lauantai 4. helmikuuta 2012

Leechejä

Aherrus sidontapenkin äärellä jatkuu. Näillä pakkasilla kun ei ulkonakaan viitsi turhan kauaa oleskella (aamulla Jyväskylässä pakkasta yli -30) ja jotain ajanvietettä on neljän seinän sisällä keksittävä. Viikko sujui lähinnä larvoja kietoen, eilen illalla ja tänään aamupäivällä sidoin taasen leechejä.

Nyt vuorossa oli lähinnä jokileechit, vaikka toki tein yhden satsin järviperhojakin. Jokileechit kun näyttävät hieman harvenneen rasiasta, niin oli aika täyttää tyhjiä aukkoja. Olen sitonut viimeisen parin vuoden ajan kaikki jokileechini Knapekin jigikoukkuihin. Moni on ollut epäileväinen kyseisten koukkujen suhteen ja ovat hylänneet ne jo näön perusteella ennen kokeilemista, mutta itselläni ei ole kyseisistä koukuista juurikaan valittamista. Mitä nyt perinteisten tsekkikoukkujen tapaan katkeilevat suhteellisen herkästi pohjasta pois vedettäessä.

Painotan jokileechit selvästi järviperhoja rankemmin, näissä #8 jigikoukkuun sidotuissa perhoissa on 3,5-3,8mm volsukuula sekä lyijyä rungon matkalta. Perhoja voi näin käyttää hyvin myös larvastaessa. Vaikka leechit käsitetään usein kirjolohiperhoiksi, niin esimerkiksi istaritaimenia ongittaessa laitan usein larvalitkan sekaan yhdeksi perhoksi painavamman mustan oranssipäisen leechin, joka antaa aina tasaisen varmasti kalaa.

Kuvia eilisillan ja tämän aamun perhoista:






5 kommenttia:

Janne Erämies kirjoitti...

Tehdas pyörii :)
Eilis-illan ja tän päivän aikana ollut itellä nymfit työn alla,PT:t ja perus kuulapäitä 40 zipaletta saanut aikaiseksi..Huomenna ajattelin kanssa noi jokiliitsit ottaa käsittelyyn,tai niin pitkälle kuin sopivia koukkuja riittää..

Pietu kirjoitti...

Talvella kun jaksaa sitoa, niin ei tarvitse sitten kesällä ennen reissuja tuskailla yhtä kauaa sidontapenkin ääressä.

Vaikka turha toivo, etteikö näitä talvella sidottuja varastoja tarvitsisi kauden aikana vielä täydentää ;)

Janne Erämies kirjoitti...

Tuleehan niitä tehtyä kesälläkin,kunhan saa sen vaihteen vaan silmään..Mutta kun nytten tuossa mittarissa on melkein 30 astetta eipä ole juuri muutakaan tekemistä...Paitsi tän aamun selaillut uuden-seelannin kalapaikkoja :)

Pietu kirjoitti...

Heh, NZ-paikat ja kuvat olleet itsellänikin koko viikon tutkinnassa. Ei tällaiset Pohjolan talvet ole perhokalastajaa varten tehty.

Ehkä taas ensi talvena.. :)

Janne Erämies kirjoitti...

Juu,uusi-seelanti tulee olemaan matkakohde viimeistään 2013-2014 talvena sen päätin tuossa jokin aika sitten..heitetään nyt tän vuoden aikana toi Tanskan ja Venäjän reissu,sen jälkeen ruvettava katselemaan tarkemmin tota NZ:aa :)