Kisatreeniä Äsyllä

Ensi viikon loppupuolella järjestettävien SM-finaalien jokiosuus käydään Äyskoskella, jonka loppukesän/alkusyksyn kalastuksesta itselläni ei ole aiemmilta vuosilta mitään kokemusta. Treenireissu oli siis tarpeen ja suuntasimme eilen Juhon ja Esan kanssa onkimaan yhden luvan Äsylle.


Paikalla oli jonkin verran muitakin kilpailijoita treenaamassa, eivätkä uutiset kalantulon suhteen todellakaan lupailleet mitään järin ihmeellistä kalajuhlaa.. Ongimme iltakuudesta tehokkaan parin tunnin session, jonka aikana Juho onnistui koukuttamaan nätin 54cm taimenen ja Esa pienehkön harjuksen. Itselläni oli vain yksi muutaman potkun kontakti kookkaampaan kalaan. Vaikeaa tuntui olevan muillakin kalastajilla.


Hämärän hetki olisi varmasti ollut taimenten kannalta otollisinta aikaa, mutta jätimme sen onkimatta, sillä kilpailussakaan ei tuohon aikaan kalasteta. Sen sijaan saunoimme muutaman oluen kera ennen pään painamista tyynyyn.

Seuraava päivä ei alkanut kalantulon suhteen juurikaan ruusuisemmin. Lopulta onnistuimme jätkien kanssa jokainen käyttämään sentään useampia mukavan kokoisia harjuksia haavissa. Esan isoin harjus venytti mittanauhan 51 senttiin, minun ja Juhon suurimmat harrit olivat molemmat puolestaan 47cm mittaisia.




Treenireissun perusteella voi ennakoida finaalien jokiosuudesta vaikeaa, sen verran hiljaista lopulta kaikilla paikalla treenanneilla piteli. Blänkkijaksoja tulee joeltakin varmasti melko paljon. Tietysti vajaa kaksi viikkoa voi vielä muuttaa tilannetta suuntaan tai toiseen..

Kommentit

Harri Hytönen sanoi…
Omituista, että noin hiljaista ollut. Aikaisemmin näin loppukaudesta on tapahtumia riittänyt oikeinkin runsaasti...
Pietu sanoi…
Joo, suhteellisen hiljaista tosiaan piteli. Positiivista oli kuitenkin se, etteivät harjukset nyt sentään olleet alueelta kadonneet. Sellaisestakin taisi olla foorumilla kesällä puhetta.

Suosittuja blogijuttuja