Nousukalan perässä Merikarvialla

Perhomessuviikonlopuksi saavuin Tampereelle velipojan nurkkiin majailemaan. Viikonlopun suunnitelma oli selvä: lauantaina kalaan ja sunnuntaina messuille vierailemaan. Perjantai-iltana pohdimme Mikon kanssa kalareissun kohdetta, päätyen Merikarvianjokeen, joka olikin itselleni täysin uusi tuttavuus.

Aamusella Merikarvianjoelle saavuttuamme tuli heti selväksi, että norssi oli noussut jokeen. Salmelankosken rannoilla makasi lippoajilta jääneitä erittäin isokokoisia norsseja, tarttuipa niitä tämän tästä kyljestä kiinni myös uitettuihin perhoihin. Ensimmäiset nousutaimenetkin oli joesta jo saatu, joten kalastuksessa oli mukana hyvä kutina. Kun sääkin oli vielä mitä mainion lämmin kevätsää, niin mikäs siinä oli heitellessä.

Kalastelimme pääosin joen alaosia nousukalan toivossa. Holmankosken alapuolelta väsyttelin aluksi yhden potran säyneen, sitten sain valko-kelta-oranssiin conepäiseen putkeen mukavan tällin. Muutaman minuutin kuluttua samassa paikassa tärähti uudestaan, vapa niiasi pari kertaa syvään, kunnes perho sinkoutui kalan suusta korkealle rantakoivuun. Kyseessä oli joka tapauksessa hyvänkokoinen kala, olikohan sitten nousukas vai talvikko...

Joessa meni vettä varsin reilusti, joten vitosluokan kymppijalkainen tuntui kieltämättä aika heppoiselta välineeltä. Kolmosuppoavan siiman lisäksi peruketta joutui painottamaan lyijyhauleilla, jotta pääsi tarpeeksi syvälle. Illemmalla käväisimme myös ylempänä Stäävit-Vaaditilla, josta samaiseen coneputkeen tarttui yksi kille, sekä hieman alta 40cm taimen.


Täällä olisi kyllä parempi päivystää muutama päivä putkeen, jos nousukalan mielii saada. Yhden päivän kalastaminen aiemmin vieraalla joella oikeastaan antaa vasta hieman vihiä joen luonteesta. Hieman jäi kieltämättä kaihertamaan päivällä Holman alapuolella vapaa taivuttanut kala, olisi ollut mukava nähdä, minkälainen eväkäs siellä putkea nakersi..

Seuraava kalareissu siirtyykin sitten hieman pidemmälle, sillä ensi viikonloppuna suuntaan Milanoon ja toukokuu on muutenkin kiireitä täynnä. Mutta nyt Perhomessujen antia katsastamaan, tavoitteena olisi kuluttaa mahdollisimman vähän rahaa välinehankintoihin, saa nähdä kuinka käy :)

Kommentit

Suosittuja blogijuttuja