Mikä on kun ei taidot riitä?

Ylläoleva otsikko kertoo kaiken oleellisen omasta kisakaudestani, joka kiteytyi surkuhupaisalla tavalla Hammonjoen karsintaan. Paikat ovat tuttuja ja tiistain treeni sujui mukavasti, joten odotin hyvää sijoitusta. Vaan kuinkas sitten kävikään...

1. Jakso, pooli 4
Arpa heitti a-ryhmään ja Pohjolan J-P:n taistelupariksi. Ensimmäisenä vuorossa ns. peltopooli. Blänkit tuli, vaikka useita nieriätapahtumia oli, bongasin myös pari killeä, joista toinen kävi maistelemassa perhoa. Käytin toki lohikaloja haavissa, mutta alamittaiset harjukset ja pieni taimenenpenikka eivät auttaneet. Sama kuin Ahvenlammella, ensimmäinen jakso pilasi kisan heti. Fiilikset eivät olleet kummoiset jatkaa kisaa, kun tiesi jo etukäteen kisan olevan blänkin myötä siinä. J-P sai poolista jälkeeni 3 nieriää.

2. Jakso, pooli 5
Pääosin matala pooli, joka ennakkokaavailuideni mukaan tulisi olemaan myös suhteellisen vaikea. Noin 10 min. jälkeen pinturilla 24cm nieriä mittaukseen, jakson puolivälissä sain poolin syvimmästä montusta terhakan 41cm killen kaukaloon. Loppujaksosta vielä yksi pieni nieriä. Tämä pooli meni ihan OK, jaksosijoitukseksi 2. J-P valitettavasti blänkkäsi poolin jälkeeni, joten molempien kisa oli taputeltu hyvien sijoitusten suhteen jo puolessavälissä..

3. Jakso, pooli 2
Perinteisesti hyvä nieriäpooli, J-P kalasti biitin ensin mittauttaen 4 puronieriää. Nieriää poolissa oli ja paljon, eivät vaan meinanneet perhana pysyä kiinni. Reilun puolen tunnin jälkeen tuloskortti näytti vielä tyhjää, vaikka tapahtumia oli jatkuvasti. Toisella puolituntisella sain sentään kolme puronieriää ongittua kaukaloon, mutta noilla tapahtumamäärällä olisi voinut hyvinkin saada kaksinumeroisen luvun kaloja.

4. jakso, pooli 7

J-P kalasti taas poolin ensin saaden jakson lopulla yhden nieriän. Eipä tästäkään jaksosta paljoa kerrottavaa jäänyt, tapahtumia oli, mutta ei ylös asti. Jakson lopulla yksi nieriä härnäsi minua varmaan 10min. nousten pinturiin ainakin viidesti kuitenkaan tarttumatta. Ai miten niin vastaiskussa vikaa? Kilpailu loppui siis yhtä huonosti kuin mitä se oli alkanutkin, blänkit.

Eipä koko kisakaudesta jäänyt seliteltävää, finaalipaikka ei ollut lähelläkään. Kaiken kruunasi tämänpäiväinen kilpailu, jossa sijoitun 16 kilpailijan joukossa toiseksi viimeiseksi. Ja Hammolla! No, ensi vuonna uusin kujein, on tämänvuotisistakin kisoista kaikesta huolimatta tarttunut paksuun pääkoppaan oppeja ja hauskoja hetkiä. Syksyllä olisi vielä edessä ns. opintomatka Tsekkeihin Hanak Openiin. Sinne lähden siis nimenomaan oppireissulle.

Erämiehen Jannen näytti tänään voittamalla kilpailun, että kyllä paikallisetkin voivat pärjätä Hammolla. Jannen 8 puronieriää vitospoolista oli mielestäni lisäksi selkeästi kisan kovin yksittäinen suoritus. Auramaan Kalle täydensi Hammon mitalivärisuoransa hopealla.

Kisan kärki:
1. Janne Erämies
2. Kalle Auramaa
3. Jukka Levänen
4. Jani Huhtaniska
5. Tapio Penttilä

Kilpailuna Hammon kisa oli taas viimevuotisen vähempikalaisen taiston jälkeen parempi. Laskeskelin kisalapuista kaloja tulleen yhteensä 150, joista ehkä hieman toistakymmentä oli killejä ja loput puronieriöitä. Kaloja nousi siis hyvin, ainakin osaaville.. No, nyt voi ottaa ajatukset pois kisailusta ja siirtää ne noin 1000km pohjoiseen. Finnmarkin reissun/reissujen ajankohta ja suunnitelmat ovat vielä nimittäin pahasti vaiheessa.

Kommentit

Harri Hytönen sanoi…
Lisää vaan reeniä. Kyllä se vielä siitä lähtee kunhan ei purista vapaa liikaa.
Pietu sanoi…
Jep, ensi vuonna taas uusin kujein. Ja vapaa on tullut kieltämättä puristettua kisoissa liiaksikin, hieman vapautuneemmin pitäisi pystyä onkimaan.
Janne Erämies sanoi…
ota löysin rantein,älä jännitä :)

Suosittuja blogijuttuja