilo tai liitsilasse. Tässähän ei ole mitään pahaa, mikäli jatkuva samalla tavalla onkiminen on mieluisinta riippumatta saaliin määrästä, eikä muilla tavoilla kalastavia aliarvioida. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin monipuolisesta onkimisesta, tavoitteena löytää kulloinkin se optimaalisesti toimiva tekniikka.

Mikäli mahdollista, niin kokeneempien kaverien kanssa kannattaa käydä useasti ongella, oppia tulee varmasti. Myös reissun ajankohdan suunnittelu on tärkeää, suuntautuipa retki sitten etelään tai pohjoiseen. Sääennusteiden ja ajankohtaisten vedenkorkeuskäyrien tarkkailu antaa jo hyvää etukäteistietoa.

Väsytys

Kalojen ripeä väsytys on tärkeää varsinkin nyt, kun taimenen alamitan noustua kohtuullisen kookkaitakin kaloja on jo sääntöjen puitteissa laskettava takaisin. Valtaosa perhokalastajista on toki aiemminkin vapautellut varsinkin rasvaevälliset saaliskalat. Koskilla näkee aivan liian usein turhaa kalojen uittelua. Itse olen jo pitkään pyöritellyt päätäni foorumeiden kommenteille, joissa alta parikiloisten saaliskalojen väsytysajoiksi saatetaan mainita jopa yli puoli tuntia. Pienempääkin saaliskalaa voi toki väsyttää vaikka kuinka pitkään, mikäli kalalle ei anneta kunnolla painetta. Itsekin olen nähnyt tapauksia, joissa jopa alle 40cm taimenta väsytellään lähemmäs 10min niin, että vavankärki vain hieman väpättää. Tällöin kala ei väsy käytännössä lainkaan.

60-65cm koskitaimenen väsyttämiseen ei normaalisti kulu kohtuullisen kovassa koskipaikassa nymfiseteilläkään viittä minuuttia kauempaa. Vapautettavan kalan ripeä väsytys pitäisi olla itsestäänselvyys vastuulliselle perhomiehelle. Isomman kalan otin jälkeen seuraa normaalisti yksi pidempi pakosyöksy. Tämän jälkeen alkaa ns. "asemasota" ja kalan jurominen.  Kun kala juroo, niin sille tulee antaa jatkuvaa painetta mielellään sivusuunnasta.  Mikäli kala suuntaa alavirtaan, niin silloin seurataan perässä ja katsotaan samalla sopivaa akanvirtaa, josta eväkäs on hyvä ottaa haaviin. Mikäli kala pääsee kovassa koskessa reippaasti kalastajasta alavirtaan, niin se irtoaa usein viimeistään noustessaan alavirran suunnassa pintaan mouhoamaan. Useimmiten toki siimat on sotkettu tai katkottu sopivan kiven kylkeen jo tätä aiemmin. Kalaa ei tarvitse repiä väkisin ylös. Mikäli kala syöksyy, niin sille annetaan siimaa, muussa tapauksessa siimaa pyritään aina lähtökohtaisesti ottamaan kalalta pois.

Väsytystilanteessa kalalle saa antaa reippaasti painetta
Tämän komean taimenen väsytykseen kului arviolta 2-3 minuuttia. Ilman isokokoista haavia väsytysaika olisi todennäköisesti vähintään tuplaantunut.

Tarpeeksi ison haavin käyttö on varsinkin kookkaampien kalojen kanssa tärkeä väsytysaikaa lyhentävä tekijä. Kun lueskelin alkuvuodesta pk.netin foorumilta aiheeseen liittyvää ketjua, niin yllätys oli melkoinen. Ketjun aihe koski haavin käyttöä perinteisessä taimenen koskikalastuksessa ja perstuntumalta yli puolet keskusteluun osallistuneista totesi haavin käytännössä turhaksi. Näin saattaa ehkä ollakin miedoilla nivoilla tai tasaisessa virrassa ongittaessa, mutta kovassa koskessa kohtuullisen kokoisen haavin käyttäminen vähentää takuuvarmasti väsytysaikaa. Kalan saa tällöin kopattua pussiin, kun se nousee ensimmäistä kertaa kalastajan lähellä pintaan vaikkapa kosken kuohuissa. Kookkaammalla haavilla kalaa ei myöskään tarvitse väsyttää ns. loppuun ja sovitella haaviin, vaan isompikin taimen uppoaa kyllä pussin pohjalle kunhan haavilla osuu jotakuinkin kohdalle. Käytin itsekin aiemmin pieniä ns. tennismailahaaveja, joihin ei kyllä enää ole paluuta, varsinkaan jos kohdekalat saattavat olla vähänkään yli puolimetrisiä.

Isokokoinen haavi mahdollistaa kookkaampienkin kalojen nopeat väsytykset

Välineet


Sisävesien koskia ja järviä kolutessa käytetään perinteisesti #5 tai #6 luokan ysijalkaisia vapoja. Tämmöisillä vavoilla pystyykin kalastamaan auttavasti melkein missä tahansa vastaan tulevassa tilanteessa, mutta optimaalisia ne eivät ole juuri mihinkään tekniikoihin. Mikäli innostus harrastusta kohtaan kasvaa, niin tällöin kalamies rupeaa etsimään juuri tiettyihin tekniikoihin parhaiten sopivia välineitä. Itse en esimerkiksi omista tällä hetkellä yhtään #5 tai #6 vapaa.

Pinturikalastukseen yleisin valintani on nopeahko #4 9' keppi, jolla pystyy tekemään napakoita kuivausheittoja ja tarvittaessa linkoamaan perhon tarkasti hieman pidemmällekin. Pienemmillä vesillä heitän taasen pintureita #3 8' vavalla.

Nymfikalastuksessa käytän puolestaan #2-4 10-11' vapoja. Pitkät kevytluokkaiset vavat soveltuvat nimenomaan ranskalaistekniikkaan, jossa vavalta vaaditaan sekä herkkyyttä että ulottuvuutta. Pienimuotoisille virtavesille #2 kymppijalkaiset vavat ovat ihanteellisia nymfikalastuskeppejä, mikäli saaliskalatkaan eivät ole kovin isoja. Isommilla koskilla vavalta vaaditaan puolestaan enemmän ulottuvuutta sekä voimaa mahdollisia isompia saaliskaloja varten. Tällöin reilu 11 jalkainen #4 keppi on hyvä valinta. Niin sanottu normi nymfivapa on taas sitten luokaltaan ja pituudeltaan näiden kahden välistä,

Järvikalastuksessa olen päätynyt useiden kokeilujen jälkeen #7 10' vapoihin. Järvellä heitetään usein intteri- ja upposiimoilla. Mikäli kalastus tapahtuu rannalta, niin hieman raskaamman luokan kymppijalkaiset vavat tuovat selkeästi lisää heittopituutta varsinkin alakautta heitettäessä. Tätä pidemmät seiskaluokan kepit ovat taasen omasta mielestäni jo liian raskaita ja etupainoisia käsitellä. Itse heittelen nykyään myös streamerit noilla samoilla #7 10' vavoilla, vaikka streamerkalastuksessa ei välttämättä aivan noin pitkää vapaa tarvitsisi. Myös talviajan kalastuksessa käytän useimmiten näitä keppejä, varsinkin jos odotettavissa on hieman pidempien heittojen linkoamista alakautta.

Tämä lyhyt koskenpätkä sisältää hienoa vettä sekä pinturi- että nymfikalastukseen

7 kommenttia:

Tommi Leskelä kirjoitti...

Hienoa työtä Pietu! Täytyypä ottaa oppia. Eikös muhkeat viiksetkin auta kalan "saannissa?" :)

Pietu kirjoitti...

Kiitos!

Joo, varsinkin pohjoisen reissuille täytyy aloittaa viiksien kasvatus hyvissä ajoin, muuten ei nakerra ;)

Teemu kirjoitti...

Erittäin hieno kirjoitus! Jaoin eteenpäin, sisälsi arvokasta tietoa!

Pietu kirjoitti...

Kiitokset palautteesta! Mukava kuulla, että kirjoitus on miellyttänyt.

Kritiikkiäkin saa sitten esittää, mikäli on eri mieltä jutussa mainituista asioista :)

Jesse kirjoitti...

320 Hyviä kirjoituksia olet jaksanut naputella! Alottelijalle paljon hyödyllistä tietoa!

On myös hienoa, että olet jaksanut panostaa myös kirjoittamasi tekstin "laatuun". Eihän tällaisten blogien tekstin taso tarvitse mitään kirjailijoiden tuottamaa tekstiä olla. Silti liian usein törmää kirjoituksiin, jotka muuten vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta kirjoittajan ulosanti on alakoululaisen tasolla.

Kiitoksia näistä!

Pietu kirjoitti...

Kiitokset palautteesta myös Jesselle. Olenkin aina pyrkinyt panostamaan kieliasuun, vaikken mitään virheetöntä tekstiä kirjoitakaan.

Tämmöisiä pidempiä tekstejä kirjottaessa valmiin tekstin saa lukea aina pariin kertaan läpi ennen julkaisua. Usein tekstejä pitää muokkailla pariin otteeseen vielä julkaisun jälkeenkin, jotta saisi räikeimmät virheet korjattua.

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa luettavaa ja omalla kohdalle tärkein asia oli mielipiteet välineistä. Olenkin ihmetellyt nuukuuksissani, voiko #5/9" -setti todella olla toimiva joka paikan höylä!? Toimii monessa paikassa, mutta ontuu lähes joka paikassa..
Kiitos! Sinun tekstejä on mukava lukea.