Rasvaevällinen yllätys
Olimme palanneet edellispostauksessa sivutulta pohjoiskalotin kiertoajelulta heinäkuun lopulla 2023. Kun perhokalastuskamat olivat kuivuneet reilu pari viikkoa ja kesälomaa oli vielä muutama päivä jäljellä, niin veri veti jälleen koskelle.
Koko kesän korkealla pysynyt vesi oli nyt jo selvästi laskenut, mikä toi isommalle koskikohteelle selkeästi enemmän kalastettavaa pinta-alaa. Toisaalta taas tietyissä paikoissa rantojen lähellä vettä oli jo liiankin vähän. Seuravaana viikonloppuna kaikki muuttui, kun Keski-Suomessa satoi monta päivää putkeen kaatamalla ja virtaamat vähintään tuplautuivat koko elokuun ajaksi.
Luvasta oli enää reilu pari tuntia jäljellä, kun pidin tauon ennen viimeistä kalastussessiota. Kalastus oli ollut vaihtelevaa, välillä taimenia löytyi siiman päähän oikein hyvin ja toisinaan ne olivat taas turpa ummessa. Silloin kun taimenet eivät olleet otillaan, niin tietyillä spoteilla runsaslukuisina parvina pörränneet kookkaat säyneet tarjosivat mukavaa ajanvietettä. Tällä koskella perussaalis on 35-55 cm välille osuva eväleikattu taimen, viime vuosina pienempää rasvaevällistä kalaakin on alkanut löytyä ilahduttavasti.
Samaan aikaan koskelle oli sattunut myös kilpakalastusajoilta tuttu kaverini Ristolaisen Ville, jonka kanssa reissattiin samassa tiimissä parit EM-kisatkin. Villen kanssa oli mukava turista kaiken maailman asioista kestävyysurheilusta aina heikkenevän näön pinturikalastukseen tuomiin haasteisiin. Kummallakin oli nimittäin ollut dry-dropperilla kalastaessa jo vaikeuksia erottaa, missä pinturi milloinkin menee.
Ennen luvan viimeistä kalastussessiota päivitin hieman settejä. Ohensin perukkeen 0,16 mm vahvuuteen ja vaihdoin perhot. Olipa syynä sitten perhojen vaihto, ohennettu peruke tai vaan kalojen aktivoituminen, mutta nyt taimenia löi kiinni tasaiseen tahtiin aamupäivän aikana jo kalastetuista paikoista. Pääosa kaloista oli reilu nelikymmensenttisiä peruskaloja, mutta mahtuipa joukkoon myös pari päälle puolimetristä eväleikattua taimenta. Lähes kaikki kalat ottivat yläperhona olleeseen #14 Pietun Pupaan, jota en ollut aikaisemmin reissun aikana uittanut. Kyseisellä perholla on hetkensä ja nyt oli selkeästi yksi niistä. Yläperhon toimiminen kieli myös osaltaan kalojen aktivoitumisesta.
Lupaa oli enää reilu puoli tuntia jäljellä, kun olin kahlannut hieman vaikeammin saavutettavaan ja kauemmas rannasta sijaitsevaan kohtaan. Laajasta koskipeilistä tärähti taas Pietun Pupaan taimen kiinni, joka vaikutti perusistarilta. Sitten pinnassa pyörähti suora selkäevä, iso pyrstö ja kookas rasvaevä. Hitto, kyseessähän oli hyvän kokoinen evällinen taimen. Ei todellakaan mikään yleinen saalis tältä koskelta. Kala pysyi todella rauhallisena ja ajattelin jo, että pääsisin yllättämään sen nopealla haavituksella. Asemoin itseni peilin alareunaan kalan alapuolelle. Peilin jälkeen koski kuohusi kovana ryöppynä usean kymmenen metriä aina loppuliukuun saakka, joten sinne kalaa ei tulisi päästää.
