Korviketoimintaa

Pitkä ja kylmä talvi on perhokalastajalle hermoja raastavaa aikaa, joten jotain korvikeaktiviteettia on välillä keksittävä. Vietimme eilisen kuusenkaatajaisten ja Helsinkiin muuttavan Juhon läksiäisten tiimoilta ensin Liekkilammella kirjolohia pilkkien ja sitten saunomisen, syömisen sekä Jyväskylän baarireissun merkeissä.

Kalantulo oli ainakin itselleni positiivinen yllätys. Meitä oli pilkillä kahdeksan hengen poppoo (Strandmanin veljessarja, Jyrki, Esa, Rysä ja Otto), melkein kaikki saivat kalaa ja jokaisella oli kirjolohia kiinni. Yhteensä taisimme saada ylös yhdeksän kirjolohta. Itse lainasin Juhon pilkkivapaa ja melkein heti aloituksesta sain pienellä Räsäsellä noin kiloisen kirjolohen. Hetken päästä rouhaissut seuraava kala olikin sitten selvästi isompi ja katkoi lopulta 0,25mm tapsit vieden Räsäsen mukanaan. Lainasin Jyrkin tekemiä leechejä, joilla sainkin ylös isomman kokoisen kollikirjolohen sekä toisen kiloisen kalan. Näiden lisäksi oli muutama tärppi ja karkuutin vielä pari kirjolohta, joista toinen veti koukun suoraksi.

Lähdimme jo hyvissä ajoin jäältä pois saunomaan, syömään sekä juomia kumoamaan. Todella hauska päivä (ja ilta) jälleen, vaikka tänään hieman puhalluttaakin..

Pilkkiminen on ihan mukavaa touhua hyvällä porukalla läppää heittäen silloin kun saa tapahtumia ja hommaan jaksaa keskittyä, mutta itsestäni ei kuitenkaan kovaa pilkkimiestä saa tekemälläkään. Pilkkimisestä kun puuttuu jotenkin tietty kalastamisen aktiivisuus, homma on ainakin itselläni lähinnä paikoillaan könöttämistä ja vavan heiluttelua tärpin toivossa, joita eilen onneksi tuli.

Kuvia päivän varrelta:









Kommentit

Suosittuja blogijuttuja