Sumua, ei korentoja

Reisille meni sitten tämäkin sumukorentosesonki. Viime viikonloppuna Äsyllä oltiin jokunen päivä liian aikaisessa, tänään taas Virtaalla liian myöhässä. Kävimme siis Hannun kanssa heittämässä iltapäivällä lyhyehkön setin Sysmän puolen Tainiolla. Keli oli kovin sumuinen ja tihkusateinen, eikä korentoja juurikaan näkynyt.


Siimoja lioittelimme padon alla ja Rännikoskella. Rännikosken saaressa olikin porukkaa varsin runsaasti. Hattusen Pekka oli bongannut muutaman pintovan kalan, pinturiin eivät olleet ottaneet, mutta yhden killen oli Pekka saanut nymfillä höynäytettyä. Tämä taisikin olla päivän ainut ylös tullut kala. Menin samoille paikoille heittämään, yhden pintakäynnin näin, mutta pinturi ei kalalle kelvannut. Aikani syvemmältä nymfillä ruoppaamalla sain ensin nymfiini kirjolohen suomuja, hetken päästä oli kala muutaman potkun jopa kiinni.

Aiemmin tällä viikolla oli paikalla ollut ihan hyvää pinturikalastusta ja korrejakin riittänyt. Tietyllä tapaa siis nukuin onneni ohi, koska en parina viime päivänä lämpimästä auringonpaisteesta huolimatta lähtenyt kalalle. Pinturikala taisi jäädä siis saamatta tälle keväälle.

Takaisin Vääksyyn ajaessamme näytin Hannulle Päijänteen puolelta yhden potentiaalisen taimenpaikan, missä muutaman heitoin viskoimmekin. Nyt onkin väistämättä edessä kalastuksellisesti varsin ankea aika, kun sumarikausi alka olla ohi, kevättulvat nousevat pikkuhiljaa, eivätkä järvetkään ole vielä sulaneet. Samalla viimeinen mahdollisuus sitoa askit täyteen ottiperhoja kesän koitoksia varten.

Kommentit

Harri Hytönen sanoi…
Kuravettä tiedossa lähiaikoina. Onneksi kuitenkin myös lämpöisiä kelejä. Ehkä jäät lähtis kohta järvistä :)
Pietu sanoi…
Sitähän tässä täytyy alkaa pikkuhiljaa odottelemaan..
Janne Erämies sanoi…
Samat sanat,ei varmaan kauaa mene kun jäät lähtee,kun katsoo tulevan viikon lkeliennusteita.

Suosittuja blogijuttuja