Vuoden 2010 parhaat kirjolohiperhot

Kuluvana vuonna perhokalastukseni keskittyi Finnmarkin reissua lukuunottamatta pitkälti kirjolohen kalastukseen. Nykyään kalastan kirjolohta mieluummin kuin istukastaimenta, lisäksi Keski-Suomen taimenkoskien tilanne ei hirveästi houkuta kalastamaan joko istukastaimenia tai sitten kymmeniä kertoja koukutettuja "luonnonkaloja". Kuluvana kesänä en tehnytkään Keski-Suomen alueelle ensimmäistäkään taimenreissua, toki tähän oli osasyynä myös juhannuksena murtunut peukalo, jonka seurauksena mm. pari Äyskosken reissua jäivät väliin. Joka tapauksessa kisakalastus ja yleinen kyllästyminen istukastaimenien kalastukseen on vienyt paikallisten kalastusreissujeni kohteet enemmän kirjolohen järvi/jokikalastuksen puolelle.
Vuoden alusta aloin pitää tilastoa perhoilla saamieni kirjolohien määrästä. Merkkasin jokaisen reissun jälkeen eri perhoilla saatujen kirjolohien määrät ylös. Jätin tilastoista pois pari Havulammen reissua, joilla kaloja tuli sen verran paljon, että ne olisivat vääristäneet tilastoa, toisekseen en pysynyt noilla reissuilla laskuissa mukana eri perhojen kalalukemien kanssa. Vastaavasti laskin tilastoon mukaan muutamia karkuutettua kaloja, joista olin selkeästi nähnyt, että mihin perhoihin kyseiset kirjolohet olivat purreet.
Tilastot vuoden 2010 tehokkaimmista kirjolohiperhoistani:
1. Musta leech, 42 kirjolohta
Listan tehokkain kirjolohiperho ei varmasti ole kellekään minkäänlainen yllätys. Musta leech toimii kirjolohelle missä tahansa vuodenajasta riippumatta. Varsinkin oranssikuulainen versio oli jälleen tappavan tehokas. Johtopäätöksenä voisi sanoa, että jos uitan kolmen perhon litkaa joella/järvellä ilman mustaa leechiä, niin mieltä painaa aina pieni epävarmuus, että onko tehokkain perho pois pelistä.

2. Oranssi leech, 24 kirjolohta

Oranssi leech on tunnetusti tehokas erityisesti hiljaittain istutettujen kirjolohien kalastuksessa. Perho toimi alkuvuodesta itselläni hyvin, mutta loppuvuodesta luotto kyseiseen väriin väheni jonkun verran. Lasken oranssien leechien värikategoriaan monet värimuunnokset aina sunburstista punaoransiin. Kesästä lähtien aloin etsimään sitä "oikeaa" oranssia suhteellisen huonolla menestyksellä, jolloin luotto oranssin ylivoimaan hieman hupeni.

3. Musta booby, 15 kirjolohta

Musta oranssisilmäinen booby on ollut ehdoton luottoperhoni kirjolohelle parin viime vuoden aikana. Tänä vuonnakin parina keväisenä reissuna se pesi samassa litkassa olleet leechit selvästi, mutta syystä tai toisesta käytin kauden edetessä boobyja selkeästi edelliskausia vähemmän ja sainkin niillä kesästä lähtien lähinnä yksittäisiä kaloja.
4. Valkoinen leech, 12 kirjolohta
Valkoinen on aina ollut itselleni kylmän veden väri. Tänä vuonna käytin valkoista leechiä todella vähän aina Havulammen karsintaan saakka, jossa se todisti taas toimivuutensa ja antoi loppusyksystä vielä useita kirjolohia.

