sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Havulampi 23.10.2011

Jyrki kyseli perjantaina halukkuutta lähteä Havulammelle sunnuntaiaamuksi ongelle. Mikäs siinä oli lähtiessä, kun kalastuspoltteetkin alkoivat olla jälleen nousemaan päin, eikä reissuja ole kuluvalle vuodelle kuitenkaan enää montaa tiedossa. O-P lähti myös matkaan ja kalastelimme lammella aamusta muutaman tunnin session.

Aamusta itselläni piteli melkoisen hiljaista, ensimmäiseen tuntiin sain yhden kalan eikä tällejäkään juuri ollut. Jyrki puolestaan löysi lohimontun heti alussa ja veteli kirjolohen toisensa jälkeen ylös samoilta jalansijoilta. Aamu oli todella kylmä ja alussa vaparenkaatkin tuppasivat jäätymään. Pikkuhiljaa tapahtumia alkoi tulla enemmän omankin siiman päähän, mutta miksikään liian helpoksi kalastus ei missään vaiheessa kehkeytynyt. Lammella oli kuuleman mukaan ollut edellispäivänä täysi miehitys, mikä luonnollisesti vaikutti kalojen syöntihalukkuuteenkin.

Käytännössä kaikki kalatapahtumani tulivat boobyilla. Ainakin itselläni oli jonkinasteisia ongelmia saada kaloja tarttumaan varovaisista tälleistä. Tapahtumat tulivat yleensä lähes peräkkäisillä heitoilla ja väliin saattoi pitää suhteellisen pitkäänkin hiljaista. Omaksi saldokseni tuli kymmenkunta haavissa käynyttä kalaa. Paikalla olleilla virvelimiehillä piteli todella hiljaista, joten ei ollut mikään helpoin päivä Säälilammella. Ihan hyvä niin, mukavampaahan se oikeastaan on, kun kalojen saamiseksi joutuu käyttämään myös hieman päätään eikä kalastus ole mitään jatkuvaa röytöä.

Saapa nähdä, tuleeko lampikalassa käytyä enää tälle vuodelle. Yhden keikan voisi ehkä vielä heittää ennen jäitä, jos kelit eivät marraskuun puolella muutu aivan mahdottomiksi.

Viimeisen viikon aikana tuli pidettyä seuraillat niin KSPK:lle Kuolan reissusta kuin Pirkanmaan Perhokalastajille Uuden-Seelannin kalastuksesta. Marraskuun alussa ohjelmassa on vielä Uuden-Seelannin ilta Lahden Perhokalastajille, joten kalastus ei pääse unohtumaan mielestä, vaikkei aivan lähiviikkoina ongella kävisikään.
Posted by Picasa

Ei kommentteja: