Hammonjoen ja Oulaistenkosken karsinnat

Alunperin kalenterissani ei ollut menneelle viikolle ensimmäistäkään karsintakisaa, mutta niin sitä taas koko viikonloppu vierähti pitkin Suomea kilpaa onkien. Pari viikkoa takaperin Kuusikkolammen kisan jälkeen näin ilmoituksen, että Oulaistenkosken kaiken kalan kisassa oli paikka vapaana. Jonkinlaisen päähänpiston myötä ilmoittauduin mukaan kilpailuun, vaikkei särkien onginnasta olekaan harmainta hajua.

Hammonjoen kilpailussa olin puolestaan viimeisellä varasijalla (V12), enkä edes elätellyt toiveita kisapaikasta. Pari päivää ennen kisaa Ukkometso kuitenkin soitteli, että kisassa olisi paikka vapaana ja jos en lähde mukaan, niin kisa ei tule täyteen. Hammolta on matkaa Oulaisiin lähes 500km, joten jonkun aikaa piti miettiä, että jaksaako sitä kahta kisaa tuollaisella välimatkalla. Loppujen lopuksi otin kuitenkin myös Hammon kisapaikan vastaan.

Lauantai 8.6.2013 Hammonjoki


Päästyämme aamulla Jussipekan ja Rysän kanssa paikalle nostin lapun A-ryhmään. Taistelupariksi tuli Virtasen Jyri ja aloittaisimme kalastuksen putken yläpuolelta kolmospoolilta.

1. Jakso, Pooli 3

Tiesin tässä poolissa olevan nieriöiden lisäksi enemmän tai vähemmän killeä, joten aloitin onginnan  leecheillä putken yläpuolelta. Sainkin jakson avausminuuteilla killen ja karkuutin toisen, kunnes lähdin koittamaan nieriöitä joita tiesin tässä poolissa majailevan paljon. Yht'äkkiä vesi muuttui kuitenkin täysin savisameaksi ja nieriöiden suut menivät suppuun. Olin aivan hukassa ja kun jaksoa oli parikymmentä minuuttia jäljellä, niin lapussa oli vain tuo yksi kille. Käytin loppujakson killen ongintaan, sainkin ensimmäisestä paikasta yhden uuden istukkaan sekä toisen 21cm kauniin luonnonkudusta syntyneen kirjolohen. Kun jaksoa oli vielä muutama minuutti jäljellä, niin lähdin onkimaan toista monttua josta löysin vielä pari killeä mittaukseen. Jaksoni lopulla myös vesi alkoi taas kirkastua. Jyri jatkoi kalastusta samassa poolissa hienosti onkien viisi killeä ja neljä purkkaria.

Tulos: 5 kirjolohta, jaksovoitto

2. Jakso, Pooli 6

Kakkosjaksolla siirryimme alaosille onkimaan kutospoolia. Oman kalastukseni alettua ensimmäiset parikymmentä minuuttia meni säätäessä, sain mm. tehdä kolme kertaa uudet perukkeet. Jakson ensimmäinen kala oli varsinainen kiusankappale joka kävi varmasti kymmenen kertaa näykkimässä perhoa ollen välillä pari potkua kiinnikin. Lopulta sain tämän kalan ongittua ylös, reilu parikymppinen luonnonkudusta syntynyt pikkukille poisti pelon blänkeistä. Ensimmäisen kalan jälkeen jakson jäkimmäinen puolituntinen sujuikin sitten tosi mallikkaasti. Käytin vielä kuusi kalaa mittauksessa. Näistä viisi oli puronieriöitä ja yksi kille, joka ihme kyllä tuli 0.16mm perukkeella ylös vaikka kiersi mm. perukkeet useampaan kertaan tukin ympärille. Olin erittäin tyytyväinen tähän jaksoon, sillä alaosan poolista seitsemän kalaa oli enemmän mitä olisin osannut toivoa. Jyri onki poolista jälkeeni yhden purkkarin.

Tulos: 7 kalaa (5 puronieriää ja 2 kirjolohta), jaksosijoitus 2.

Oli ruokatauon paikka. Kisa oli puolivälissä ja omalta osaltani se oli lähtenyt käyntiin lähes täydellisesti.

3. Jakso, Pooli 1

Kolmosjaksolla kalastusvuorot vaihtuivat ja Jyri aloitti onkimisen ykköspoolista. Mallikkaasti aloittikin, sillä tuloksena kymmenen puronieriää mittakaukaloon. Oman vuoroni alettua sain tuskailla läpi jakson kalojen kiinnipysymisen kanssa, sillä tiputin jatkuvasti nieriöitä. Aina silloin tällöin sain jonkun kalan ylöskin asti, mutta karkuun päässeitä oli huomattavasti enemmän. Sain kuitenkin viisi nieriää kaukaloon asti, joten homma jatkui ihan hyvin. Ennen vikaa jaksoa johdin kisaa kahden pisteen erolla seuraavaan.

Tulos: 5 puronieriää, jaksosijoitus 3.


