Vuoden ensimmäinen mitallinen
Tänä viikonloppuna tulin Vääksyyn jälleen käymään, sillä olin lupautunut sunnuntaiksi Vesijärvellä järjestettäviin SM-pilkkeihin toimitsijaksi. Pilkille piti tänäänkin alun perin mennä, mutta suunnitelmat muuttuivat kun Pekka soitteli eilen illalla lähtemään koskelle. Edellislauantain Hartolan reissu suijui tyylipuhtaassa MP-meiningissä, joten vuoden ensimmäinen mittakala antoi vielä odottaa itseään.
Pari ensimmäistä koluamaamme paikkaa eivät antaneet minkäänlaisia kalatapahtumia, eikä kalastusmotivaatiokaan ollut aivan huipussaan. Talvipäivä oli kuitenkin hieno, ja metsän siimeksessä hennon lumisateen keskellä virtaava joki näytti kauniilta. Harmi, että kamera jäi kotiin. Erään kosken alussuvannolta koukutimme Pekan kanssa tälle joelle tyypilliset, noin 30-35 senttiset ärhäkät taimenet.
Ennen lähtöä päätimme vielä kopaista jo aamulla kalastamamme kosken alapuolisen suvannon, joka viime reissulla vaikutti yllättävän hiljaiselta. Kyseessä on kuitenkin eräs tämän joen parhaista kylmän veden paikoista. Pelkät kumisaappaat jalassa kahlasin rannassa olevan virtapaikan yli keskelle suvantoa, josta paikka on hyvä kalastaa. Jonkun ajan päästä kymppikoon mustaa boobya vietiin, mielessä kävi kyseessä olevan killen, mutta ilmahyppy paljasti kalan mukavankokoiseksi taimeneksi. Jostain ihmeen syystä kala ryntäsi yläpuoliseen koskeen, vaikkei vesi varmasti astetta lämpimämpää ole. Kaaduin koskessa ja löin polveni, lisäksi sain kirota täynnä vettä olevia saappaitani. Kun 48 senttinen koirastaimen möllötti haavissa, päätin papittaa sen, vaikkei tapoihini olekaan yleensä kuulunut tällä joella taimenten pamputtaminen. Kamerakin oli jäänyt matkasta, joten kuvaaminen jäi kotiin. Myöhemmin kalan kolkkaaminen alkoi hieman kaivertaa, kyseessä kun oli vielä normaalia tummempi kala tämän joen asukiksi. Taimen oli kuitenkin punalihainen, joten eiköhän se hyvällä ruokahalulla siirry ravintoketjussa eteenpäin. Kala oli syönyt mahan täyteen pieniä simpukoita, mitä on ollut usein syönnöksenä myös tämän joen kirjolohilla.
Molemmat jalkani olivat litimärät, joten lähdimme ajelemaan takaisin kohti Vääksyä. Reissu oli vaihteeksi varsin lyhyt, usein tulee talvella piiskottua liiankin kauan, jolloin olotila muuttuu helposti sellaiseksi, ettei kalastus ole enää kovin nautinnollista.
Nämä vuoden ekat reissut ovat tehneet ainakin selväksi, että vaikka rasiat suht täyteen sidoinkin, ei se riitä. Talvella jos haluaa saada kaloja, on perhot saatava pohjan tuntumaan, joten perhokato on melkoinen. Ei muuta kun spigotti sauhuamaan taas.Sumariaikakin alkaa olla ihan hollilla, Hartolassa on kuulemma ensimmäiset korrit jo kuoriutuneet. Itselläni on tosin muutto juuri ehkä parhaimpana sumariviikonloppuna (29-30.3). Tosin tuo ei juuri haittaa, jos toiseen asuntoon muutto lopettaa tämän yli puoli vuotta jatkuneen mystisen sairastelun minkä epäilen olevan nykyisessä asunnossa olevan homeen aiheuttamaa, ei yhden kalastusviikonlopun menettäminen paina yhtään missän. Elämässä on muutakin kuin perhokalastus.. Tai niin ne ainakin väittää..
Pari ensimmäistä koluamaamme paikkaa eivät antaneet minkäänlaisia kalatapahtumia, eikä kalastusmotivaatiokaan ollut aivan huipussaan. Talvipäivä oli kuitenkin hieno, ja metsän siimeksessä hennon lumisateen keskellä virtaava joki näytti kauniilta. Harmi, että kamera jäi kotiin. Erään kosken alussuvannolta koukutimme Pekan kanssa tälle joelle tyypilliset, noin 30-35 senttiset ärhäkät taimenet.
Ennen lähtöä päätimme vielä kopaista jo aamulla kalastamamme kosken alapuolisen suvannon, joka viime reissulla vaikutti yllättävän hiljaiselta. Kyseessä on kuitenkin eräs tämän joen parhaista kylmän veden paikoista. Pelkät kumisaappaat jalassa kahlasin rannassa olevan virtapaikan yli keskelle suvantoa, josta paikka on hyvä kalastaa. Jonkun ajan päästä kymppikoon mustaa boobya vietiin, mielessä kävi kyseessä olevan killen, mutta ilmahyppy paljasti kalan mukavankokoiseksi taimeneksi. Jostain ihmeen syystä kala ryntäsi yläpuoliseen koskeen, vaikkei vesi varmasti astetta lämpimämpää ole. Kaaduin koskessa ja löin polveni, lisäksi sain kirota täynnä vettä olevia saappaitani. Kun 48 senttinen koirastaimen möllötti haavissa, päätin papittaa sen, vaikkei tapoihini olekaan yleensä kuulunut tällä joella taimenten pamputtaminen. Kamerakin oli jäänyt matkasta, joten kuvaaminen jäi kotiin. Myöhemmin kalan kolkkaaminen alkoi hieman kaivertaa, kyseessä kun oli vielä normaalia tummempi kala tämän joen asukiksi. Taimen oli kuitenkin punalihainen, joten eiköhän se hyvällä ruokahalulla siirry ravintoketjussa eteenpäin. Kala oli syönyt mahan täyteen pieniä simpukoita, mitä on ollut usein syönnöksenä myös tämän joen kirjolohilla.
Molemmat jalkani olivat litimärät, joten lähdimme ajelemaan takaisin kohti Vääksyä. Reissu oli vaihteeksi varsin lyhyt, usein tulee talvella piiskottua liiankin kauan, jolloin olotila muuttuu helposti sellaiseksi, ettei kalastus ole enää kovin nautinnollista.
Nämä vuoden ekat reissut ovat tehneet ainakin selväksi, että vaikka rasiat suht täyteen sidoinkin, ei se riitä. Talvella jos haluaa saada kaloja, on perhot saatava pohjan tuntumaan, joten perhokato on melkoinen. Ei muuta kun spigotti sauhuamaan taas.Sumariaikakin alkaa olla ihan hollilla, Hartolassa on kuulemma ensimmäiset korrit jo kuoriutuneet. Itselläni on tosin muutto juuri ehkä parhaimpana sumariviikonloppuna (29-30.3). Tosin tuo ei juuri haittaa, jos toiseen asuntoon muutto lopettaa tämän yli puoli vuotta jatkuneen mystisen sairastelun minkä epäilen olevan nykyisessä asunnossa olevan homeen aiheuttamaa, ei yhden kalastusviikonlopun menettäminen paina yhtään missän. Elämässä on muutakin kuin perhokalastus.. Tai niin ne ainakin väittää..
Kommentit