Aikansa kutakin

Blogini on ollut pystyssä lähes seitsemän vuotta pitkälti kalapäiväkirjaperiaattella, kyseisenä aikana olen kirjoittanut jutun lähes kaikista kalareissuistani. Nyt asiaan tulee kuitenkin muutos ja juttujen painopiste muuttuu. Syy on yksinkertainen: Blogista on tullut liian luettu siihen tarkoitukseen, mihin sen aikanaan perustin.

Kalapäiväkirja hiljenee, blogi säilyy
Perustin blogin aikanaan hetken mielijohteesta lähinnä virtuaaliseksi kalapäiväkirjaksi. Aiemmat paperille tai excel-tiedostoihin perustuneet kalapäiväkirjat eivät oikein tyydyttäneet. Blogin avuilla rapsoihin sai lisättyä kätevästi kuvat ja vanhoja kalareissuja pystyi itse verestelemään lähes missä vain, kunhan oli nettiyhteyden päässä.

Vuosien varrella lukijamäärän kasvaessa myös varjopuolet alkoivat nousta näkyvämmin esille. Kaikkien kohteiden nimiä ei voinut paljastaa, sillä paikat eivät yksinkertaisesti kestäisi isoa kalastuspainetta. Aluksi näin tuli tehtyä tiettyjen pohjoisen paikkojen kanssa, mutta myöhemmin myös joissain Keski-Suomen kohteissa. Asian tiimoilta on tullut näinä vuosina runsaasti palautetta niin sähköpostitse kuin yksityisviestitse.

Jotkut ovat olleet närkästyneitä raporteista, joissa ei ole mainittu paikkojen nimiä. Osa taas on antanut palautetta siitä, että raporteista ja kuvista on voinut salapoliisityöllä saada selville mikä paikka on kyseessä. Jälkimmäisen ymmärrän itsekin, varsinkin mikäli kyse on paikasta jota on itse paljon kalastanut ja varjellut "omana" paikkanaan. Se ei puolestaan mene ymmärrykseeni, että ensimmäistä kertaa jollekin alueelle menevät närkästyvät siitä, ettei vieras henkilö suostu kertomaan omia vuosien varrella etsimisen kautta löytämiään paikkoja. "Mulle kaikki heti nyt", vai miten se menikään?

Kalapäiväkirjamaista ylläpitoa on häirinnyt myös se, että joidenkin onnistuneiden reissujen kalamäärien kertominen on leimattu kerskailuksi. Olenkin pyrkinyt ilmaisemaan kalaisien keikkojen kalamäärät ylimalkaisemmin, mikä ei sinällään oikein palvele kalapäiväkirjamaisuutta. Keski-Suomen "nimeämättömien" kohteiden osalta olen taasen saanut joskus salakalastusepäilyjä. Kyseinen touhu ei todellakaan kuulu tapoihini, minkä vuoksi asia on ärsyttänyt.

Olen myös huomannut sen, että jonkun kalaisamman reissun raportointi on voinut vaikuttaa suoranaisesti kosken kalastajamäärään esimerkiksi seuraavalla viikolla. Tämä on periaatteessa ihan loogista, tosin varmaan järkevintä olisi käydä tuossa tilanteessa jossain aivan muualla. Kaloja löytyy muualtakin, kuin niistä paikoista mistä minä kirjoitan. Myös kaikenlaisten sähköpostien, kysymysten ja paikkautelujen tulva on saanut tällaisen omaksi huvikseen vapaa-ajallaan tekstejä kirjoittelevan henkilön hieman leipiintymään. Suurin osa rakentavastakin palautteesta on ollut asiallista, mutta mahtuu joukkoon jokunen aika mauton viestikin.

