Pintovia kaloja etsimässä

Eilen olin iltaan asti opiskelujen tiimoilta töissä Aivomyrsky-nimisessä nuoryrittäjyystapahtumassa. Kun vielä kalavälineet olivat Vääksyssä, näytti siltä, että tämän viikonlopun kalastukset jää väliin. Seistessäni narikassa puhelin piippaili kuitenkin vähän väliä ja lukiessani viestejä Pekan ja Hannun saamista kaloista mieli muuttui. Joten tänään ennen viittä ylös, kuuden linkulla Jyväskylästä Vääksyyn ja siitä Pekan kanssa lähijoelle kalalle.

Pinturirasiakin oli ensimmäistä kertaa tänä vuonna mukana reissussa, odotinkin jo pääseväni tarjoamaan pintaperhoa tuikkiville kaloille. Pinturit saivat kuitenkin olla rauhassa, sumareita kömpi jonkin verran hangilla, mutta joessa näkyi päivän aikana vain yksittäisiä kappaleita pörräämässä. Kalat eivät vielä aktivoituneet syömään kuoriutuvia korreja. Tällä joella on muutenkin sumariaika selvästi myöhemmin kuin esim. Tainionvirralla, viime vuonnakin sain nauttia hyvästä sumukorentokalastuksesta vielä huhtikuun puolessavälissä.


Joen vesi oli noussut selvästi viime käyntikerrasta, vaikka se silloinkin oli jo korkealla. Nyt joen voisi sanoa olevan melkein tulvakorkeudella. Tämä vaikeutti osaltaan kalastusta, kylän kohdilta aloituspaikasta pieneen mustaan boobyyn tarttui pikkutaimen, joka kuitenkin nopeasti irtosi. Kävimme läpi vielä pari seuraavaa paikkaa, kyllä riittää nättiä potentiaalisen näköistä sumarinivaa/suvantoa kaislikkoineen, viikon päästä uskoisin kalojen jo aktivoituvan täälläkin korrien perään, onhan ensi viikolle kuitenkin luvattu lämpimiä ilmoja. Kalastus jatkui varsin hiljaisissa merkeissä, yhden pikkutaimenen karkuuttelin jälleen. Sitten olikin aika mennä tutulle ottisuvannolle.

Tuttu ja turvallinen kylmän veden ottisuvantokin tuntui ihmeen kuolleelta, liekö noussut vesi sitten muuttanut virtauksia niin, etteivät kalat olleet enää tutuilla paikoilla. Perhomenekki oli taas melkoinen, kun pohjaan oli päästävä vaikka vesi korkealla olikin. Luulin pienen oliivin leechini jääneen jälleen pohjaan kiinni, josta aloin sitä riuhtoa. Samointein komea taimenenkylki nousi pintaan, muutama muljahdus ja irti, perkele! Kyllä osaa olla kylmänveden aikaan taimenen ottikin joskus huomaamaton, nytkin tuntui aivan kun perho olisi vain töksähtänyt pohjaan. Alajuoksulla näkyi pari saukkoa sukeltelevan, siinäpä selitys myös viimeksi tästä paikasta tulleiden kalojen ruhjeille. Olimme lähdössä jo pois, kun kymmenisen metriä alavirtaan näkyi komea "tuikki". Pekka alkoikin jo virittelemään nymfejään, kunnes saukon selkä tuli pintaan. Olisihan siinä ainakin rulla huutanut, jos tuikin aiheuttaja olisi perhon ottanut :).

Kopaisimme läpi aloituspaikkamme, mutta kovin hiljaiselta vaikutti. No, ei sitä kalaa väkisin oteta, joten kotiinpäin oli lähdettävä.