Muut perhot:

Pinkki leech 8 kirjolohta
Kulta-oranssi blobi 5
Flashback-kakshäkiläinen 4
Pinkki larva 4
Oranssi booby 3
Pinkki murkku 3
Valkoinen booby 3
Oliivi leech 3
Musta nymfi 2
Pietun pupa 2
Pheasant tail 2
Harmaa leech 1
Helmiäisnymfi 1
Vihreä foamipupa 1
Pinkki nymfi 1
Pinkki booby 1
Loppuyhteenvetona voisi sanoa, että tänä vuonna leechien osuus kirjolohiperhoina korostui vielä hieman enemmän verrattuna aiempiin vuosiin. Pikkuperhojen (pupat, larvat, nymfit, pinturit) ja boobyjen osuus saaduista kaloista puolestaan väheni selvästi. Leechit olivat itselläni tällä kaudelle yksinkertaisesti selkeästi varmin valinta siiman päähän, kun tavoitteena oli kirjolohien koukuttaminen. Vanhoja kaloja kalastettaessa / vedenlämmön ollessa korkeampi täytyi käytettävien leechien kokoa vain pienentää.
Posted by Picasa

Kommentit

Ismo Tolonen sanoi…
Vähän samanlaista tuntumaa itselläkin tuosta kalastuksesta. Veikkaan, että ensi kaudella tulee entistä enemmän vielä lammilla käytyä.

Onko muuten mikä sulla tuo yleisin liitsin koko? Itse olen käytännössä sitonut vain Knapekin #8 koukkuun joka on minusta suht hyvä yleiskoko. Joitain #6 on myös lähinnä kun ei ole ollut saatavana tuota #8 koukkua.

Mulla tuli keltainen loppukesästä liitsin väreihin ja siinä oli yllättävän paljon tapahtumia. Olikohan Kirjo79 nikin omaava kaveri joka sitä suositteli Lempäälän koskille. En siellä onkinut, mutta Viannankoskella alkoi kirret sitä purra. Tosin karkuutin aika monta. Lammelta sain kanssa muutamia ko. värillä. Aiemmin ei ole keltaiseen ollut minkäänlaista luottoa
Pietu sanoi…
Mä käytän pääasiassa aika pieniä leechejä, #8 on mulle jo leecheissä normaalia isompi koukkukoko, #10 ehkä se tavallisin. Rasiassa olevat pienimmät leechit on tehty #16 koukkuun ja suurimmat #6 koukkuun. Toki nuo isommatkin puoltavat paikkaansa esim. keväällä kun vesi on korkeammalla ja sameampaa.

Itse en ole oikein saanut rakennettua luottoa tuohon keltaiseen, vaikka tiedänkin sen olevan muiden kokemuksen myötä ajoittain hyvä väri. Tosin sunburst on ollut ihan toimiva väri, onko se nyt sitten oranssi vai keltainen.. :)
rolsen sanoi…
Hmm, pitääkin sitoa noita liitsejä hieman pienempinä, kun ei oikein ole vielä luottamussuhdetta syntynyt ko. värkkiin...paitsi punaiseen Kynäsjoella, mutta sitä ei lasketa o.O
Anonyymi sanoi…
Muuten minkä merkkisiin ja mallisiin koukkuihin sää yleensä sidot nuo liitsit.Käytätkö hanakkia, knapekkia vai jotain muuta merkkiä? Ite käytin knapekin wettiä ja aika usein koukku väänty kun väsytteli muutaman perus killen.Ei oikein ole luottoa tullut mihinkään koukkuun.
Pietu sanoi…
Knapekin wet flyt ja Hanakin 200 BL:t on olleet mulla pääasiassa käytössä leechikoukkuina. Varsinkin nuo pienemmät Knapekit on mullakin joskus vääntyneet kalan kanssa. Pitäisi hommata Knapekin lake-koukkuja, joka on muuten aikalailla samanlainen kuin wet fly, mutta paksulankaisempi. Harmi, ettei noita koukkuja ole oikein Suomessa saatavilla.
Anonyymi sanoi…
Joo.Muistaakseni Taimenessa maksaa 3,99 e knapekin lakit sieltä ainakin saa kohtuu halvalla. Pitää pistää tilaukseen.

Suosittuja blogijuttuja