lauantai 28. maaliskuuta 2009

Muuramenjoella

Tänään käytiin Oton kanssa heittämässä reissu Muuramenjoelle. Viime aikoina on ollut sen verran pakkasta öisin, että Muuramenjoen parhaana talvipaikkana tunnettu alasuvanto oli kauttaaltaan jäässä, joten kylmällä vedellä kalastettavat paikat jäivät melko vähiin. Päivästä tulikin tapahtumien osalta varsin hiljainen, sillä kirjolohista ei ollut oikeastaan minkäänlaista havaintoa. Lienevätkö suurin osa killeistä uineet jäässä olevaan alasuvantoon?

Otto sai kuitenkin Palolaitoksen suvannosta pari harjusta, ottivat muuten molemmat varsin isokokoisen valkoiseen leechiin, vaikka litkassa olisi ollut pienempiäkin perhoja purtavaksi. Itse kävin päivällä pyörähtämässä ylhäällä järven suussa, josta tartutin peräkkäin kaksi harjusta hossana-nymfillä, joista toinen tosin karkasi. Tulipahan ulkoiltua ja saatua raitista ilmaa, vaikkei ruokakalaa (killeä) tällä kertaa tullutkaan. Jos sitä ensi viikonloppuna vihdoin pääsisi sumarikalaan!



4 kommenttia:

Antti K kirjoitti...

Katselinkin tänään lämpömittaria aamulla (-12) ja totesin, että ihan hyvä päivä olla sisällä :)
Muurame taitaa ollakin parhaimmillaan kesän alussa, niin kuin kisat taitaa silloin siellä olla...

Kuules, ehdotan että lykätään vapaputket samaan autoon viikon päästä! Esimerkiksi Kalmu-/Tuhmakoski -akselille, tai mikä muu tulee mieleen.

Antti K kirjoitti...

Niin tosiaan Kettusen Antti sitä häiriköi. Ei tuo näytäkään muuta kuin linkin olemattomaan profiiliin ku google-tilillä kirjoittelee.

Pietu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pietu kirjoitti...

Kuulostaa asialliselta,ehdtään varmaan vielä viikolla pyöritellä asiaa. Täytyy toivoa lämpimiä kelejä ja auringonpaistetta tulevalle viikolle :)