Pääasiassa blogista tullut palaute on toki ollut erittäin positiivista, mutta kuten alussa mainitsin, niin lisääntyneen lukijamäärän vuoksi en näe järkeväksi ylläpitää blogia kalapäiväkirjan muodossa. Kesän aikana on tullut mietittyä useita eri vaihtoehtoja. Yksi näistä oli blogin lukemisoikeuden rajoittaminen vain valitulle joukolle, jolloin kirjoittamista voisi jatkaa entisellään. Toisena vaihtoehtona näin koko kirjoittamisen lopettamisen ja pelkästään vanhojen tekstien jättämisen näkyviin. Mietin myös koko blogin poistamista netistä, mutta vuosien varrella tekstien kirjoittamiseen käytetty aika ja vaiva saivat suhteellisen nopeasti mielen muuttumaan.

En lopulta päätynyt mihinkään edellämainituista. Jatkossa pidän kalapäiväkirjat erillään blogiteksteistä, eli reissuraportteja, kuvagallerioita tai päiväkirjamaisia päivityksiä on tuskin enää tiedossa. Vanhat rapsat saavat ainakin toistaiseksi jäädä sellaisenaan näkyviin. Tulen edelleen päivittämään blogiin perhojuttuja, vuosittaisia yhteenvetoja, joitain kisarapsoja sekä ehkä enemmän perhokalastusharrastusta eri osa-alueineen käsitteleviä tekstejä. Välillä tekee mieli kirjoittaa ajatuksiaan sekä kokemuksiaan intohimoiseen harrastukseen liittyen ja koen tämän hyvänä kanavana siihen. Julkaisutahti tullee kuitenkin jatkossa olemaan hieman rauhallisempi ja tekstien aihepiiri erilainen.

Kommentit

Janne Erämies sanoi…
Tosta kuvasta on hienot muistot :)
Pietu sanoi…
Jep. Tundran valtias :)
Teemu sanoi…
Kiitos Pietu siitä mitä olet tähän asti kirjoitellut, IMO paras perhokalastusblogi on juuri sinun blogisi!
Pietu sanoi…
Kiitokset! Kuten tuolla pk.netin foorumeilla jo totesinkin, niin tämä teksti antoi ehkä hieman liian dramaattisen kuvan, mutta ajattelin kuitenkin valottaa hieman taustoja. Sen kummempia muutoksia ei tule, kuin että varsinainen kalapäiväkirja siirtyy blogipäivityksistä toisaalle. Blogijuttuja on kyllä tulossa edelleen.
Life as it is sanoi…
Hyvä blogi sulla. Itsekin olen bongannut täältä yhden reissutarinan ja sen perusteella lähtenyt pohjoiseen. Tuolloin vesitilanteen vuoksi ei sitten menty siihen kohteeseen minne aiottiin.

Ymmärrän hyvin, että kannattaa jättää tarkemmat speksit kertomatta. Näin olemme tehneet myös kaverien kanssa, koska on tullut liian tarkasti kerrottua saaliit ja paikat. Reissujen saaman huomion perusteella on tullut mieleen, että voimme olla osasyyllisiä kalastajamääriin eräällä joella.

Kyllähän karttoja tutkimalla voi jokainen etsiä "oman paikan", jota nykyään pelkästään harrastamme. Toki reissutarinoita kerrotaan, mutta ei niin tarkasti.
Pietu sanoi…
Tuohan se dilemma juurikin on. Porukka etsii nykyään tietoa pääosin netistä, jolloin reissurapsat saattavat vaikuttaa suoraan kohteen kalastuspaineeseen. Se on varmaa, että kaikenlaista palautetta tulee joka tapauksessa, kirjoittipa sitten rapsoihin liian vähän tai liian paljon :)

Toisaalta taas summittaisemmat rapsat (moni tässäkin blogissa julkaistu) eivät palvele omaa päiväkirjatarkoitusta juuri millään tavalla. Tämän vuoksi siirsin kalapäiväkirjan eri paikkaan ja ei julkiseksi, jolloin siihen voi kirjata kaikki itselle tärkeät tiedot ylös.

Varmasti jonkinlaisia päivityksiä tulee silloin tällöin myös perus kalareissuilta, mutta ne tulevat olemaan luonteeltaan hieman erilaisia. Katsotaan nyt rauhassa, että millaiseksi blogi jatkossa muotoutuu :)

Suosittuja blogijuttuja