Kalmun sumareita etsimässä


Tänään oli kalastusvuorossa Kalmukoski, jonne lähdimme aamulla Antin kanssa sumarikalat mielessä. Kalmulle oli tullut sääntöuudistuksia, joista taimenen alamitan nosto 50 senttiin ja harjuksen 35 senttiin olivatkin tervetulleita. Ihmetystä sen sijaan herätti perholitkojen käyttökielto, Kalmukoskella saa nykyään käyttää vain yhtä perhoa kerrallaan. Varsin outo sääntö, vaikka voihan sitä yhdelläkin perholla larvastella..

Päivä näytti kuin tehdyltä sumarikalastukselle; lämmin ja lähes tyynetön keli auringonpaisteen kera nostattivat odotuksia. Jostain ihmeen syystä sumukorentoja kuriutui kuitenkin vain vähän, emmekä havainneet päivän aikana ainoatakaan pintakäyntiä. Myös tapahtumien suhteen oli melkoisen hiljaista, Kalmukosken sillan yläpuolisella alueella kävi joku eväkäs tukistamassa streameria, ja yksi pieni harjus puri indikaattorin avulla uitettuun pinkkiin larvaan. Sahin yläosa ja Haapakosken loppuliuku näyttivät herkullisilta sumaripaikoilta, vain sumarit ja aktiiviset kalat puuttuivat. Päivän ainoat vedestä bongatut sumukorennot pörräsivät sillan yläpuolella. Tepa tuli iltapäivällä joelle ja kertoi, ettei reitillä ole vielä tänä vuonna isompia sumarikuoriutumisia näkynyt. Olisiko siis Saarijärven reitillä kyse hiljaisemmasta korrivuodesta?

Sellainen reissu siis tällä kertaa, sumarikalastus jäi tänä(kin) keväänä varsin heikoksi. Tuleva viikko kuluu pitkälti alkuvuoden reissuilla huvenneita perhorasioita täydentäessä, pääsiäisenä
tulee suunnattua Vääksyyn ja todennäköisesti kalalle jonnekin lähipaikoista.


Näitä otuksia olisi voinut esiintyä enemmänkin..

Kommentit

Anonyymi sanoi…
moro.
Ei näy missään olevan vielä tietoa noista tervetulleista sääntöuudistuksista...
Oliko tuo alamitta kaikille taimenille, ja oliko ehjäeväsille tullu tappokieltoa?
Onko tietoa onko samat säännöt tullu heijosiin ja tuhmallekin?
Pietu sanoi…
Lapussa luki vain, että taimenen alamitta 50cm ja suositusalamitta 60cm. Eli rasvaevällisille ei ollut tullut tappokieltoa, siitä en tiedä, saako 40-50cm eväleikattuja ottaa ruokakaloiksi. Ilmeisesti muutokset koskevat vain Kalmua.
Anonyymi sanoi…
"Oliko tuo alamitta kaikille taimenille, ja oliko ehjäeväsille tullu tappokieltoa?"

Tuo on kyllä hyvä kysymys. Ihmeellistä että Saarijärven reitin kituvasta taimenkannasta huolimatta tuota sääntöä ei ole vieläkään tullut ja että kalastajatkin tuntuvat ainakin netissä näkyvien saaliskuvien perusteella sumeilematta tappavan noita äärimmäisen arvokkaita luonnonkaloja..

Suosittuja blogijuttuja