Sadas kerta

Otsikon mukaisesti tämä on sadas perhokalastusblogini julkaisu. Blogi tuli pistettyä pystyyn joulukuussa 2007, joten lähes juttu per viikko-tahdilla on tullut kirjoiteltua. Toki aktiivisempikin voisi aina olla, mutta hyvä näinkin. Lähes kaikista perhokalastusreissuista on kuitenkin tullut blogiin rustailtua, blogin alkuperäinen tarkoitus olikin juuri kalapäiväkirjan siirtäminen nettiin.

Vuosikymmenen viimeinen vuosi on päivää vaille paketissa, joten on aika tehdä lyhyt yhteenveto perhokalastusvuodesta 2009.

Pohjoisen reissut
Finnmarkissa vietetty aika on ollut lähes poikkeuksetta vuoden ehdottomia kohokohtia, niin nytkin. Tällä kertaa tein kaksi viikon reissua, jotka ajoittuivat heinäkuun alkuun ja loppuun. Ensimmäisen reissun avauskala oli heti 66cm taimen, muutenkin tämän vuoden reissut olivat kaikkinensa todella onnistuneita.

Tänä vuonna tuli keskityttyä tavallista enemmän harjusten kalastamiseen, kun aiemmat reissut ovat perinteisesti olleet hyvin taimenpainotteisia. Harjuksenkalastus olikin parhaillaan aivan loistavaa, ja päälle kilon kaloja kävi haavissa kääntymässä melkoinen määrä.


Unohtaa ei sovi myöskään hauskoja hetkiä kranttujen pupataimenten kanssa, siiankalastukseen tuli keskityttyä lähinnä Gievdneguoikalla, missä varsinkin ensimmäisellä reissulla touhu oli totutun helppoa aiheuttaen taas melko nopean tympääntymisen.

Vaikka molemmat reissut ajoittuivat heinäkuuhun, olivat ne säiden puolesta täysin päinvastaiset. Ensimmäisellä reissulla ilmat olivat todella kylmät hyytävän pohjoistuulen kera. Kuitenkin tällöinkin oli runsaita päivänkorentokuoritumisia, mitkä mahdollistivat hienoja pintaperhohetkiä harjusten ja taimenten parissa. Hyttysistä ei ollut vaivaa..

Jälkimmäisellä reissulla kelit olivat taasen lähes helteisiä, vedet todella alhaalla ja lämpimiä. Hyttysarmeijat häärivät jakuvasti kimpussa, mutta kalastuksen laatu pysyi todella hyvänä. Välittömästi toisen reissun jälkeen alkoi heti tehdä mieli takaisin, odottavan aika on aina pitkä..



Kilpakalastus
Kuluvana vuonna päätin kokeilla aiempien joukkuekisakokemusten jälkeen SM-karsintarumbaa. Ensimmäisen kisakauden tavoitteena oli SM-finaalipaikka, mikä jäi lopulta niukimmalla mahdollisella tavalla saavuttamatta.

Jyräänjoen kisasta tulleen voiton lisäksi omista karsinnoistani ei löytynyt toista piikkiä. Muista neljästä menneenä vuonna käydystä kisasta tuli kustakin 1000-1375 rankingpistettä, joten ne olivat melko tasapaksua suorittamista.

Kilpakalastuksessa jää usein jossiteltavaa, huomasin itsekin "syyllistyneeni" siihen, kun mietin kisoissa tippuneita kaloja, jotka olisivat tuoneet finaalipaikan. Nälkää jäi kuitenkin paljon, joten ensi vuonna lähdetään taas kisoihin uudella innolla.

Itse pidin kovasti kilpailujen ilmapiiristä, mukavan seuran lisäksi väitän saaneeni kisoista myös hyvää oppia oman kalastuksen kehittämiseen. Järvikalastusta pitää harjoitella tulevia koitoksia silmälläpitäen huomattavasti enemmän. Loppuvuodesta liityin Keski-Suomen Perhokalastajiin, joten ensi vuonna kulunee ilta jos toinenkin Kuusikkolammella, sekä Vaajakoskelle avautuneella uudella lampikohteella.

Muut reissut
Tänä vuonna kevätkalastus oli totutun vaihtelevaa, väliin aina hieman parempia reissuja, väliin taas heikompia. Sumarikausi jäi toisen kerran peräkkäin itseltäni aivan torsoksi. Keski-Suomen koskien kalastelu jäi kuluvana vuonna todella vähälle. Yksi melko onnistunut Äsyn reissu tuli tehtyä Juhannuksen jälkeen. Pintaperhokalastus oli hyvää, mutta kalojen tartuttamisen kanssa ilmeni ihmeellisiä ongelmia. Syyskesällä tuli tehtyä pari Kapeenkosken reissua, mukavampaa kalastelua oli kuitenkin Muuramenjoella kevätkesällä kirjolohien, taimenten ja harjusten parissa.


Vääksyn päässä tuli vietettyä normaalia vähemmän aikaa, jokunen reissu tuli kuitenkin heitettyä Sysmään, Päijänteelle, lähijoelle sekä Hammolle. Järvikeikkoja istutuspaikkoihin tuli tehtyä kokonaista kolme, joista pari tarjosi varsin mielenkiintoista ongintaa. Kaikenkaikkiaan kesällä kalastus tuntui kulkevan muutenkin varsin mallikkaasti, kun taas keväällä ja syksyllä kalantulo oli totutun vaihtelevaa.

Kalastusvuodesta 2009 jäi lopulta hyvä maku suuhun. Hienoja hetkiä oli taas runsaasti, joita kelpaa talven mittaan kertailla seuraavan kauden kujeita miettiessä. Myös uusia hyviä kalakavereita tuli lisää reissujen myötä. Nyt onkin aika suunnata kohti tulevan vuosikymmenen perhokalastushetkiä!

Kommentit

Jarno Laitinen sanoi…
Ens vuonna sitten finaaliin !
Pietu sanoi…
Sinne toki tähdätään, eipä noita karsintoja pelkän huvin vuoksi tule kuitenkaan kierrettyä :)
Lihis sanoi…
Tere!

Ihan kelpo vuosi siis takana, hyvää rapsaa. Mua jäi vaan kovasti mietityttään, että mistä koskelta tuo riippusillan ja myllyn sisältävä kuva on? Ei pysty yhtään tunnistamaan.
Pietu sanoi…
Kuva on Jyräänjoen karsinnoista, itse koski on nimeltään Jokelan Myllykoski.

Suosittuja blogijuttuja