Harjusten pesä

Heinäkuun lopussa 2022 olimme velipoikien kanssa maastopyörävaelluksella Finnmarkin tunturiylängöllä. Suunnitelmana oli koluta vajaan viikon verran ylängön rautujärviä läpi, joista Hannu oli saanut edellisvuoden reissullaan hienoja onnistumisia.

Jo ensimmäinen vuorokausi tunturissa kertoi kuitenkin karua kieltä siitä, että raudunpyynti voisi olla rantamiehille aika toivotonta. Vaikka keli oli nyt pohjoistuulen myötä kolea ja viileä, niin kuun alkupuolen pitkä hellejakso oli nostanut järvien vedenlämmön turhan korkeiksi. Emme saaneet ekan päivän aikana mitään havaintoa rauduista, jotka luultavasti möllöttivät järvien syvänteissä. Olimme varanneet ison osan reissun ruoka-annoksista kalaproteiinin varaan. Siksi aloin jo vaatia, että nyt leiri kasaan, pyörät alle ja siirtymä harjuspitoisten järvien äärelle.

Tundran rauhaa

Poljimme mönkijäuraa pitkin pariksi päiväksi harjusjärvelle, lisäksi teimme yhden päiväpiston lähistöllä virranneelle pikkujoelle. Ensimmäiseltä järveltä löytyikin harria ja siikaa ruokatarpeiksi. Suurimmat harjukset olivat puolimetrisiä ja järven puolella melko hoikkia kavereita. Läheiseltä joelta löytyi myös samaa kokoluokkaa olevia hieman pulskempia harreja. Keli muuttui todella karuksi, kun pohjoistuuli tuiversi vaahtopäitä, vettä satoi ja lämmintä oli muutaman asteen verran. Yhtenä iltana oli todellista tyrskykalastusta, kun heitimme Jossun kanssa perholla harjuksia ja siikoja ruokakaloiksi rantaan iskeneiden vaahtopäiden lomasta.

Reissun loppupuolella teimme vielä yhden pyöräsiirtymän noin 30 km päässä teistä sijaitsevalle järvelle. Laitoimme leirin pystyyn järveen laskevan puron varrelle. Telttaa kasatessa katselin jo viereistä puron laskukohtaa sillä silmällä. Pakko myöntää, että laitoin hieman kiireellä setit kasaan ja menin puronsuuhun heittämään.  Tästä alkoi varsinainen ilotulitus, sillä kuten ajattelin, niin puron laskukohdassa oli harjusten pesä. Lieneekö paikassa käynyt kukaan pitkään aikaan kalassa. Koko reissulla emme nähneet tunturissa ristin sielua, lukuunottamatta yhtä mönkijällä ajellutta norjalaista poromiestä.

Puronsuussa riitti tapahtumia joka heitolla, tupliakin tuli ja meni. Homma tuntui siltä kuin olisi lohilammikossa heittänyt, kalojen keskikokokin oli samanlainen. Harjusten koko vaihteli kilon molemmin puolin, suurimman harrini painoksi Hannun McLean näytti 1350 g. Otin pari noin kiloista harria ruokakaloiksi ja jatkoin heittämistä. Innostuimme ehkä liikaakin kalojen koukuttelusta, minä etunenässä. Siitä oli kuitenkin jo vuosia, kun olin päässyt heittämään vastaavaan isojen harjusten parveen.

Toistakiloinen harrinköriläs

Noin tunnin kalastuksen jälkeen puronsuu hiljeni. Pistin pari kolkkaamaani harria fileiksi ja Hannu laittoi Trangian tulille. Pulleat harjukset olivat rasvaisia ja aivan erinomaisia ruokakaloja, selvästi maukkaampia kun edellisen kalastamamme järven hoikemmat purje-evät.

Pulleita ruokakaloja

Kalastelimme järvellä vielä illan ja seuraavan päivän. Viereisessä puronsuussa ei ollut enää lähellekään vastaavia harjusjuhlia. Vaikka paikka oli jo rauhoittunut, niin sieltä nousi enää vain ykköskaloja. Rajoitimme puronsuun kalastusta ja nimesimme sen jääkaapiksi. Kun ruoka-aika lähenisi, niin kävisimme heittämässä  rauhoittuneesta paikasta ruokakalat, muulloin kalastimme järven muita paikkoja. Harjus on parasta tuoreena ja jos jääkaapilla ramppaa alvariinsa, niin sieltä ei välttämättä enää löytyisi ruoka-aineksia.

Pannu täynnä proteiinia

Löytyi komeita harreja toki muualtakin. Kilokaloja tuli sieltä täältä, suurimmat venyttivät mittanauhan 53 senttiin. Ehkäpä tämä ei kuitenkaan ollut todella isojen harjusten järvi, sillä tuolla kilokalamäärällä olisi luullut jonkun vielä raavaammankin harrin käyvän haavissa.

Hauskinta kalastusta oli tiedossa seuraavana aamuna, kun järven matalassa päässä nilkkavedessä kruisaili puolimetrisiä juuri pintakalvon alta syöviä harjuksia. Pintakalvon alla kellusiimalla uitettu nymfi sai taakseen perhoa pikkuhiljaa lähesyvän ison vanan, jota seurasi tärppi ja välitön vedenpinnan rikkoutuminen. Kun aurinkokin alkoi kunnolla pilkottaa monen päivän tuiverruksen jälkeen ja ilma hieman lämmetä, niin mikäs siinä oli Tundralla ollessa. 

Päälle puolimetrisen harrin väriloistoa