Rauhallisena pysynyt taimen kuitenkin hieman virkosi, ui kovan virran reunaan ja lipsahti siitä kovan kosken puolelle. Pian se olikin virran voimasta jo parikymmentä metriä alavirran puolella. Hemmetti, näin ei olisi saanut käydä. Pitkällä alavirran puolella kivisessä kovassa koskessa uiva kala saisi todennäköisesti nuohottua koskisammalta mukaansa tai nirhaisi ohuehkon perukkeen johonkin kiveen. Pian se olisi vapauttanut itse itsensä. Ei auttanut kuin könytä kovaa koskea alaspäin kalan perässä, joka edelleen jatkoi alavirtaan päin ja oli ihme kyllä vielä kiinni. Yhdet lipatkin heitin matkalla kalan perässä kohti loppuliukua. Taimen näytti pysähtyneen loppuliu’un yläpuoliseen laajempaan peiliin, jonne pääsin sen perässä könyämään.
Kun pääsin vihdoin kalan alapuolelle, niin se oli jo aika väsynyt ja sain kopattua taimenen haaviin. Haavissa katselin kalaa. Suupieliltään ehjä kullankeltainen rasvaevällinen taimen, joka oli tämän kosken evälliseksi kalaksi poikkeuksellisen kookas. Tuntui makealta saada tästä kohteesta näin hieno eväkäs. Mittasin kalan yli kuusikymppiseksi ja otin siitä kosken keskellä muutaman kuvan ennen elvyttämistä ja vapautusta. Rannalla pari paikalla ollutta perhomiestä näyttivät peukkua. Miehet olivat aiemmin aamupäivästä ystävällisesti tarjonneet pannukahvit ja vieläpä pullan palanpainikkeeksi.
Lupaa oli vielä hetki jäljellä ja rantaan kahlatessani heitin muutaman poteron, joista nousi yksi perusistari. Sitten oli aika pakata kamat kasaan, suunnata kotia kohti ja päivittää reissun kuulumiset puhelinsoitolla kaverin kanssa.
Vaikka tämän tarinan pääeväkäs olikin kaikin puolin ehjän oloinen hieno kala, niin en minä silti ensimmäinen ollut joka sen kanssa oli köyttä vetänyt. Kuvista kävi ilmi, että kaverini oli saanut kyseisen taimenen samana kesänä kuten myös edellisenäkin. Vuoden aikana se oli kasvanut muistaakseni seitsemän senttiä, mikä on ihan kelpo tahti tämän kokoiselle paikalliselle kalalle. Taimen pitää majaa varsin vaikeasti tavoitettavassa paikassa, jonne ei korkealla vedellä ole asiaa eikä sinne matalammallakaan vesitilanteella moni mene. Ehkä siksi se oli pysynyt vielä kohtuullisen vähän koukutettuna ja suupieliltään ehjänä yksilönä.
Koko kesän korkealla pysynyt vesi oli nyt jo selvästi laskenut, mikä toi isommalle koskikohteelle selkeästi enemmän kalastettavaa pinta-alaa. Toisaalta taas tietyissä paikoissa rantojen lähellä vettä oli jo liiankin vähän. Seuravaana viikonloppuna kaikki muuttui, kun Keski-Suomessa satoi monta päivää putkeen kaatamalla ja virtaamat vähintään tuplautuivat koko elokuun ajaksi.
Luvasta oli enää reilu pari tuntia jäljellä, kun pidin tauon ennen viimeistä kalastussessiota. Kalastus oli ollut vaihtelevaa, välillä taimenia löytyi siiman päähän oikein hyvin ja toisinaan ne olivat taas turpa ummessa. Silloin kun taimenet eivät olleet otillaan, niin tietyillä spoteilla runsaslukuisina parvina pörränneet kookkaat säyneet tarjosivat mukavaa ajanvietettä. Tällä koskella perussaalis on 35-55 cm välille osuva eväleikattu taimen, viime vuosina pienempää rasvaevällistä kalaakin on alkanut löytyä ilahduttavasti.
Samaan aikaan koskelle oli sattunut myös kilpakalastusajoilta tuttu kaverini Ristolaisen Ville, jonka kanssa reissattiin samassa tiimissä parit EM-kisatkin. Villen kanssa oli mukava turista kaiken maailman asioista kestävyysurheilusta aina heikkenevän näön pinturikalastukseen tuomiin haasteisiin. Kummallakin oli nimittäin ollut dry-dropperilla kalastaessa jo vaikeuksia erottaa, missä pinturi milloinkin menee.
