Kalastukset pakettiin

Juhannuksen vietosta tuli tilastotappioina murtunut vasen peukalo ja kädessä seuraavat kolme viikkoa pysyvä kipsi. Kipsauksen jälkeen katsotaan vielä, että täytyykö sormi leikata, joka tapauksessa ainakin seuraavaksi kolmeksi viikoksi voi kalastukset unohtaa.

Kyllähän tuo miestä syö, kun näin tapahtuu juuri parhaan kalastuskauden aikana. Huomiseksi olisi ollut luvat varattuna Äyskoskelle, mutta taitaa jäädä Äsyn pupahätsit tältä kesältä väliin. Onneksi kipsin saa pois juuri ennen pohjoisen reissua, joten jos leikkaustarvetta ei ole, niin Ruijan reissu kyllä onnistuu.

Sormia on kyllä itseltäni murtunut ennenkin ja aiemmin olen myös kalastellut murtuneiden sormien kanssa (mm. joukkue-SM 2004 vasen käsi kipsissä), mutta kun peukalo murtuu, niin ei tuolla kädellä pysty tekemään oikein mitään kalastukseen liittyvää. Vähään aikaan ei siis ole tiedossa blogimerkintöjä kalareissuista.

Kommentit

Janne Erämies sanoi…
Älä Pietu löysäile kalaan vaan,kyllä se siitä alkaa parantumaan :)
Pietu sanoi…
Ei saatu tuota sormea kiskottua oikeeseen asentoon ja lääkäri uhkaili, että kipsauksen jälkeen mahdollisesti leikkaus edessä. Ei kyllä uskalla eikä pysty kalaan lähteä tuon kanssa, pitkät kolme viikkoa edessä..
Janne Erämies sanoi…
No mä voin rakentaa sulle sellasen kalastusproteesin tossa pikasesti,noh ehkä viisaampi että parantelet räpyläs rauhassa:)
Jarno Laitinen sanoi…
Aika hanurista... Toivotaan, ettei finmarkin reissu mee puihin.
Pietu sanoi…
Kyllähän tuo tosiaan miestä syö, ei olis paljon pahempaan aikaan voinut sattua. Mutta parannellaan nyt rauhassa ja toivotaan, että Finnmarkiin päästään normaalisti.
Antti K sanoi…
No voi ärsytys miestä! Harmittaa kyllä tosi paljon sun puolesta. Toivottavasti ei jää Ruija väliin. Jos niin uhkaa käydä niin eiku harjoittalemaan siiman vetämistä etu- ja keskisormella! :)
Pietu sanoi…
Jep, alkuviikosta tuo leikkaustarve taitaa selvitä, kun on kontrolliröntgenin aika. Täytyy pitää oikeata peukkua pystyssä vasemmalle kaimalleen, ettei joutuisi puukon alle ;)
Ismo Tolonen sanoi…
Tsemppiä! Paska homma ja tosi ikävään saumaan :(
Pietu sanoi…
Tänään kuvattiin sormi ja oli alkanut luutua hyvään asentoon. Ei tarvitse leikata, reilun kahden viikon päästä saan kipsin pois. Pohjoisen reissu siis onnistuu, melkoinen helpotus!

Suosittuja blogijuttuja