Arpa kohtalon on aina arvaamaton..


Pirisen Ilkka laittoi pk.netin puolelle tulevan kisakauden karsintojen arvontatulokset. Itselläni oli tarkoituksena kokeilla tänä vuonna kilpakalastusta henk.koht. kisoissakin, seuraavassa karsinnat joihin hain, lihavoituina ne kilpailut, joihin myös pääsin.

23.5 Hammonjoki (5. varasija)
7.6 Muuramenjoki
27.6 Jyräänjoki (3. varasija)
28.6 Ahvenlampi
4.7 Puruvesi

Paikat hakemiini järvikisoihin olivat jo ennakolta varmoja, varmaa oli myös se, etten tule kaikkiin hakemiini jokikisoihin pääsemään, sen verran suosittuja kilpailuja nuo kaikki olivat. Muuramenjoelle pääsy tulikin varsin mukavana yllätyksenä, täytyy loppukeväästä käydä joku treenireissu heittämässä sinnepäin, matkaa ei ainakaan ole liikaa. Hammonjoelle olisin tietysti halunnut päästä kisaamaan, onhan Hammo noista kohteista kuitenkin selkeästi tutuin kalapaikka itselleni. Vielä en kuitenkaan kirvestä heitä kaivoon Hammon ja Jyrään kisojen kohdalla, varasijat ovat kuitenkin ihan kohtuullisia, jos peruutuksia tulee. Mukavaahan se olisi, jos pääsisi toiseen jokikisaankin mukaan, koen kuitenkin jokikalastuksen olevan itselleni selvästi järvikalastusta vahvempi osa-alue. Pisteitä pitäisi kuitenkin onnistua keräämään, jos finaaliin meinaa päästä, varsinkaan kun Risulammen syyskarsinnasta niitä ei mukaan tarttunut..

Se kisailuista, viimeisen viikon olen viettänyt enemmän tai vähemmän kipeänä kotona makoillen. Nyt alkaa pikkuhiljaa flunssa ja kuume helpottaa, lauantaina olisi tarkoitus käydä heittämässä aamupäivä Muuramenjoella. Varsin ikäviä yöpakkasia on tosin pidellyt sumarihätsinkejä silmälläpitäen. Huhtikuun ensimmäisen viikonlopun reissun kohde on vielä suunnitelmissa, mutta jonnekin Keski-Suomen alueelle sitä tulee joka tapauksessa suunnattua sumarikalojen perässä.

Kommentit

Janne Erämies sanoi…
Mulla osu arpa aika hyvin kun pääsin hammolle ja jyväskylän kisaan mukaan,oishan toi muuramejokikin ollut ihan hyvä mutta näillä mennään.
Pietu sanoi…
Ihan hyvältä näyttäis mullakin, kun Hammon kisaan taitaa tulla vielä ne 5 lisäpaikkka, ja mulla just viides varasija :) Eipä tuo Jyräänjoen kisakaan mahdoton ole 3. varasijalta.

Puruveden karsinta on vielä vähän epävarma, kun oli kaverin kanssa puhetta, että lähdettäisiin heinäkuun alussa viikoksi Ruijaan.
Janne Erämies sanoi…
Kyllähän siitä hammosta tossa oli Peten kanssa puhetta mutta ei sitä nyt vielä käsittääkseni ole lukkoon lyöty.täytyypä kysästä.Sullahan on vielä ihan hyvät noi varasijat..

Suosittuja blogijuttuja