Muuramenjoki 10.4.2014


Pitkähkö kalastustauko ja kavereiden puhelinsoitot hyvistä reissuista ajoivat melko levottomaan olotilaan. Jonnekin oli kalalle päästävä, mutta pari seuraavaa viikonloppua ovat buukattu muulle ohjelmalle. Nyt päivä alkaa kuitenkin olla jo sen verran pitkä, että lähipaikoille ehtii heittää jo muutaman tunnin iltareissujakin töiden jälkeen. Varasinkin luvan Muuramenjoelle, jonne ei työpaikan pihasta varttia kauempaa aja.

Tulin paikalle puoli viiden aikaan ja heittelin ensin puolisen tuntia alasuvantoa ilman tapahtumia. Tämä ei sinänsä ollut mikään yllätys, sillä näin kirkkaan veden aikaan alasuvannon kalat ovat usein todella passiivisia, mikäli aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Alasuvannossa oli pari muutakin kalamiestä ongella.

Siirryin palokunnan suvantoon, josta löysin kalat melko nopeasti ja sain puoleen tuntiin neljä kirjolohta. Ensimmäiset näistä tuplatärpin tuloksia. Kieltämättä hieman ihmetytti palokunnan suvannon kalantulon tahti, sillä edellisestä istutuksesta oli kuitenkin "jo" viikko. Yleensä palokunnan suvantoon laitettavat kalat siirtyvät melko nopeasti alasuvantoon istutuksen jälkeisen koukutuksen seurauksena.

Tuplat
Kun palokunnan suvanto hiljeni, niin kävin nopeasti kopaisemassa kosken mutkan ja betonin ilman kummempia tapahtumia. Tämän jälkeen kävin vielä ronkkimassa palokunnan suvannosta yhden kirjolohen ennen siirtymistä alasuvantoon.

Heitin alasuvannossa iltaseitsemästä eteenpäin reilun tunnin setin ja nyt tapahtumia tuli todella hyvin. Koukutin iltaseitsemän ja kahdeksan välillä alasuvannosta vielä viisi kirjolohta, joista neljä tuli haaviin asti. Sokerina pohjalle sain reissun lopuksi oliivilla leechillä vielä hienon rasvaevällisen taimenen, jonka mittasin haavissa noin 55cm mittaiseksi. Komea kala Muuramenjoen taimeneksi! Kotiin tullessani huomasin kuvista kalan samaksi, jonka sain viime elokuussa koskesta larvalla. Tällöin mittaa oli sentin vähemmän. Varsin mukava jälleentapaaminen, joka kruunasi hienon iltareissun.




Karsintapaikatkin arvottiin jokunen viikko takaperin. Hain tällä kertaa vain kolmeen kilpailuun. Nyt on mahdollista tehdä alkukesän viikonloppuina jotain muutakin, kun finaalipaikka on jo syksyltä plakkarissa.  Sain paikan kesäkuussa järjestettäviin Hammonjoen ja Muuramenjoen karsintakisoihin. Johonkin venekisaan tekisi ehkä vielä mieli. Mikäli paikkoja vapautuu jostain isosta venekisasta, niin saatanpa vaikka ilmoittautua..

Viikonloppuna kerromme Perhomessuilla ohjelmalavalla Räsäsen Mikon kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina kilpaperhokalastuksen perusteista. Tervetuloa seuraamaan ja turisemaan!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Käytätkö uppoavaa siimaa tähän aikaan vuodesta? Onko kelluvalla järkevää kalastaa tähän aikaan?
Pietu sanoi…
Muuramenjoen alasuvanto on suhteellisen matala, itse tykkään heittää sitä slow interillä ja kohtuu kevyillä liitseillä. Siimavalinta aina alueen syvyyden mukaan, jos perhot tuntuu ruoppaavan koko ajan pohjaa, niin sitten hitaammin uppoavaa siimaa. Mikäli pohja- tai kalakosketuksia ei tule lainkaan, niin sitten synkempää siimaa kehiin. Alasuvantoa voi kyllä hyvin heittää kellusiimallakin, varsinkin jos käyttää hieman enemmän painoa perhoissa.
Jarkko Suominen sanoi…
Pidetäänpäs sun osallistumishalukkuus mielessä. Meillä on 4 kilpailijaa varasijoilla vuoden parhaaseen venekisaan, eli Lestijärven Valkeiselle :) viime hetken peruutuksista tai maksamatta jättäneistä kun ei koskaan tiedä...
Pietu sanoi…
Soittele Jake ihmeessä jos paikkoja aukeaa!
Anonyymi sanoi…
Olen menossa lähipäivinä kalalle muuramenjoelle. Millä perhoilla ja uittotyylillä narskuu? Milloin on paras syöntiaika? parhaita ottipaikkoja? Onko kokemusta missä kohti jokea taimenet ja kirjot on tähän aikaan vuodesta?Aloittelia tarvis vähän apuja:)
Anonyymi sanoi…
Tekeekö muuramenjoella muuten mitään perhokamoilla ilman kahluuvarusteita? Millaiset rantakalastusmahdollisuudet?
Pietu sanoi…
Näin kylmän veden aikaan palokunnan suvanto ja alasuvanto ovat parhaita paikkoja, myös palokunnan puusillan alapuolinen koskenmutka kannattaa kopaista.

Koskialueilla ei edes saa kahlata ja palokunnan suvannon onkii kyllä kahlaammattakin. Alasuvannon kalastaminen meneekin sitten jo vaikeaksi ilman kahluuvehkeitä. Perhoiksi kirjolohille kelpaa ihan perus leechit, väriskaalana esim. musta, oliivi, valkoinen, pinkki ja oranssi.

Kalat ovat vielä pääosin suvantoalueilla, mutta kun vesi alkaa lämmetä, niin kohta niitä löytyy jo virrastakin.
Anonyymi sanoi…
Kiitos vastauksista! Mihin aikaan päivästä joelle kannattaa suunnata?
Pietu sanoi…
Näin keväällä jos aurinko paistaa kirkkaasti, niin paras aika on normaalisti joko aamulla tai sitten alkuillasta auringon laskiessa hieman alemmas. Poikkeuksiakin toki on, eikä mitään yleispätevää kellonaikaa oikein pysty antamaan.

Suosittuja blogijuttuja