Pikkukalajoulut / Muuramenjoki 19.11.2011

Eilen aamulla oli kauan odotettujen kalastuskauden päätäjäisinä toimineiden pikkukalajoulujen aika. Viime vuonna kyseiset kinkerit olivat loistavat, joten hauska päivä oli nytkin tiedossa.


Perjantai-iltana oli jokseenkin hämmentävää sekoilua kyytien kanssa, halukkaita autokuskeja kun ei aivan jonoksi asti ollut. Lopulta hyppäsin aamulla Oton kanssa Lappalaisen Tuomaksen kyytiin. Juho, Esa ja Ville odottivatkin meitä parkkipaikalla, jätkät olivat tulleet Vaajakoskelta paikalle taksilla kahluuvarusteet päällä. Oikea meininki! Kohta Jyri ja Rysä kurvasivat myös parkkikselle ja porukka alkoi olemaan kasassa. Jyrki liittyisi joukkoon sitten myöhemmin.

Näissä kinkereissä pipo ei kiristänyt eikä kalastusta otettu todellakaan vakavasti. Päivä Muuramenjoella sujui mukavasti pikkujoulutunnelmissa läppää heittäen ja välillä kalastellen. Kalojakin toki saimme, vaikkemme hiki hatussa onkineetkaan. Kirjolohien lisäksi porukkamme perhoihin puri muutamia harjuksia ja pienempiä taimenia. Välillä kävimme edellisvuoden tapaan Jyrkin takapihan kodalla lämmittelemässä ja  makkaraa paistamassa.

Kalastusosion jälkeen oli edessä siirtyminen Vaajakoskelle syömään ja saunomaan, tässä vaiheessa Juho kokkasi ruokakaloiksi otetuista kirjolohista maittavat sapuskat. Saunomisen jälkeen ilta jatkui varsin tapahtumarikkaana ja vilkkaana päätyen lopulta kaupungin valoihin "Cinderella-simulaattoriin". Kiitokset jälleen koko porukalle mukavasta kauden päätöksestä, ensi vuonna uudestaan!

Kuvatunnelmia kalastuspäivän varrelta:

Aamun avauskala

Pikkujoulutonttu Juho
Jyri väsyttää

Mikko ja lohi


Pieni pikkujouluhenkinen videonpätkä Juhon väsytyksestä:

Pikkujoulupäivän kalat taisivat olla itselleni vuoden viimeiset, sillä kalastuskausi on nyt osaltani hyvin todennäköisesti paketissa. Sivuhuomiona mainittakoot, että tämä on 200. perhokalastusblogini juttu sitten blogin perustamisen joulukuussa 2007. Julkaisutahti tullee olemaan samanlainen myös jatkossa, näin kalastuskauden ollessa paketissa keskitytään seuraavaksi perhoihin ja kauden yhteenvetoihin.

Kommentit

Olli-Pekka sanoi…
Kun nopeesti vilkasin kuvat läpi nii katoin ensin että Juho oliki pietu..viikset pääs hämäämään:D
Pietu sanoi…
Vuoroin viiksekkäinä :)

Suosittuja blogijuttuja