4. jakso, Pooli 8

Vikalle jaksolle lähdettäessä olimme Jyrin kanssa molemmat todella hyvissä asemissa, joten pieni jännitys  hiipi puseroon. Varsinkin kun muistaa tämän kauden viimeisten jaksojeni historian.. Jyri kalasti poolin ensin ja onki hienosti killen ja kolme nieriää. Aloitin oman kalastuksen kopaisemalla pari poolin luottokohtaa kosken puolelta. Ensimmäisestä paikasta nopeasti kala haaviin ja pieni helpotus. Vilkaisu haaviin: "Ei helvetti, taimen". No, seuraavasta paikasta nousi jakson ensimmäinen purkkari ja ainakin blänkki oli vältetty. Samasta paikasta tuli heti perään toinen kala, taas alamittainen taimen! Menin poolin yläpäähän josta sain seuraavan kalan. Ei ole totta, "purkkari" oli taas pikkutaimen. Aika jäätävän huono säkä, kun purkkarit ovat täällä kuitenkin niin paljon yleisempiä saaliita. Seuraavaksi kopaisin paikan, josta Jyri oli karkuuttanut killen. Siellähän se sama kala oli, pikkuliitsiä eteen ja kiinni oli. Irtosi kuitenkin melko nopeasti. Kala jäi kuitenkin paikoilleen ja sain sen ottamaan melkein heti uudelleen. Nyt jäi jo kunnolla kiinni ja kille kävi jo haavin vieressä ennen kuin irtosi. Nyt ahdisti jo jonkin verran. Jakson lopuksi kopaisin vielä kosken puolen, josta sain yhden nieriän ylös.

Tulos: 2 puronieriää, jaksosijoitus 7.


Tiesin tarvitsevani kisasta kolmossijan finaalipaikkaa varten, jakson päättymisen jälkeen jännitti, että miten käy. Loppujen lopuksi jäin tietysti juurikin neljänneksi, sijoitus siis 4./16. Yhteispisteet 3375 eivät tule vielä riittämään finaaliin. Ketutusta ei yhtään helpottanut se kun kilpailukortteja läpi käydessäni tajusin, että yksikin lisäkala viimeiseltä jaksolta olisi riittänyt kakkospaikkaan. Olihan se kille tosiaan jo haavin vieressä.. Tämän vuoden viimeisten jaksojen tuurikin alkaa olla jo ihan käsittämätöntä. Finaalipaikka on koko ajan käden ulottuvilla ja karkaa sitten näpeistä. Nyt kalastus sujui periaatteessa vikallakin jaksolla hyvin, mutta suurin osa ylös tulleista kaloista sattui vain epäonnisesti olemaan taimenia.


Kilpailun tulokset
Kilpailut olivat itsessään aivan loistavat ja kalaa tuli todella hyvin. Varmasti yhdet parhaista jokikisoista mitä olen käynyt ja oma kalastuskin sujui mallikkaasti. Harmi vain, että se ei nyt riittänyt aivan siihen mitä olisi tarvittu. Kisan päättyessä ajelimme ensin Jyväskylään, josta jatkoin Äänekoskelle Esan luokse. Sinne päästyäni oli muutama tunti aikaa, ennen kuin piti lähteä ajamaan kohti Oulaisia uuteen kisaan. Olin pitkän ja kuuman päivän jälkeen aivan naatti, eikä tuleva kisa suoraa sanottuna juurikaan kiinnostanut.

Oulaistenkoski 9.6


Oulaistenkosken kisasta ei lopulta jäänyt hirveästi kerrottavaa. Olin paikalle päästyäni vielä edellispäivästä aivan rättiväsynyt ja ongin jaksot lähinnä kofeiinitablettien voimalla. Hontelon olotilan myötä kalastuskin oli melkoista sähellystä. Lisäksi ennen kolmatta jaksoa polulla kävellessäni vasen jalka tipahti syvään kuoppaan, jonka reunalla ollut terävä kivi repi kahluuhousut ja raastoi sääreen verestävät vekit. Ongin siis pari vikaa jaksoa kipeällä säärellä kahluuhousujen vasen puntti vettä vuotaen, kokemus sekin.

Kyseessä oli kaiken kalan kisa, mutta olin itse täysin pihalla ahvenien ja särkien kalastamistesta. Kisan voittanut Yli-Soinin Mika näytti mallia miten niitä ongitaan ja kiskoi joka jaksolla mittasärkiä ja muitakin kaloja kaukaloon.

Ensimmäisellä jaksolla koitin onkia sekä särkiä että killejä, vain killen onginta tuotti tulosta kahden kalan muodossa. Toisella jaksolla keskityin särkiin, mutta killethän siellä taas purivat nymfeihin kiinni. Ensin karkuutin yhden aivan alussa ja jakson loppupuolella sain toisen ylös asti. Kolmannella jaksolla sain sitten kaksi kirjolohta ja yhden millilleen mitallisen (18,0cm) ahvenen. Neljännen jakson sitten tälle vuodelle tyypilliseen tapaani blänkkäsin hyvästä poolista. Yhden mittaharrin karkuutin, kuten myös mitallisen ahvenen.

Jaksosijoitukset olivat lopulta 3, 6, 2 ja blänkki. Ei kummoinen suoritus, kuten ei ollut myöskään sijoitus (10./15). Ajattelin, ettei viimeisen jakson tiputetuilla kaloilla ollut mitään väliä, mutta tulokset olivat menneet sen verran ristiin, että niillä olisi hyvinkin voinut saada kolmospaikan. Kisan kaksi ensimmäistä erottuivat selkeästi muista.

TOP 3

1. Mika Yli-Soini
2. Esa Pölkki
3. Harri Huru

Olin su-ma yönä kotona noin puoli kahdelta ja edessä oli aikainen työaamu. Aivan sekopäistä touhua vetää samana viikonloppuna kaksi kisaa noin kaukana toisistaan. Ensi viikonloppuna käyn Vekaranjärvellä  vielä pari kisaa ja sitten tämä homma on paketissa.

Kommentit

Suosittuja blogijuttuja