Hammonjoki 11.7.2014


Lomailu jatkui Vääksyn visiitillä ja pitihän sitä samalla piipahtaa myös Hammonjoella ongella. Kalastin joella siis eilen perjantaina. Päivä oli todella kuuma ja joen vesi kirkasta, tiedossa oli siis arkoja kaloja.

Yläosilta tuli todella paljon pientä puronieriää, muutamasta spotista purkkareita sai nostella kala toisensa jälkeen. Muutama hieman paremmankokoinen purkkarikin löytyi, muttei mitään jättejä. Pienehköjä harjuksia löytyi myös melko paljon ylemmältä kalastusalueelta. Kirjolohet olivat puolestaan selkeästi ongittu jo isolta osin pois. Tosin on niitäkin vielä joessa, pari oli eilen siiman päässäkin, mutta irtosivat ennen aikojaan.


Topias tuli pyörähtämään alkuillasta ja kävimme kopaisemassa alemman lupa-alueen alaosia nopeasti. Normaaliin tapaan purkkareita oli täällä hieman harvemmassa kuin yläosilla, mutta pikkutaimenia pyristeli perhoissa vähän väliä. Alimmasta koskesta tuli enemmän pieniä taimenia kuin purkkareita. Toki jo kesäkuun kisassakin tuli huomattua, että pikkutaimenta on paljon, Hammon taimenkanta näyttäisi ilahduttavan vahvalta ainakin joen alaosilla.

Joen alaosilla alkaa olla jo paljon pientä taimenta
Aikaisin maanantaiaamuna suuntaamme sitten Strandmanin Juhon ja Villen kanssa vuoden pääreissulle Finnmarkiin. Menoa on ollut sen verran paljon, että oikeastaan kaikki reissuvalmistelut ovat vielä tekemättä. Huomiselle on siis ohjelmaa tiedossa.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Ja tiedossa taas komeita tane ja harjus pönöjä..

Suosittuja blogijuttuja