Messutunnelmaa haistelemassa

Tämä viikko oli kalastuksen osalta hengähdystaukoa, ensi viikonlopusta lähtien alkaa sitten viimein se kunnon kalastuskausi. Lauantaipäivä kului Perhomessuilla, mitään ihmeempiä hankintoja ei ollut suunnitteilla, vaan tarkoitus oli tavata tuttuja ja haistella messutunnelmaa.

Päivä sujuikin mukavasti enemmän ja vähemmän tuttujen hengenheimolaisten kanssa turinoidessa. Jotain hankintojakin tuli toki tehtyä, mutta noin satasella selvisin kuitenkin. Enempään ei tosin olisi ollut oikeastaan varaakaan.. Sidontapuolen tavaroista ostin koukkujen lisäksi lähinnä blobimatskuja, sillä niitä olisi sidottava ennen kisakauden alkua. Aiemmin en ole blobeilla pahemmin kalastellut, joten kotiin tultua piti heti muutama suttura vääntää, ennen kuin väsy yllätti. Yllättävän koville tuollainen päiväreissukin Tampereelle otti kaikkine autossa istumisineen.

Ensi viikonloppuna on edessä kisakauden avaus leikkimielisellä Liekkilammen kisalla, seuraava viikonloppu kuluu Merikarvianjoella, sitten alkaakin jo karsintarumba. Talven pitkä odotus alkaa siis vihdoin päättymään..

Kommentit

Suosittuja blogijuttuja