Kerta vielä

Tuossa aiemmin arvelin kuluvan vuoden perhokalastuksien olevan jo paketissa, mutta toisin kävi. Juhon ja Lappalaisen Tuomaksen kanssa oli aiemmin puhetta, josko tänä viikonloppuna pääsisi jo kirjolohia pilkkimään. Kelit eivät pakastuneet tarpeeksi, mutta eilen illalla jätkät soittelivat Vaajavirralle kalalle. Vaikka olen asunutkin Jyväskylässä yli neljä vuotta, niin ikinä ei ole tuolla lähikohteella tullut aiemmin käytyä. Jotenkin paikka on näyttänyt niin ilmeettömältä, ettei ole oikeastaan käynyt mielessäkään kalastaa siellä.


Päivän valjettua saavuimme paikalle, Juho ja Tuomas jäivät alemmas onkimaan pikkuperhoilla ja itse suuntasin streamervavan kanssa ylemmäs laiturin päähän. Lilluttelin streameria taimenen toivossa noin puoli tuntia ilman tapahtumia. Soittelin Juholle kuulumisia, Juho oli saanut alempaa nymfeillä siian, harjuksen ja taimenen ja Tuomas siian. Lähdin siis melko nopeasti alas virittelemään nymfisettejä.

Ongimme jonkun tunnin lyhyttä pätkää, josta tapahtumia tuli vuodenaikaan nähden ihan kivasti. Juho sai vielä neljä siikaa, itse käytin haavissa neljää ihan mukavankokoista harjusta ja Tuomas koukutti yhden taimenen. Hieman jäi kismittämään, kun en saanut itse yhtään kolmesta kiinni olleesta siiasta pysymään haaviin asti.

Vaaleaan iskupistelarvaan ottanut harri
Tuomaksella taimen haavissa
Juhon siikasumppu
Hares Earia purrut harjus
Hauska tapa viettää alkutalven päivää ja ainakin itselleni oli positiivinen yllätys, että saimme näinkin hyvin kaloja. Jos tämänpäiväisen kaltaisia leutoja kelejä riittää, niin Vaajavirralla voisi poiketa talven aikana vielä uudelleenkin.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Minkälaisilla perhoilla se juho niitä siikoja oikein jallitti? Mistäpäin vaajavirtaa tapahtumia tuli?
Anonyymi sanoi…
Erilaisilla 14 koon nymfeillä. liekkilän rannassa oli suurin osa kaloista.
-juho

Suosittuja blogijuttuja