Ahvenlammen SM-karsinta 15.6.2014

Menneenä viikonloppuna ei ollut tarkoitus kisailla, mutta Pölkin Esa houkutteli kuitenkin jälki-ilmoittautumaan Ahvenlammelle. Kyseessä on ollut aina hyvä järvikisa, joten niin sitä tuli taas herättyä ennen viittä aamulla ja lähdettyä kisaamaan. Luvassa oli kovatasoinen 38 henkilön venekisa, jollaiseen on aina mukava lähteä.

Voittaja väsyttää
Edellispäivän Risulammen kilpailu oli ollut normaalia vähäkalaisempi luultavasti myöhäisen kisaistutuksen myötä. Ahvenlammeltakin tuli tavallista vähemmän kalaa, mutta sitä nousi kuitenkin tasaisesti ympäri järveä, eikä mitään kalasumppua ollut. Kilpailu oli mielestäni hyvin samantyylinen kuin viime vuoden Lestijärven Valkeisen koitos.

Nostin aamulla lapun B-ryhmään, joten kiire loppui siihen. Seuraavana raportti omasta kisastani.

1. Jakso

Ensimmäisellä jaksolla hyppäsin veneeseen Virolaisen Petrin kanssa. Kilpailu alkoi hyvin, kun sain ensimmäisen kirjolohen jo kolmannella heitolla. Tämän jälkeen tuskailin sitten tartutusten kanssa, sillä missasin peräkkäin kolme hyvää tälliä. Jakson jälkipuoliskolla kalat jälleen tarttuivat ja käytin vielä kaksi kirjolohta mittakaukalossa. Kolme kirjolohta riittivät jaksovoittoon, venekaverille ei tullut tällä kertaa merkintöjä korttiin.

Tulos: 3 kirjolohta, jaksosijoitus 1.

2. Jakso

Mahan täyttäneen ruokailun jälkeen ongin toisella jaksolla samassa veneessä Huhtaniskan Janin kanssa. Jakso alkoi jälleen hyvin, kun sain kirjolohen haaviin jo muutaman minuutin kalastuksen jälkeen. Puoli tuntia jakson alusta tunsin epämääräistä painoa siimassa, mikä paljastui lopulta 40cm siiaksi. Jakson viimeisen tunnin aikana sain enää yhden tällin, Jani käytti jokusen tällin lisäksi yhden kirjolohen kaukalossa. Jakson tuloksena siis kaksi kalaa, venekaverille yksi. Jaksovoiton vienyt Kokkilan Arto sai myös kaksi kalaa.

Tulos: 2 kalaa (kirjolohi ja siika), jaksosijoitus 2.

3. Jakso

Lähtökohdat viimeiselle jaksolle olivat herkulliset. Olin selkeästi kisan johdossa ja mitä todennäköisimmin yksikin kala tulisi riittämään. Kirjolohien heikon aktiivisuuden tietäen yhdenkään kalan onkiminen ei vaan tulisi olemaan kovin helppoa. Ongin viimeisen puolitoistatuntisen Ilveksen Markun kanssa. Parinkymmenen minuutin kalastuksen jälkeen näin sektorissa kirjolohen pintakäynnin. Perhot kohti ja vana lähti välittömästi perään. Pari tökkäisyä tuntui, mutta kala ei ottanut kunnolla perhoa. Kymmenen minuuttia tästä eteenpäin kirjolohi kiskaisi todella lujaa perhoja. Olin mielestäni hyvin hereillä, mutta kala ei jostain syystä tarttunut. Viimeisen tunnin aikana ei ollut vetoakaan. Blänkit sekä itselle että venekaverille. Jaksovoitto Erikssonin Ollille kolmella kalalla.

Tulos: Blänkit, 19 jaksopistettä

Blänkit syövät kisamiestä rotan lailla, varsinkin kun ne tulevat kaksi kertaa peräkkäin vikalla jaksolla kisan johtoasemassa. Voittokalaa tarjottiin nytkin, mutta kun ei tartu niin ei tartu. Mieleen tuli jo etäisesti edelliskevään kisojen viimeisen jakson kirous. Loppujen lopuksi sijoitukseni oli 7./38, eli paras yhden jakson blänkänneistä. Kuusi kalastajaa onnistui saamaan kalaa jokaiselta kolmelta jaksolta.

Vaikka pari viime kisaa syövätkin miestä, niin täytyy etsiä jotain hyvääkin. Tämän kauden kuudessa kisassa olen saanut tasaisen varmoja suorituksia, mikä on ehdottomasti positiivinen asia. Parin viikon päästä olisi vielä kauden viimeinen karsintakisa edessä Muuramenjoella.

Myös seuramme FFC JKL:n osalta kuluva kausi näyttää hyvältä. Wacklinin Jussi voitti hienosti tämän kilpailun ja kymmenen parhaan joukossa oli peräti kuusi seuramme edustajaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että seurastamme kilpailee ainakin yhdeksän henkilöä SM-finaalissa. Melko hyvin, kun kuluvalla kaudella karsintoihin on osallistunut 11 Fly Fishing Club Jyväskylän kilpailijaa.

Alla kuva kärkikolmikosta, kilpailun kokonaistulokset löytyvät täältä.

Kärkikolmikko vasemmalta: 2. Tapio Penttilä, 1. Jussi Wacklin, 3. Petri Manelius

Kommentit

miksu83 sanoi…
moro!oletko käynyt kalassa ollenkaan,kun ei blogiin ole tullut vähään aikaan mitään?Tsemppiä muuten huomiseen muuramenjoen sm-karsintaan!pitäis viikon päästä lähtee kopasemaan piesalanjoki..
Pietu sanoi…
Heh, eipä ole tullut pariin viikkoon kalalla käytyä. Täytyy huomenna yrittää joku eväkäs onkia.

Suosittuja blogijuttuja