Ensi kauden tavoitteet.

Nyt talvella on hyvää aikaa hengähtää hetken kalastuksesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö perhokalastus olisi mielessä jatkuvasti. Nyt on aika sitoa rasiat täyteen ensi kaudelle, ja suunnitella ensi kauden reissuja ja tavoitteita.

Ensi kaudelle asetan tavoitteeksi 60cm rajan rikkomisen taimenelle, sekä 50cm harjukselle. Tuo harjustavoite voi tulla helpostikin, jos pohjoisen reissulla tulee mentyä Jiesjärven suunnalle. Tavoitteena on myös saada Päijänteeltä mittataimen perholla, muutama potentiaalinen paikka onkin jo tiedossa.. Lisäksi on tietysti tavoitteena päästä kesällä kalaan mahdollisimman paljon. Viime vuonna varsinkin loppukesän ja syksyn kalastus jäi vähemmälle. Myös järviharjusta tekee mieli päästä taas kalastamaan, sen verran positiivinen kokemus viime vuoden 4-seuran kilpailu saimaalla oli. Kuvia kisasta löytyy Janne Erämiehen blogista. Kirjolohenkalastus saattaa ensi vuonna jäädä hieman vähemmälle.

Pohjoisen reissua on tullut suunniteltua viime päivinä, yksi mahdollisuus olisi tehdä Ruijaan kahden viikon reissu, jossa kalastelisi vaikka toisen viikon cabardas/kautokeino/masi akselilla, toiseksi viikoksi sitten kauemmas teistä vaikka juuri Jiesjärven alueelle. Kesällä on myös tarkoitus tehdä jälleen pari pistoa Saarijärven koskireitille, Langinkoskellakin pitäisi käydä pari kertaa keväällä. Toivottavasti ei taas kävisi niin, että yhtäkkiä huomaa kesän hurahtaneen ohi, eikä ole kerennyt käyään puolissakaan paikoissa, jossa oli suunnitellut käyvänsä :).

Sitominen on jatkunut ihan hyvällä motivaatiolla. Jatkossa pitäisi väsätä enemmän streamereita, joskin ensi viikko on niin kiireinen, että tuskin kerkeän sitomaan ollenkaan. Alla kuitenkin hieman viime päivien tuotoksia.

Kommentit

Janne Erämies sanoi…
No rupee niitä pörriäisiä jo sullakin olemaan melko läjä.
Mä aloitin tänään kuula varastontyhjennyksen,kasa erinäsiä kuulapupia ja sensellaisia.
Lupien ostoon pitäisi ryhtyä ni pääsisi tossa alkukaudesta koluamaan noitä päijänteen rantoja kirkkaat taimenet ja komeat siiat mielessä.
Tulisi jo kevät..
Pietu sanoi…
Joo, sitä kevättä täälläkin odotellaan jo malttamattomana, hirveet täpinät päästä kalaan.. :) Pitää tosiaan ottaa toi Päijänne työn alle alkukaudesta, jos vaikka siinä yhessä paikassa olis niitä mörköjä kuoreiden perässä :).
Janne Erämies sanoi…
Kyllä niitä on,pakko olla.Mulla on jo ottiputket otettu naftaliinista ja koukut viilattu teräviksi.
Täytyy vaa siimat laittaa kondikseen ja sit vaan toivoa että rytisee:)
Kyllä mä kanssa ajattelin ton päijänteen alkukauteen,no sumarihommat tietysti siinä välissä,jos niitä paikkoja siellä kävisi melko ahkerasti kalastamassa.
Anonyymi sanoi…
Pietu kattelin tossa PK.netin puolella tota sun kuvagalleriaasi, sulla on näköjään toi McLean puntarihaavi käytössä? Onko minkä kokoinen(S,M,L)? Millainen käytössä? Onko puntari miten tarkka?
Pietu sanoi…
Haavi ei ole ainakaan kokoa S, en ole varma onko ämmä vai ällä, varmaankin L. Ollut käytössä jo 5 vuotta ja puntari näyttää vieläkin täysin oikein. Kalan painon tuosta näkee n.50g tarkkuudella, asteikko menee sadan gramman välein. Eipä oikeen pahaa sanottavaa löydy, uus havas pitäisi ostaa kun tuo vanha rupee hajoamaan ja eihän tuo harvempi havas muutenkaan kovin kalaystävällinen ole.
Janne Erämies sanoi…
Noh,tulihan avattua kalastuskausi tänään Pekan kanssa pulkkilanharjulla,melko tuulisissa merkeissä.Kalatta jäätiin mutta saipahan ainakin raitista ilmaa.Tuumailtiin tossa että pitäis merelle lähteä joku päivä.lähetkö messiin?

Suosittuja blogijuttuja