Havulammen SM-karsinta 6.10.2012


Eilen käytiin järjestämämme Havulammen syyskarsinta, joka oli omalta osaltani syksyn ensimmäinen karsintakilpailu. Tämän vuoden kisassa ei päästy kahden edellissyksyn kisan kalamääriin (219 / syksy 2010 ja 189 / syksy 2011), mutta kalaa nousi silti yhteensä ihan mukavat 113 kpl.

Itse sain kisassa juonen päästä kiinni vasta kun puolivälin krouvi oli ohitettu, mikä oli  liian myöhäistä kärkisijoja ajatellen. Seuraavassa kooste oman kisani kulusta.

1. jakso

Pooli 2.

A-ryhmän ongittua ensimmäisen puolen tunnin poolinsa pääsimme B-ryhmän kanssa tositoimiin. Liitsisetistä meni perukkeet pohjaan heti ensiheitolla, joten otin boobysetin käyttöön. Pian sainkin ensimmäisen kalan ja kohta perään harmittavasti tiputin toisen. Tämän jälkeen piteli hiljaisempaa. Juuri ennen kalastusajan  loppua sain vielä rivakan tärpin joka jäi tartuttamatta.

Pooli 4
.
Hiljaista piteli, yksi naulaamatta jäänyt tärppi puolen tunnin kalastamisen saldona.

Pooli 6.

Yksi lammen mielipaikoistani, mutta en silti meinannut saada mitään otetta kalastamiseen. Tapahtumia ei tullut millään seteillä. Jakson loppupuolella sain sitten ensin tärpin. Jatkoin uittoa ja luultavasti sama kala otti uudestaan ja kävi kaukalossa mitattavana. Kaksi kalaa ekalta jaksolta ei aiheuttanut suurta riemua, ensimmäinen jakso meni kokolailla vihkoon.

Tulos: 2 kalaa, jaksosijoitus 7.


2. jakso

Pooli 8.

Kilpailun heikoin pooli, ei vedon vetoa.

Pooli 1.

Tämä oli kilpailun paras pooli ja se oli jo tiedossa sinne mentäessä, nyt pitäisi saada viimeistään homma toimimaan. No, poolin kalastusaikaa oli jäljellä enää reilu viisi minuuttia eikä vedon vetoa! Tuntui, että olin pihalla kuin lumiukko. Tässä vaiheessa vaihdoin taktiikkaa ja tuloksena kala heti ensimmäisellä heitolla. Parin heiton päästä kala jälleen kiinni, irti. Juuri ennen loppuvihellystä taas kala kiinni ja ylös. Hyvä lopetus poolille, kun vielä olisi tajunnut aiemmin vaihtaa taktiikkaa!

Pooli 3.

Jatkoin luonnollisesti samoilla seteillä millä olin edellispoolin lopettanut. Muutaman minuutin kalastuksen jälkeen vahva kirjolohi kiinni. Kala oli Havulammen asteikolla kookas ja veteli syöksyjä ympäriinsä tulematta pintaan. Lopulta sain kirjolohen lähelleni, josta nostin sen pintaan ja vedin kohti haavia. Tässä vaiheessa kala sukelsi haavin alta rannan ja haavin väliin, jossa hyppi ja melskasi kun yritin samalla kauhoa sitä rantaviivasta pussiin. No, tietäähän siinä miten kävi, eipä ole tullut noin näyttävästi aiemmin kalaa sössittyä. Vastarannalla Jyrki naureskeli touhulleni. Loppujaksosta ei enää vetoakaan, kyseinen kämmäys maksoi pari jaksopistettä.

Tulos: 2 kalaa, jaksosijoitus 4.

3. jakso

Pooli 5.

Istutuspuolen pääty, joka oli ollut kisassa varsin hyvä pooli. Sain yhdellä uitolla ensin varovaisen tärpin. Jatkoin uittoa ja jäätävä tälli vastapalloon, piuhathan siinä menivät poikki. Menin päädyn toiselle puolelle ja kohta oli kala kiinni. Sain tämän 44cm killen vedettyä lumpeikon läpi haaviin. Lopussa vielä yksi veto.

Pooli 7.

Hiljaista piteli, kunnes sain kasvuston reunasta kalan tarttumaan kiinni. Vapa pystyyn, muutama potku ja irti. Siinäpä sen poolin tapahtumat.

Pooli 9.

Kahluupooli, josta oli tullut tähän mennessä vain kolme kalaa koko kisassa. Strandmanin Ville oli kuitenkin saanut poolista aiemmin jaksolla kalan. Heti ensimmäisen heiton aluksi sain hyvän tällin joka ei tarttunut. Pian toinen tarttumaton tälli. Kolmas kala sitten tarttui ja kävi kaukalossa mitattavana. Tämän jälkeen jälleen yksi missattu tälli, kunnes sain jakson lopuksi toisen kalan ylös. Kisa päättyi varsin tapahtumarikkaaseen puolituntiseen.

Tulos: 3 kalaa, jaksosijoitus 2.

Semmoinen kilpailu tällä kertaa, jos homman jujun olisi tajunnut aikaisemmin olisi kärkipaikoistakin taisteleminen ollut mahdollista. Vaikka kisa ei aivan penkin alle lopulta mennytkään, niin sijoituksesta (6./18.) tuli juuri sellainen määrä rankingpisteitä (1444), ettei niillä ole oikeastaan mitään käyttöä ensi vuoden finaalipaikkaa ajatellen. Ensi viikonloppuna sitten uusi yritys Risulammella.

Kilpailun lopputulokset
Kilpailun tarkemmat jakso- ja poolikohtaiset tilastot löytyvät täältä.

Kommentit

Suosittuja blogijuttuja