KSPK:n junnureissu Muuramenjoelle

Varailin Muuramenjoen noin kuukausi sitten junnureissua varten, jonka jälkeen tiedotin reissusta sähköpostilla seuramme juniorijäsenille. Neljä nuorta tarttuikin syöttiin ja kalasteli tänään aamupäivällä Muuramenjoella KSPK:n piikkiin, sillä seura kustansi junioreiden kalastusluvat. Reissulla mukana olleet Ijäksen Saku ja Strandmanin Ville ovat jo kisojakin kiertäneitä varsin kokeneita nuoria perhokalastajia, mutta iloksemme mukana oli myös pari 12-vuotiasta aivan lajin alkutaipaleella olevaa kalastajaa, joita opastimme toisena valvojana olleen Juhon kanssa päivän alkajaisiksi.


Muuramenjoelta löytyi varsin mukavasti kalaa, joita tuli melko tasaisesti pitkin aluetta. Kalastelimme myös Juhon kanssa, kirjolohien lisäksi haaviin eksyi jokusia taimenia, itse koukuttelin myös muutaman harjuksen, jotka olivat Muuramenjoen harjuksiksi ihan mukavan kokoisia (+30cm). Juho veti tietysti vanhana Muuramenjoen konnana suurimmat kirjolohilukemat, mutta ilahduttavaa oli, että myös mukana olleet nuoret ensikertalaiset pääsivät tapahtumien makuun. Toinen aloittelevista nuorista sai yhden kirjolohen ylös asti ja toinen tiputti kaksi kalaa. "Kokeneemmat junnut" Saku ja Ville saivat molemmat useita kirjolohia. Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu, joessa oli kalaa hyvin ja kaikki saivat tapahtumia. Myös se oli positiivista, että nyt junnureissullekin osallistui useampi nuori perhokalastaja.

Alla pientä kuvakavalkaadia päivän varrelta:







Kommentit

Suosittuja blogijuttuja