Ennen luvan viimeistä kalastussessiota päivitin hieman settejä. Ohensin perukkeen 0,16 mm vahvuuteen ja vaihdoin perhot. Olipa syynä sitten perhojen vaihto, ohennettu peruke tai vaan kalojen aktivoituminen, mutta nyt taimenia löi kiinni tasaiseen tahtiin aamupäivän aikana jo kalastetuista paikoista. Pääosa kaloista oli reilu nelikymmensenttisiä peruskaloja, mutta mahtuipa joukkoon myös pari päälle puolimetristä eväleikattua taimenta. Lähes kaikki kalat ottivat yläperhona olleeseen #14 Pietun Pupaan, jota en ollut aikaisemmin reissun aikana uittanut. Kyseisellä perholla on hetkensä ja nyt oli selkeästi yksi niistä. Yläperhon toimiminen kieli myös osaltaan kalojen aktivoitumisesta.
 |
| Yksi Pietun Pupaan erehtyneistä eväleikatuista |
Lupaa oli enää reilu puoli tuntia jäljellä, kun olin kahlannut hieman vaikeammin saavutettavaan ja kauemmas rannasta sijaitsevaan kohtaan. Laajasta koskipeilistä tärähti taas Pietun Pupaan taimen kiinni, joka vaikutti perusistarilta. Sitten pinnassa pyörähti suora selkäevä, iso pyrstö ja kookas rasvaevä. Hitto, kyseessähän oli hyvän kokoinen evällinen taimen. Ei todellakaan mikään yleinen saalis tältä koskelta. Kala pysyi todella rauhallisena ja ajattelin jo, että pääsisin yllättämään sen nopealla haavituksella. Asemoin itseni peilin alareunaan kalan alapuolelle. Peilin jälkeen koski kuohusi kovana ryöppynä usean kymmenen metriä aina loppuliukuun saakka, joten sinne kalaa ei tulisi päästää.
Rauhallisena pysynyt taimen kuitenkin hieman virkosi, ui kovan virran reunaan ja lipsahti siitä kovan kosken puolelle. Pian se olikin virran voimasta jo parikymmentä metriä alavirran puolella. Hemmetti, näin ei olisi saanut käydä. Pitkällä alavirran puolella kivisessä kovassa koskessa uiva kala saisi todennäköisesti nuohottua koskisammalta mukaansa tai nirhaisi ohuehkon perukkeen johonkin kiveen. Pian se olisi vapauttanut itse itsensä. Ei auttanut kuin könytä kovaa koskea alaspäin kalan perässä, joka edelleen jatkoi alavirtaan päin ja oli ihme kyllä vielä kiinni. Yhdet lipatkin heitin matkalla kalan perässä kohti loppuliukua. Taimen näytti pysähtyneen loppuliu’un yläpuoliseen laajempaan peiliin, jonne pääsin sen perässä könyämään.
Kun pääsin vihdoin kalan alapuolelle, niin se oli jo aika väsynyt ja sain kopattua taimenen haaviin. Haavissa katselin kalaa. Suupieliltään ehjä kullankeltainen rasvaevällinen taimen, joka oli tämän kosken evälliseksi kalaksi poikkeuksellisen kookas. Tuntui makealta saada tästä kohteesta näin hieno eväkäs. Mittasin kalan yli kuusikymppiseksi ja otin siitä kosken keskellä muutaman kuvan ennen elvyttämistä ja vapautusta. Rannalla pari paikalla ollutta perhomiestä näyttivät peukkua. Miehet olivat aiemmin aamupäivästä ystävällisesti tarjonneet pannukahvit ja vieläpä pullan palanpainikkeeksi.
 |
| Potkurilla on jo kokoa |
 |
| Mallikas kultaharkko |
Vaikka tämän tarinan pääeväkäs olikin kaikin puolin ehjän oloinen hieno kala, niin en minä silti ensimmäinen ollut joka sen kanssa oli köyttä vetänyt. Kuvista kävi ilmi, että kaverini oli saanut kyseisen taimenen samana kesänä kuten myös edellisenäkin. Vuoden aikana se oli kasvanut muistaakseni seitsemän senttiä, mikä on ihan kelpo tahti tämän kokoiselle paikalliselle kalalle. Taimen pitää majaa varsin vaikeasti tavoitettavassa paikassa, jonne ei korkealla vedellä ole asiaa eikä sinne matalammallakaan vesitilanteella moni mene. Ehkä siksi se oli pysynyt vielä kohtuullisen vähän koukutettuna ja suupieliltään ehjänä yksilönä.
Kommentit