Paluu Raudanjärvelle

Edellisestä seisovan veden kalastuskeikasta oli aikaa jo reilusti kolmatta kuukautta. Tällä välin olin ehtinyt päivittämään välineistöön pari järvivapaakin, joten pitihän niitä päästä testaamaan vielä ennen viikonlopun koitosta. Arvoimme Juhon kanssa paikanvalinnan suhteen Liekkilampien ja Raudanjärven välillä. Liekkilammilla olisi päässyt onkimaan veneestä, mutta Raudanjärvi vei silti voiton. Juhon päästessä töistä suuntasimme siis sinne.


Ongimme illalla muutaman tunnin session. Keli näytti alussa sateineen ja tuulineen olevan täsmälleen samanlainen, kuin ensimmäisellä tänne suuntautuneella reissulla. Sataakohan Raudanjärvellä aina?

Kaloja ei ilmeisesti ollut aivan äskettäin istutettu, mutta kyllä niitä silti tuntui ihan mukavasti lammessa olevan ja pintakäyntejäkin näkyi siellä täällä. Tapahtumia tuli tasaisesti aina silloin tällöin, jostain syystä en itse onnistunut tänään naulaamaan kaikkia hyviäkään tällejä kunnolla. Kolme kirjolohta käytin illan aikana haavissa, molemmat uudet järvivavat on nyt kirjolohien osalta korkattu ja mukavastihan nuo toimivat.



Juho meni vanhana konnana lopussa ohi kolmella peräkkäisellä kirjolohellaan, hänen yhteissaldokseen tuli neljä kalaa. Kalat olivat suurimmalta osin varsin ehjäeväisiä ja ihan mukavia menijöitä.



Nyt olisi sitten pyhitettävä pari päivää perhonsidonnalle ja viikonloppuna on vuorossa kisakauden huipentava SM-finaali Äyskoskella ja Iso-Valkeisella.

Kommentit

Harri Hytönen sanoi…
Pientä kisailua kenties ? ;)
Pietu sanoi…
No sehän se pitää mielen virkeänä ;)
Olli-Pekka sanoi…
Nättejä kaloja!
Anonyymi sanoi…
minkälaisiin suteihin puri? t.wallu
Pietu sanoi…
Ihan perus liitseillä ja boobyilla omat kalat, Juho käytti kaloja ylhäällä myös nymfeillä.

Suosittuja blogijuttuja