tiistai 18. kesäkuuta 2013

Yhteenvetoa karsintakaudesta


Kuluvan kauden SM-karsinnat ovat nyt omalta osaltani ohi ja on aika tehdä pientä yhteenvetoa. Ensimmäisenä tulee mieleen, että kilpailuja tuli käytyä todella paljon. Kiersin kauden aikana yhteensä 11 kisaa, joista kaksi syksyllä ja yhdeksän keväällä/kesällä. Yhteensä näistä kisoista kertyi 15175 rankingpistettä kahden parhaan kisan pisteiden ollessa 3750.

Alla vielä lueteltuna käymäni kilpailut ja sijoitukset parhaat kilpailut lihavoituna. Samat tilastot löytyvät grafiikan kera täältä.

Havulampi (syksy) 6./18
Risulampi (syksy) 4./24
Julkujärvi 13./25
Iso-Valkeinen 14./32
Keuruun Valkeisjärvi 7./20
Lestijärven Valkeisjärvi 18./40
Kuusikkolampi 8./18
Hammonjoki 4./16
Oulaistenkoski 10./15
Risulampi 1./24
Ahvenlampi 9./36

Kuten blogia lukeneet ovat varmasti huomanneet, niin syksyn kisojen jälkeen omille kilpailuilleni oli aina Julkujärvestä Oulaistenkoskelle asti ominaista hyvä alku ja viimeisen jakson romahdus. Osassa kisoissa sulin lopussa itse aivan täysin (esim. Iso-Valkeinen), osassa oli taas huonoa tuuriakin mukana (Kuusikkolampi ja Hammonjoki).

Myönnän kyllä, että täysin älyttömän ajomatkan sisältäneen Hammonjoki-Oulaistenkoski kisaviikonlopun jälkeen mietin vakavasti ainakin yhden välivuoden pitämistä kilpailemisesta. Homma tuntui jotenkin menneen omalla kohdalla liian vakavaksi eikä ns. normaalille kalastukselle ole koko alkukesästä jäänyt aikaa. Finaalipaikan varmistamisen ja viimeisen hyvin menneen viikonlopun jälkeen kilpakalastus tuntui taas kivalta. Niinhän se meinaa mennä, että homma on hauskaa silloin kun kisat kulkee, mutta itse sain kyllä opetuksen, että liian vakavasti ei tätä hommaa kannata ottaa.

Keski-Suomen koskipaikkojen kalastus jäänee tänä kesänä todella vähälle, mutta nyt katse suuntautuu kohti heinäkuista Kuolan reissua. Pinturirasian täydentäminen lienee toimenpiteistä tärkeimpiä. Todennäköisesti ehdin käydä kotimaassa kalassa vain pari kertaa ennen kyseistä reissua, mutta eiköhän viikko tundran taimenien parissa ole jälleen kaiken rahan ja vaivan väärti. Seuraava kilpailu on sitten elo-syyskuun vaihteessa Iijoen maisemissa kilpailtava SM-finaali, joten kisahommat voi nyt hetkeksi jättää taka-alalle.

Ei kommentteja: