maanantai 13. huhtikuuta 2009

Sääennusteet sekaisin


Koko pääsiäisviikonlopun ajan on ilman pitänyt lämmetä jopa viiteentoista asteeseen, vaan kuinkas sitten kävikään.. Tällekin päivälle ennusteet näyttivät elohopean nousevan reilusti yli kymmenen asteen auringonpaisteen kera, kalalle ajaessani ilma oli kuitenkin pilvinen, usvainen ja hädintuskin plussan puolella.

Suuntasin tänään Päijänteelle isompaa taimenta yrittämään. Yhden kalan havaitsin pinnassa kauempana järven puolella, mutta muuten ei kalahavaintoja tullut. Reissu jäi muutenkin varsin torsoksi, sillä reilun tunnin heittelyn jälkeen onnistuin sotkemaan upposiimani sellaiselle sykkyrälle, ettei sitä huvittanut jäädä sormet kohmeessa selvittelemään. Kotonakin siimamytyn selvittelyyn kului puoli tuntia.

Seuraavalla kerralla sitten pidemmän kaavan kautta, täällä pitää joka tapauksessa käydä tänä vuonna useammin, sillä sopivien olosuhteiden vallitessa mahdollisuudet isoon taimeneen ovat kuitenkin melko hyvät.

1 kommentti:

Janne Erämies kirjoitti...

Ei sieltä mitään tule,synkkä ränni :)