sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Risulammen SM-karsinta 19.10.2013


Alkuviikosta harkitsin vakavasti kauden viimeisen syyskarsinnan perumista. Lähdin kuitenkin lopulta Risulammelle kisaamaan, vaikka finaalipaikka olikin jo varmistunut. Risulammen kilpailu on sujunut viime vuosina itselläni hyvin, joten lähdin nytkin tavoittelemaan pistepotin parantamista.

Aamulla nostin arvonnasta perinteisesti lapun B-ryhmään, niin kuin aina ennenkin täällä. Kilpailu alkoi siis taisteluparina olleen Kallion Kain valvomisella.

1. Jakso (poolit 3 ja 4)

A-ryhmän aloitus oli totutun kalaisa. Kaloja tuli ensimmäiset 20 min kovaa tahtia joka puolelta, kunnes touhu hiljeni selvästi vikalle kymmenminuuttiselle. Kai onnistui saamaan poolista kolme kalaa kaukaloon ja tiputtamaan pari. Oman kalastusvuoroni aluksi sain muistaakseni toisella heitolla rantaan seuranneen kirjolohen ottamaan ja lopulta kaukaloon. Loppupuolituntisella sain poolista enää yhden hyvän vedon, mutta siimat lipesivät käsistäni. Kalantulo oli muuallakin rauhoittunut selvästi B-ryhmän vuorolla. Seuraavalta poolilta sain yhden parin potkun kontaktin, joka ei kuitenkaan harmittavasti tarttunut kunnolla. Avausjaksolta tuli siis vain yksi kala ylös asti, joka oli onnekseni isokokoinen (50cm).

Tulos: 1 kirjolohi, jaksosijoitus 4.

2. Jakso  (poolit 6 ja 7)

Risulammen kilpailun tuntien pelin henki on ensimmäisen jakson jälkeen selvä. Joka ainoa yksittäinen kala on äärimmäisen tärkeä, sillä kalantulo tulisi olemaan hiljaista. Kaitsu onnistuikin saamaan kutospoolin lumpeikosta kalan A-ryhmän avauksessa, ennen kuin oli minun vuoroni onkia sama pooli.


Sain itsekin lumpeiden vierestä kirjolohen ylös noin kymmenen minuutin kalastelun jälkeen. Vartin päästä tartutin vielä toisen kalan, joka kuitenkin harmittavasti karkasi. A-ryhmän toista poolia valvoessani Huhtaniskan Jani vetäisi viereisestä poolista peräkkäisillä heitoilla kaksi kirjolohta, jotka toivat jaksovoiton.


Itse en saanut seiskapoolista vetoakaan, vaikka poolin olisi sinällään pitänyt olla hyvä. Tällä jaksolla senttipelituuri kääntyi päinvastaiseksi, sillä oma kalani oli koko B-ryhmän pienin (43cm).

Tulos: 1 kirjolohi, jaksosijoitus 5.

3. Jakso (poolit 9 ja 10)

Ruokatauon jälkeen alkanut kolmosjakso alkoi osaltani sellaiselta poolilta, josta luotin saavani kalan. Kyllä sitä kalaa tarjottiinkin. Sain poolista kahteen otteeseen hyvät parin potkun kontaktit, jotka eivät kummatkaan tarttuneet jostain syystä kiinni. Lopuksi vihellyksen jälkeen siimoja kelatessani kirjolohi pärähti vielä lujaa perhojeni perään. Kiskaisin ne pois kalan edestä, ettei tarvitsisi yliajalla tarttunutta kalaa väsytellä. Kymppipoolista en saanut enää tapahtumia, joten blänkit olivat tosiasia.

Tulos: Blänkit, 12 jaksopistettä

Kolmosjaksolla Kokkilan Arto kyykytti A-ryhmän viimeisen poolin vikoilla minuuteilla  edellisvuoden tapaan buzzerilla kirjolohen ysipoolista. Täytyy nostaa hattua Artolle, monella ei nimittäin ole pokkaa onkia lampikisoissa vikoillakaan jaksoilla buzzereilla kuin ehkä nopeasti hommaa kokeillen. Arto malttaa onkia niillä kalantulon vaikeutuessa vaikka koko jakson ja usein tuloksekkaasti.

Arto vääntää buzzer-kalaa
4. Jakso (poolit 12 ja 1)

Viimeisellä jaksolla ongin laiturin molemmat puolet. Kesän kisassa sain vikalla jaksolla voittokalan juuri poolista 12. Tein taktiikanvaihdoksen ja sama pooli oli nytkin suosiollinen: kirjolohi haaviin heti jakson ensimmäisellä heitolla. Tätä edeltäneillä heitoilla olikin sitten vähän hiljaisempaa. Lampi kuoli viimeisellä jaksolla lähes täysin. B-ryhmästä ainoastaan Hiltusen Jyrki sai lisäkseni kalan, A-ryhmästä jakson ainoan kalan sai puolestaan Ijäksen Jouko jakson lopussa.

Tulos: 1 kirjolohi, jaksosijoitus 1.

Kilpailu oli melko perinteinen Risulammen syyskisa. Kukaan ei saanut jokaiselta jaksolta kaloja, kolme henkilöä saivat kolmelta jaksolta kalaa ja kahdella hyvällä kalallisella jaksolla otettiin vielä kovia ranking-pisteitä. Kilpailun voitti J-P Ollikainen, jonka 7 kalaa B-ryhmästä olivat tässä kisassa todella kova suoritus. Itse olin listalla seuraavana (2./24), joten tavoite ranking-pisteiden parantamisesta onnistui, yhteispisteet ovat nyt syksyn jälkeen 3846.

A-ryhmän ainut kolmen kalallisen jakson mies Kultasen Antti (yksi kala kultakin kolmelta ekalta jaksolta) tipahti tuloksissa kuudenneksi edellään kolme kahden kalallisen jakson miestä. Tämäkin on tuttu tilanne Risulammen kisoista, mikäli A-ryhmässä saa avausjaksolta yhden kalan, niin siitä voi saada käytännössä blänkkipisteet. B-ryhmässä yhdelläkin kalalla pärjää ekalla jaksolla jo paremmin.

TOP 5
1. Juha-Pekka Ollikainen (16 jaksopistettä)
2. Pietari Sipponen (22 jaksopistettä)
3. Jouko Ijäs (27 jaksopistettä)
4. Jyrki Hiltunen (27)
5. Jani Huhtaniska (28)

Täydelliset tulokset täällä.

Kärkikolmikko
Syyskisat menivät omalta osaltani tuloksellisesti todella hyvin (Julkujärvi 2/28, Yläinen Toriseva 4/20, Risulampi 2/24). Silti pitää löytää myös kehitettävää, en nimittäin ollut yhdessäkään kisassa tyytyväinen tapahtumien ylössaantiprosenttiin ja kaikki kisat olisivat olleet voitettavissa paremmalla naulausprosentilla. Tässä Risulammen kisassa testasin uusia koukkuja, joiden epäilen olevan yksi syy huonoon tarttuvuuteen. Onneksi kalat tulivat sentään eri jaksoilta ylös, vaikka kolmelta ensimmäiseltä tuli niitä lisäksi kämmäiltyä.

Joka tapauksessa tuloksellisesti todella hyvä syyskausi. Ensi keväänä meinaan kiertää vielä muutaman karsinnan ihan tuntuman ylläpitämiseksi. Kilpailemisen vahvuusalueeni ovat mielestäni juurikin nämä rantakisat, joten ensi keväänä tulen jättämään ne väliin ja pyrkimään muiden osa-alueiden kehittämiseen.

Ei kommentteja: