Kalassa vuoden lyhyimpänä päivänä


Eilen (22.12) oli vuoden lyhyin päivä auringonvalon suhteen, jota tuli tietysti "juhlistettua" lyhyellä kalareissulla, ja sen jälkeen iltasella Viikatteen Vuoden synkin juhla- kiekon tahdissa.

Joululoman alku oli melkoisen tylsää kotona möllötystä, tuntui että pää hajoaa jos ei pääse ulos neljän seinän sisältä. Kalaanhan se oli sitten mentävä, melkoisen härdellin jälkeen päätimme lopulta suunnata Pekan kanssa ihan vaan tuonne lähijoelle.

Räntää vihmoi melkoisesti aamulla, kun aloittelimme kalastustamme. Joen pinta oli kuitenkin laskenut huomattavasti sitten itsenäisyyspäivän, todennäköisesti joen yläosan säännöstelypadon takia. Viime käyntikerralla ihmettelimme jo eräällä levähdyspaikalla runsasta lintujen määrää, nytkin ilmassa liihotteli epäilyttävästi kaulushaikaraa muistuttanut siivekäs.

Kävimme kalastustuokion aikana läpi muutaman paikan, mitään erityisen suuria kalajuttuja ei tosin reissulta jäänyt kerrottavaksi. Erään koskentyngän alapuolelta saimme tosin molemmat kosketuksia kaloihin, mutta ylös asti ei yksikään näistä tullut.



Nyt onkin aika toivottaa rauhallista joulua kaikille blogini lukijoille! Ahkerasti olette jaksaneet höpinöitäni lukea, sillä vuoden 2008 aikana blogiani on luettu noin 10 000 kertaa. Kiitos siitä!


Perhomiehen ootto-onki

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Ois mahtanut vituttaa, jos ootto onkeen oliski napannu kirjo. Olis RPL sukeltanu komeesti :P
Pietu sanoi…
No, jos se olis sattunut tapahtumaan sinä lyhyenä aikana, kun tuon kuvan ehti räpsäisemään, niin olis kyllä ollut ajoitus kohdallaan :) Sitte olis ruopattu pohjia aurajoen rokastajien "kalavälineitä" muistuttavilla hirvityksillä..

Suosittuja blogijuttuja