Aamupäivä Olkkakoskella


Tänään kalastamamme joki olikin sitten monta kokoluokkaa suurempi, kuin parin aiemman päivän pikkujoet. Kyllähän Kemijoen Olkkakoski on varsin massiivinen näky usean sadan kuution virtaamineen. Keli oli totutun synkkä ja tihkusateinen koko muutaman tunnin kalastusrupeamamme ajan.


Harjusta Kemijoesta kyllä löytyy, vaikkei Jossun mukaan syönti nyt parhaimmillaan ollutkaan. Erikokoisia harjuksia nousi silti nytkin, eräästä peilistä otin pari ruokakalaksi kelpaavaa harria pannulle. Pinturiakin heittelin, mutta nyt taitaa olla näillä leveysasteilla hieman myöhäistä pintaperhokalastukselle. Vielä muutama viikko sitten täälläkin oli kuulemma ollut erinomaista pinturikalastusta, nyt pinturiin nousi vain yksi pikkuharjus.

Jossun perhoon tarttui myös yksi hieman alta 40cm maitia vuotava kollitaimen, karkuuttipa Jossu myös yhden kirjolohen kosken niskalta. Paikka oli sinällään ihan mukava kalastettava, mikäs siinä olisi Rovaniemellä asustellessa, kun tännekin on vain kymmenen kilometrin ajomatka. Huomenna tulee tuskin enää mentyä kalaan, perjantai-aamuna on taas edessä lähtö takaisin Jyväskylään. Mukavia kalastuspäiviähän nämä olivat, kun pääsi harrastamaan vielä loppuvuonna "oikeata" perhokalastustakin harjusten merkeissä.

Kommentit

Suosittuja blogijuttuja