Ylänkörautuja tundralta

Heinäkuussa 2017 olimme pitkästä aikaa velipoikien kanssa kolmistaan Norjan reissulla. Ensimmäistä päivää lukuunottamatta koko viikon puhalsi kova pohjostuuli, kelit kylmenivät hyytäviksi, vettä satoi ja joet alkoivat huuhdella tulvakorkeudessa. 

Reissun ekana iltapäivänä heitimme koko retken ainoan aurinkoisen hetken eräällä rautujärvellä. Itse kalastelin kelluntarenkaasta ja jo puolen tunnin kelluskelun jälkeen onnistuin saamaan upposiimaseteillä komean noin puolimetrisen punamahaisen raudun. Syvässä todella kirkasvetisessä järvessä oli hienoa katsella, kun siiman päässä temmeltäneen raudun punainen maha ja valkoiset evänreunat välkehtivät erottuen polarisoivilla laseilla jo useamman metrin syvyyksistä.

Ensimmäisen illan punamaha

Myöhemmin karkuutin paljon isomman raudun, joka veteli hallitsemattomasti pitkiä syöksyjä pohjasiimoille asti ja näyttäytyi pinnassa ennen irtoamistaan. En ollut aiemmin hirveästi rautujärvillä kalastanut, joten hyvänkokoisten rautujen saaminen siiman päähän oli makoisaa, vaikka isomuksen karkuutus jäikin kaivelemaan. Veri veti kuitenkin jokihommiin, jonne suuntasimme seuraavaksi.

Jokikalastus oli olosuhteisiin nähden ihan hyvää huolimatta jatkuvasti nousevasta vedestä. Taimenia, siikoja ja harjuksia nousi ajoittain oikein mukavasti, kunnes loppuviikosta vesi nousi jo tulvalukemiin ja jokikalastus oli sitä myötä epämiellyttävää. Niinpä reissun pari viimeistä kalastuspäivää pyhitettiin järvikalastukselle.

Päätimme kopaista uudelleen saman järven, jota kalastimme ensimmäisenä reissupäivänä. Keli oli nyt vain muutamia asteita plussan puolella ja kova pohjoistuuli tuiversi kylmästi. Vaatteita sai kiskoa ihan huolella päälle ja kellusiimatouhut piti unohtaa. Tässä tundramyrskyssä ei iltapintomisia nähtäisi.

Kieltämättä kylmässä viimassa ja aallokossa sweep 5 -siiman kanssa roiskiessa meinasi tunnin jälkeen jo epätoivo iskeä. Lopulta kuitenkin mustaan liitsiin tuli keskeltä järveä se kauan odotettu tärppi, vieläpä varsin painava sellainen. Kala lähti heti pitkään syöksyyn ja väsyttäessä alkoi käsi jo hieman täristä, tätä kalaa en halunnut karkuuttaa. Näiden vuosien jälkeen en väsytyksen vaiheita enää kovin yksityiskohtaisesti muista, mutta sen helpotuksen tunteen kalan solahtaessa haavin pohjalle muistan edelleen elävästi.

Ei tämä tietenkään yhtä iso ollut sen ekana päivänä tippuneen isomusraudun kanssa, mutta yhtä kaikki, upea pullea tunturirautu ja oma enkkani. Ja balsamia haavoille sille reissun alusta asti mielessä kummitelleelle karanneelle isomukselle. Potkuttelin rautu haavissa rannalle, jossa Hannu suoritti pakolliset kuvaustoimenpiteet. 

Upea tunturirautu

Kalastelimme loppuillan ilman mitään mullistavia tapahtumia, sain vielä Red Tagilla yhden pienemmän noin 35-senttisen raudun. Yksi kunnon kala riitti kuitenkin tekemään kalastuspäivästä onnistuneen.

Raudun järvikalastukseen keskittynyttä reissua en ole päässyt vieläkään tekemään, vaikka jokivesiltä olen toki kalastellut pienempiä 30-40 cm rautuja. Kesällä 2022 yritimme rautureissua, mutta tuolloin tundran järvien lämpimät vedet muuttivat kuitenkin reissun kohdekalan harjukseen. Pyörävaelluksella ei ollut kellurenkaita mukana ja kalastelimme rantamiehinä syvänteissä möllöttäneiden rautujen ulottumattomissa.

Ehkä juuri siksi nämä 2017 vuoden reissun hetket komeiden rautujen kanssa ovat jääneet mieleen. Ja olivathan ne kaiken lisäksi aivan ykkösluokan ruokakaloja.

Ykkösluokan reissuruokaa