Sosiaalikalastusta Muuramenjoella

Kuluva viikko sujui pitkälti sairastellessa, ja uutiset elämän muilta rintamilta pistivät myös mietteliääksi. Kaiken kukkuraksi Muuramenjoen reissukin uhkasi peruuntua, kun joki oli ollut suvantopaikoista täysin jäässä vielä keskiviikkona. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, nyt näyttää jo valoisemmalta ja päästiinhän sitä tänään myös ongellekin.

Kalastelimme siis päivän Muuramenjoella Juhon, Esan, Oton ja Villen kanssa. Kalastus painottui lähinnä palolaitoksen suvantoon, koska alasuvanto ei ollut vielä auki. Päivän lopuksi oli tarkoitus käydä vielä järven suulla kääntymässä, mutta lumihangessa kahlaaminen ei houkutellut. Kalastus ei ollut mitään jatkuvaa röytöä, viikko takaperin kipatun steelheadparven eväkkäät olivat selkeästi saaneet jo jonkin verran nenilleen, ja otit olivat melkoisen varovaisia. Lisäksi viiden kalastajan piiskaus löi luonnollisesti kalojen suita lukkoon päivän kuluessa pidemmälle.

Vuoden ensimmäiset perhokalat tuli kuitenkin ongittua. Itse väsyttelin 6 kirjolohta ja yhden pienen harjuksen, jotka tulivat kaikki yhtä leechiin purrutta killeä lukuunottamatta pienellä mustalla oranssisilmäisellä boobylla. Uitin jatkuvasti kolmea perhoa, joten tehokas oli tuo booby tänään(kin).

Päivän aikana pääsin testaamaan ensi kertaa #3-4 8' Sonikia tositoimissa, ja vaikuttaa kyllä todella herkulliselta pinturikepiltä. Jyrki, Tapio ja Korhosen Tapani kävivät kukin vuorollaan piipahtamassa paikalla. Jyrkiltä sain samalla myös oman EM-joukkueen tukijapaitani. Palokunnan suvannon alaosassa olikin välissä Esan, Juhon ja Jyrkin toimesta melkoiset välinetestaukset ja heittoharjoitukset menossa.

Mihinköhän sitä sitten seuraavaksi suuntaisi?

Kommentit

Harri Hytönen sanoi…
Vain kuusi kirjolohta :). Eihän noiden kalojen leuat sitten kovin pahasti olleet kiinni.
Pietu sanoi…
Joo, ei ne nyt ihan täysin kiinni olleet :) Sen verran oli varovaisia tärppejä, että olis noita voinut enemmänkin tulla. Mutta toisaalta parempi näin, ei mennyt maku touhusta.
Unknown sanoi…
Minkälainen toi sun kolmen perhon booby-viritys on? Kuulostaa joltain muulta kuin perinteiseltä "upposiima ja lyhyt peruke"-boobykalastukselta.

Mielenkiinnosta kyselen, kun itsekin olen Muuramenjoelle parin viikon päästä menossa. Vuosi sitten olin siellä myös samaan aikaan, ja boobykokeilut pääsivät silloin hyvään alkuun. Nyt voisi jatkaa siitä mihin silloin jäätiin.
Pietu sanoi…
Nyt heittelin pääasiassa intterisiimalla kolmea perhoa, joista kaksi ylintä volsukuulaisia leechejä/nymfejä ja päätyperhona sitten tuo booby. Peruke oli n. kolmen metrin mittainen.

Suosittuja blogijuttuja