Liekkilammen karsinta 22.5

Liekkilammen karsinta päätti osaltani kevään järvikisojen putken. Kilpailu sujui samalla mollivoittoisella kaavalla kuin viime viikonlopun karsinnatkin. Jos ensi vuonna tulee kisatouhuja jatkettua, niin osaapahan ainakin painottaa kisahakemukset jonnekin muualle, kuin kirjolohen järvikalastuskisoihin.

1. Jakso
Viistan Juhan kanssa suuntasimme kauemman lammen uloimpaan päätyyn, jossa kalastelimme koko jakson. Hiljaista piteli, jakson tapahtumina itsellä yksi tälli, Juhalla kirjolohen karkuutus. Kauimmaiselta lammelta ainoastaan Kivimäen Ville onnistui kalansaannissa. Jakson kaikki muut kalat olivat tulleet lähemmältä lammelta lähtörannan kupeen virtauspaikalta, johon veneet sitten sumputtuivat loppukisan ajaksi. Jaksovoitto meni Viljasen Leolle kolmella kalalla, myös Auramaan Kallella oli tuloskortissa kolme kalaa. B-ryhmän jaksovoiton vei Kokkilan Arto kolmella kalalla.


2. Jakso

Veneet sumputtuivat jälleen sillan viereen virtauksen lähelle. Venekaverimme Pakkasen Aleksin kanssa menimme hieman muiden veneiden taakse, josta saimme jakson alkupuolelta yhdet kalat mieheen. Jaksovoitto Juholle kolmella kalalla, Jyrkillä kaksi kalaa ja muilla kalaa saaneilla oli yksi merkintä tuloskortissa. Oma kalani oli jakson pienin, jaksosijoitus 6. B-ryhmän jaksovoiton vei jälleen Kokkila kahdella kalalla.


3. Jakso
Lähteenmäen Antin kanssa kalastelimme ympäri lähempää järveä kauempana venesumasta. Hiljaista piteli yhtä siimat katkonutta haukea lukuunottamatta. Blankit siis jälleen. Sillan vieressä Juho kyykytti muita kalastajia suvereenisti mittauttamalla jaksolta 6 kirjolohta. Juhon lisäksi A-ryhmästä kaloja saivat siian ja kirjolohen mittauttanut Kivimäen Ville ja yhden kirjolohen saanut Pakkasen Aleksi. B-ryhmästä viimeiseltä jaksolta kalaa saivat Heikkisen Jari (2 kalaa), Erämiehen Janne (2), Kokkila (1) ja Maneliuksen Petri (1.)

Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi pitänyt vain röyhkeämmin tunkea sillan lähistön hotspoteille. Kilpailu ei sinällään kalastuksellisesti noussut huippukisojen joukkoon, kun valtaosa kaloista tuli pieneltä alueelta, joissa veneet seisoivat vierekkäin ja siimat viuhuivat ristiin. Kilpailuunhan oli haettu poikkeusluvalla pienemmät vene-etäisyydet. Lisäksi kisaistutuksesta huolimatta valtaosa saaliskaloista oli vanhoja kirjolohia. Kirjolohien lisäksi kilpailussa nousi 4kpl 49-53cm siikoja.

Juho päihitti voittotaistelussa Kokkilan kalapisteiden perusteella. Arto oli siis todella lähellä ottaa jo kolmannen karsintavoittonsa kuluvalle kaudelle. Omassa sijoitus (16/22) oli jälleen heikko.

Kisan kärki:

1. Juho Strandman
2. Arto Kokkila
3. Jari Heikkinen
4. Ville Kivimäki
5. Kalle Auramaa

Ensi viikonloppuna on ihan kaivattu tauko kisahommista. Jos vaikka sitten parin viikon päästä Jyräänjoella saisi jo homman toimimaan. Jokikalaan tässä kyllä jo mieli tekeekin.

Kommentit

Harri Hytönen sanoi…
- ajoankkurilla myötätuuleen ajelehtivan veneen alapuolelle ei saa mennä 50 metriä lähemmäksi, eikä muista suunnista 30 metriä lähemmäksi kalastavaa venettä.

:) :) :)

Toteutuiko?

:) :) :)
Janne Erämies sanoi…
Taisi toteutua pieni muunnos kyseisestä säännöstä,että kaikkien veneiden on oltava ylä ja alapuolella 50 metrin sisällä ja sivuttaissuunnassa 30 metrin sisällä,sumpun keskimmäisestä veneestä katsottuna:)
Jarkko Suominen sanoi…
Kisaanhan oli siis haettu sääntömuutos noihin veneiden etäisyyksiin paikan pienestä luonteesta johtuen. Silti veikkaan, että uudetkaan etäisyydet tuskin toteutui.

Suosittuja blogijuttuja