maanantai 10. tammikuuta 2011

Lappu postiin

Tulevan kilpailukauden karsintalappu tuli äsken ruksittua alta pois ennen matkaa. Vielä lappua raapustellessani mietiskelin, että mitä kisoja sitä nyt oikein paperiin laittaisi. Lopulta ympyröin uusina kilpailuina lappuun paljon kehutut Iso-Valkeisen ja Julkujärven karsinnat. Toki mielessä oli myös Suuren Kangaslammen kisa, mutta laitoin lappuun kuitenkin Hammonjoen sen tilalle, mielessä on tietysti revanssin ottaminen Hammolla viime vuoden konttauksen jälkeen.


Ympyröin lappuun seitsemän karsintaa, joista ilmoitin haluavani osallistua kuuteen.

7.5. Kuopio, Iso-Valkeinen
8.5. Keuruu, Valkeisjärvi
28.5. Jyväskylä, Kuusikkolampi
2.6. Ylöjärvi, Julkujärvi
4.6. Hollola, Hammonjoki
18.6. Kouvola, Jyräänjoki
19.6. Vekaranjärvi, Ahvenlampi

Arpa tietysti lopulta näyttää, että mihin kilpailuihin pääsee osallistumaan. Melko levollisin mielin voi kuitenkin nyt kevätkisoja odottaa, kun tietää syyskarsintapisteiden jälkeen yhden kohtuullisen hyvän karsintasijoituksen riittävän finaalipaikkaan. Kohta olisikin sitten siirtää ajatukset lämpimämpiin maihin, parin viikon päästä lähdetään Kaliforniaan, reilun kuukauden päästä pitäisikin sitten olla jo Uuden-Seelannin kamaralla.
Posted by Picasa

Ei kommentteja: